Tulevaisuus näkymiä

lauantaina, helmikuuta 27, 2010 Jonna
Aika siirtyä otsikoissa eteenpäin. Koh Tao elämää junnaa paikallaan, joten osat 1-10 kuulostaa ainakin meikäläisen korvaan liioitelluilta ;) Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, elo kylläkin etenee vinhaa vauhtia, päivät vilisevät silmissä ja yhtäkkiä siirrymmekin maaliskuuhun. Helvete, meneekö se aika koto maassakin tällaisella fartilla etiäpäin??!
Päätimme jäädä Taolle vielä kuukaudeksi. Starttaamme uusiin maisemiin sitten maaliskuun 29 pvä, todennäköisesti. Ensin Koh Samuin saarelle pariksi päiväksi luksustelemaan (niinkuin sitä ei tässä jo luksusta olisi tarpeeksi ;), ja sen jälkeen suuntana Malesia ja Indonesia, jossa näin optimistisesti ajateltuna vierähtää kuukausi. Jostakin taisin lukaista, että koko ihmiselämä ei riitä millään siihen että koluaisi kaikki Indonesian 17.500 saarta. Jää nähtäväksi moneenko meidän puhtimme riittää. Ja missiokin reissuun on jo selvä, Pyry korkkaa surffi-laudan ja itselläni ajatuksissa siintää toiveikas kohtaaminen oranssin metsän-miehen kanssa :) Hehee, olemme ylittäneet itsemme näinkin hyvin organisoidulla tulevaisuus kuvalla! Päättäminen kun ei ole kuulunut kummankaan vahvoihin puoliin, ikinä :) Leppoisasti vierähtänyt kolme kuukautta vaatii rinnalleen ja vastapainoksi toimintaa. Itkua ei täältä lähtiessä varmastikaan tarvitse odotella, haikein mielin täältä lähtee, mutta eteenpäin on mentävä, jos meinaamme palata joskus kotiinkin!
Kuukausi aikaa siis toteuttaa kaikki suunnittelemansa, ainakin hieronta kiintiö täytynee saada kuosiin, ei tarvitse sitten Suomessa kummastella omaa todella laiskaksi käynyttä toimintaansa; että miten sitä ei sitten jaksanut persustaan hilata lähi massage paikkaan, kun sitä ylellisyyttä oli tarjolla kuudella eurolla tunti. Ja jos nyt sen kokkaus kurssinkin saisi aikaiseksi, ei tarvitse tuplasti vetää negaatioita nenäänsä, kun kävi edes yhdellä kurssilla. Kiinassa käymättä jäänyt ylellisyys harmittaa vietävästi, eikä todellakaan vähiten sen takia, että edelleen Kiina on se paikka jossa olemme syöneet täydellisimmät pöperöt ikinä ;) Kaikki aikanaan, paljon on näihin kuukausiin kokemusta mahtunut, että ehkä on hyväkin keskittyä välillä pelkästään olennaisimpaan, eli oleilun ihanuuteen ;)
p.s. Tämän otsikon alle sopinee myös informoida, että on hyvin tod.näk. että Pyry kyllä antaa raporttinsa, mutta milloin, jaa-a, se jää nähtäväksi. Itse pesin käteni asiasta jo aika päivää sitten, tyttöystävän maanittelu kaikilla kielillä ja eleillä ei tehoa. Jos ei, niin ei.
Ja vielä lopuksi, prassailemme taas ties monennettako kertaa terassi näkymällä. Pakkohan se on, meillä on näkymästä kertynyt jo 101 erilaista versiota, eikä siihen koskaan kyllästy, se on aina erilainen! Sekä sinne pimeyteen ikäänkuin muistutukseksi siitä miltä se näyttää; eli Simpsonien-sininen taivas :)







Tunnisteet: 4 kommenttia | edit post

Koh Tao elämää osa 5

sunnuntai, helmikuuta 21, 2010 Jonna

Viikko on taas vierähtänyt ja meillä kaikki hyvin :) Bangkokissa alkanut +35 ilmasto jatkuu, eikä näin kuumaan tunnu tottuvan millään. Yksin en ole hikoiluni kanssa, täällä jokainen puuskuttaa, hikoilee ja mieluiten viettäisi siestaa aamusta auringonlaskuun. Ja taas meillä hyvä syy olla onnellinen kodin sijainnista; niemen kärjessä tuulee aina ja mereen voi pulahtaa koska tahansa :) Tosin tauti taisi jättää jälkensä, syömättömyys ja helle ovat huonot kumppanit, että hetki piti hankkia menetettyä rasva kertymää takaisin, jotta pääsi taas tolpilleen ja joogaan. Jotain hyvää sairastamisessakin oli, Pyry sai Bangkokissa aikaiseksi retken Suomi lähetystöön ja uuden passin hankintaan. Tiskillä palvellut suomalais virkailija oli tiennyt kertoa, että kyllä meidän huoli on ollut ihan turhaa, että pääseekö passilla eteenpäin. Kuulemma virkailijat teippailevat turistien passeja ihan itse raja-asemilla, jos vaikuttaa siltä että vihkoset eivät pysy enää kasassa :) No, nyt se on kuitenkin hoidettu ja valmiin saa sitten noutaa Phuketista joskus kuukauden päästä. Kiinalaisten uusivuosi jäi harmiksemme kokematta, joka oli samaan aikaan kun olimme pääkaupungissa. Chinatownissa kävimme viimeisenä iltana, mutta kinkerit taisivat alkaa vastaa yömyöhällä. Hoipertelevan tyttöystävän kanssa juhliminen ei tainnut käydä Pyryn mielessäkään joten katsoimme parhaaksi siirtyä hyvin ilmastoituun ja vessoilla varustettuun ostoskeskukseen :)

Pyryn kurssi on jatkunut edelleen hyvin ja tiivisti. Aivokapasiteetti ylittyi ilmeisesti jo jossain torstain tienoilla. Sukellus keskuksella on saaren turisti määrästä huolimatta vähän hiljaisempaa, joten Perttu, Pyryn kouluttaja, päätti pitää tuleville Coni-oppilailleen seitsemän päivän teho-teoria jakson, joka tarkoittaa sitä, että jos kaikki periaatteessa menee putkeen, Pyry valmistuisi jo parin-kolmen viikon päästä. Hassua, juurihan kurssi alkoi, vaikkakin jos katsoo kalenteria niin johan me on kohta helmikuukin eletty! Tsiisus, pitänee vissiin lyödä pohdinta myssyä päähän ja miettiä tulevaisuutta :) Tätä kirjoittaessani vieressäni juurikin puhisee esitelmän kyhääjä tuskissaan toimeksiannosta, kaksi luentoa on jo takana ja kolme vielä pitämättä. Asia taitaa olla yhtä hankala kuin se oli silloin yläasteellakin. Mutta vastapainoksi jotain mukavaakin, tänään sukelluksella löydetty hylky antoi aihetta leveään hymyyn :)

Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Neljät seinät ja neljä päivää

torstaina, helmikuuta 18, 2010 Jonna
Tutulla kuviolla matka jatkuu; bussi starttaa kuudelta ja kolmentoista tunnin päästä saavumme taas Bangkokkiin. Tällä kertaa rajan ylitykseen ei tuhlata montaa tuntia vaan homma etenee hyvällä tahdilla. Ajatus taas kerran bussissa istumisesta ja varsinkin yö sellaisesta, ei juuri houkuta, kiintiö alkaa olla jo täynnä. Unista ei bussissa yleensä auta muuta kuin haaveilla ja jostain syystä leffojen näyttäminenkin on jäänyt historiaan parilla viime kerralla, niin nytkin, joten ei edes viihdykettä unettoman yön ratoksi. Mutta ei hätää, viihdykettä ei kerennyt kaipaamaan, yhdentoista aikaan olen jäässä, voin huonosti, kädet tärisevät ja samoin koko ruumis tutisee kuin kolmenkympin pakkasessa. Olo on halvaantunut ja tuijotan eteeni vähäjärkisenä ja minimuotoisesti panikoin että nytkö se dengue-kuume sitten iskeytyi tai malaria tai ehkä molemmat. Ei auta. Pakko se on nyt kestää ja kuumeisesti ( kirjaimellisesti;) mietin, että toivottavasti luoja on nyt niin armollinen että jättää ne jallajallat tuonnemmaksi. Puolilta öin on pysähdys taukopaikalla ja näytän kummajaiselta muuhun vähäpukeiseen turismoon verrattuna. Kello kahdentoista Thaimaa ilmasto on edelleen kuuma ja kostea, joten oma vaatetukseni näytti luultavasti liioitellulta, päästä varpaisiin rätitettynä siemailin venäjältä matkaan tarttunutta kuume lääkettä jonka tehokkuudessa ei venäläis lääketehtailijat olleet säästelleet :) Että kiitos vaan itänaapurin kuume-kemisteille, bussissa alkoi kuoriutuminen ja hikoilu ja olo koheni sen verran että nukuin silmät auki, tyhjyyttä tuijottaen matka taittui nopeasti :).
Tällä kertaa oli bussikuskilla ilmeisesti kiire kotiutua, koska saavuimme Bangkokkiin kaksi tuntia etuajassa, mistä ei meille ollut iloa, tällä kertaa. Kello oli viisi aamuyöllä ja omassa kunnossa ei ollut kehuminen ja Pyrylläkin taisi toinen silmä olla ummessa, kun raahauduimme yö paikan etsintään. Yöllinen haahuilu Khao San Roadin ympäristössä oli epätoivoinen, kaikkien respaluukuilla luki; täynnä. Fantastista, olin jo itku hysterian partaalla ja luultavasti mitä rasittavin tyttöystävä ikinä. Sankarillinen poikaystäväni kitinästä huolimatta, lopulta kuitenkin löysi vapaan huoneen, ei kehumista, mutta siihen hetkeen riitti, että on paikka mihin kallistua. Unta ei tarvinnut odottaa, eikä sitä jallistakaan ;).
Aamulla tapahtuma kulku seuraaville vuorokausille oli selvä, meikäläisestä ei ole hetkeen matkustajaksi, mutta dengue-skenaarion sai hyvin mielin unohtaa, kyseessä oli mitä todennäköisimmin ruuasta johtuva kuume-tyhjentymis yhdistelmä. Eikä välttämättä voi edes syyttää niitä juuri kehumiani Vientianen ruoka paikkoja; sormen suuhun mennessä saattaa samalla sujahtaa miljardi bakteeria kavereineen ja lopputulos on yleensä vakio :) Yleensä niistä selviää vuorokaudessa, tämä tuntui olevan vähän ärhäkkäämpää lajia. Oli löydettävä uusi sairas-koti, joka ei ollut helppo tehtävä toteuttaa, vaikka tällä reppumatkalaisten suosimalla alueella ei juuri muuta olekaan kuin hostellia ja guesthousea perä jälkeen, on jostain syystä kaikki täynnä. Monenlaisissa olemme päätämme tyynyyn reissun aikana painaneet, tällä kertaa askeetti elo ei houkutellut kun olo oli muutenkin jo karu. Mutta onneksi, sinnikäs Pyry löysi kuin löysikin varsin mieluisan uuden sairasvuoteen, rauhalliselta sivukujalta löytyi juuri remontoitu lähes hotellin veroinen hostelli uima-altaalla, ilmastoinnilla ja kaapeliteeveellä varustettuna :) Vielä kun sen päälle laittoi säkillisen Pyryn tuomia, apteekki tädin kanssa valikoituja kaikkiin vaivoihin tehoavia pillereitä, niin oli sairastaminenkin jo luksusta. Tällaisena hetkenä sitä viimeistään taas muistaa, miten mahtavaa onkaan kun matkustaa jonkun kanssa, jos toinen on kykenemätön minkäänlaisiin arkisuoritteisiin, toinen hoitaa ja huolehtii. Koskaan ei tarvitse olla kokemustensa kanssa yksin ja kaiken voi jakaa. Tässä tapauksessa, jos ei muuten niin ainakin sen kaapeliteeveen :)



Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Pullantuoksuinen Viantiane

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010 Jonna
Niin se vaan melkein pari viikkoa reissussa vierähti! Kotiuduimme sunnuntaina suhteellisen väsyneinä, mutta onnellisina. Vihdoinkin kotona ja meren äärellä :)! Reissu meni hyvin, paitsi loppumatka, josta myöhemmin lisää, ensin kuitenkin pari sanaa Laosista:
Alkumatkasta jännitettiin taas perinteikkäästi Pyryn maahanpääsyä ja viisumin saantia, passi on edelleen teipattu ja aiheuttaa näin ollen ylimääräisiä sydämentykytyksiä tullivirkailijan sitä hypistellessä. Ehkä toiveikas tulevaisuus tuo tullessaan Pyrylle ylimääräistä passin-uusimis-virtaa ja homma hoituu, ilman että teippi viritteinen läpyskä ehtii aiheuttaa ongelmia :) Huoli oli turha tälläkin kertaa, juurikaan sitä ei kukaan tuntunut vilkuilevan, paitsi thaimaa-viisumin päivämäärää.. Meidät passitettiin luukulta toimistoon maksamaan sakkoa. Olimme ylittäneet oleskeluajan päivällä :) Ilmeisesti molempien lukutaito vaatii tarkistusta, olimme täysin varmoja että viisumi menisi umpeen vasta seuraavana päivänä. Toimiston asiakasmäärästä päätellen, lukutaito ongelmia taisi olla yhdellä jos toisellakin turistilla :)
Rajan ylityksen jälkeen, kello seitsemältä ihmettelimme, olemmeko mahdollisesti etuajassa, perille tulo ajaksi oli ilmoitettu yhdeksän. Laosin raja-asemalta on vain puolen tunnin matka pääkaupunkiin Viantianeen. Yksitoista tuntia bussissa, eikä silmäystäkään unta, ajankiinniotto kuulosti siis hyvältä. Haaveeksi jäi. Tunnin odottelun jälkeen asia valkeni, ja samalla koko Laosilainen mentaliteetti; täällä ei ole kiire, kenelläkään, koskaan, ikinä ja missään tilanteessa :) Laos-viisumin saantiin meni kolme tuntia ja hienovaraisen kusetus-yrityksen kera. Viisumit maksetaan toisella luukulla ja toiselta luukulta saa sitten valmiit passit palautus rahojen kera. Mutta koska tyhmää turistia istutetaan pökerryttävässä kuumuudessa väsyneenä monta tuntia tapahtumien välillä, on siinä ilmeisen hyvä tienesti rako virkailijoille. Meidänkin vaihtorahoista puuttui yllättäen yhdeksänsataa ja kun Pyry asiaa asiallisesti meni hoitamaan, vastaus oli, että sakottivat siitä ettemme antaneet valokuvia, mikä oli tietystikin vale :) Kun asiasta sanoi toistamiseen, rahaa palautui takaisin vähän ja seuraavalla valituksella sitten loput. Lopulta yhdeltätoista olimme matkalla Vientianeen. Puolen tunnin päästä vastassa oli leppoisa ilmapiiri, kourallinen ihmisiä ja paahtavassa kuumuudessa tuoksui pulla :)
Sunnuntaista johtuen kaikki vähäinenkin liike kaupungissa tuntui pysähtyneen. Laosin pääkaupunkiin Viantianeen mahtuu vähän päälle 200.000 asukasta, vaikkakin kasvavasta "suurkaupungista" on kyse, on sillä kovin matkaa vieruskavereiden Hanoin ja Bangkokin kaltaisten yliaktiivisten ja ylikansoitettujen keskittymisongelmaisten metropolien kastiin. Tuskimpa Vientianesta moista koskaan tuleekaan, Lonely Planetia lainatakseni on kyseessä mitä todennäköisemmin maailman rennoin ja kiireettömin pääkaupunki. Ei kuulosta huonolta :)
Vaikka kaupunki teki meihin vaikutuksen heti bussista ulostauduttuamme, piti vanha suunnitelma kuitenkin ja olimme valmiit lähtemään heti kun Thaimaa viisumit polttelisivat kädessä. Raja meiningin jälkeen tosin vähän arvelutti, ja päädyimme jo miettimään että minkälaista summaa olemme valmiit tyrkyttämään käsittelyn nopeuttamiseksi. Phnom Penhissä selvisi 20 dollarilla ja uutukaiset viisumit saapuivat jo samana päivänä :). Maanantai aamuna olimme muka ajoissa paikalla kun ovet puoli yhdeksältä aukesivat, silti saimme käteen vuoronumeron 319. Paikalla oli pari muutakin viisumin uusijaa. Ei näytä hyvältä. Jos no problem ja aikanaan kaikki hoituu- laosilainen filosofia vallitsee myös lähetystön seinien sisällä, lähdemme maasta ehkä ensi viikolla. Papereita vastaanotti tasan yksi virkailija, joten kovin toiminnantäyteinen ei odottelu aika ollut. Mutta kellon lähestyessä yhtätoista, jolloin ovet lyödään kiinni, alkoi numerot liikkua vinhaa vauhtia, kaksi virkailijaa saapui hätiin ja yhtäkkiä koko suma oli purettu, luukulla setä vain tokaisi hakemukset saatuaan että huomenna kello yksi. Mahtavaa, ehkä niillä on siellä kokonainen kylällinen viisumi virkailijoita jotka käyvät päivässä läpi 500 hakemusta. Tiedä tuota, joka tapauksessa seuraavana päivänä viisumit saapuivat, saman jonotuksen kera, mutta kuitenkin. Huokasimme taas hyvää onnea, ja Pyrykin sai pyyhkiä pari teippi-huoli-karpaloa otsalta, matka voi jatkua takaisin kotiin :)
Lyhyestä visiitistä huolimatta ehdimme kuitenkin hyvin tutustua kaupunkiin. Helvetillisestä kuumuudesta johtuen, aika paljon aikaa vietimme sisätiloissa, mikä ei ollut ollenkaan huono, koska keskustassa on coffee shoppeja enemmän kuin riittävästi ja ilmastoidussa sisätilassa täydellinen cappuccino ja valtava tonnikala salaatti saivat ainakin meikäläisen tuokioksi erilaisiin sfääreihin :) Tätä kahvittelua ja ruokakulttuuria saimme harjoittaa kylliksi ja hyvällä mielellä. Kaupungista ei tuntunut edes keskinkertaista ruokalaa löytyvän, ainakaan meidän kohdalle, ja jo perinteeksi muodostunut intialaisten ravintoloiden testaaminen jatkui; autotallilta ja varteenotettavalta jallajalla paikalta näyttävä intialaismesta ei sekään tuottanut pettymystä; Taj Mahal-ravintola oli nimensä arvoinen. Täällä on kulinaristin helppo ja halpa olla. Sunnuntaina mopoilimme väljillä kaduilla, liikennettä ei paljoakaan ollut ja kaupungin varsinaiset temppeli nähtävyydet tuli seulottua pikakelauksella mopon selästä. Tiistaina ennen lähtöä oli nahka jo sen verran karaistunut aavikko kuumuudelle, että otimme kunnon turisti asenteelle kävelykierroksen korttelin ympäri ja saimme pakolliset potretit yltiö-kultaisista temppeleistä, joita ei tästä kaupungista kovinkaan kauaa tarvitse etsiä :). Harmittelimme että Laos jäi tältä erää näin lyhyeksi, sen ilmapiiri on todellakin tarttuva, kiireettömyys puraisee luultavasti jokaista tänne tulevaa turistia. Ehkä joskus myöhemmin uudestaan, ehkä sitten seuraavalla maailmanmatkalla :)


Mekong aamu kuudelta




Jonna ja "vilkas" pääkatu






Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Pikainen informaatio :)

lauantaina, helmikuuta 06, 2010 Jonna
Terveiset Bankokista! Torstai aamuna starttasimme koto-saarelta kohti suurkaupunkia ja yhdentoista tunnin jalkeen astuimme ultra-ilmastoidusta bussista todelliseen sauna ilmastoon. Kuumuuden tajusi vasta seuraavana paivana, eli eilen, hiki valui joka puolelta niinkuin turkkilaisessa saunassa olisi istunut pilkkihaalarit paalla. Taksilla seuroihin parayttaneet kaverit tiesivat kertoa kuskinsa maininneen, etta astelukema oli 37C, taalla siis tarkenee ;) 

Taman kuumuus retostelun jalkeen paasen asiaan. Olemme viisumin haku matkalla ja samalla tapaamassa kavereita. Tunnin paasta meilla strarttaa taas menopeli eteepain. Kolmentoista tunnin jalkeen vaihdamme maata, seuraavaksi siis Laos. Palaamme uusilla nakymilla ja uusien kuvakulmien kera sitten kunhan taas kotiudumme Taolle. Reissuun vierahtaa ehki viikko, mikali kaikki menee putkeen :) Emmeka sorru suurkaupungin sykkeeseen ( lahinna mina :) paluumatkalla. Tulemme takaisin samaa reittia ja tarkoitus pysahtya pariksi paivaksi Bangkokkiin myos silloin. 
Lappari lepailee Taolla. Mukaan sita ei kelpuutettu sen riippuvaisen luonteen vuoksi :) 
Palaamisiin Jii & Pee
Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Koh Tao-elämää osa 4:

tiistaina, helmikuuta 02, 2010 Jonna
Niille lukijoille tiedoksi jotka odottelevat miehisiä ja meren alaisia seikkailuja kärsimättömänä, kannattaa jättää tämä pätkä väliin :) Seuraa ote allekirjoittaneen Tao elosta:
Luonnollisesti meillä on nyt vähemmän yhteistä aikaa ja tekemistä, kun Pyry viettää kaiken luppo ajankin keskuksella. Mies rakentaa tarvikevarastoon hyllyjä jos ei juuri sillä hetkelllä ole muuta tarjolla. Ihailtava asenne, pääsisi vähemmälläkin, mutta pienellä ekstralla sitä toki saavuttaa enemmän arvostusta kuin jos keskittyisi enempi navan rapsutteluun :)
Sen lisäksi että olen rakentanut suhteellisen vaikea alkuista suhdetta, mutta nyt jo kohtuullisen hyvin mutkittelevaa mopolla ajoa ;), olen harrastanut koru näpertelyä ahkerasti; puolitoista viikkoa ihanien kivien ääressä vilahti nopeasti. Oman terassin maisemissa kelpaa puuhastella. Joka iltaiseen kello kuudelta alkavaan auringonlaskuun oli päivä aina hyvä lopettaa ja täydentää meidän alati paisuvaa valokuvakansiota taas ties monennellako auringonasku kuvalla ja harjoitella samalla valokuvaamista aikaansaannosten parissa :) Tuleva kiireinen masterimme on sujuvasti siirtänyt kuva vastuunsa minulle sanattomalla sopimuksella.. Mistä hyvällä aasinsillalla voinenkin todeta että hitaasti etenevä Räpsy-galleria etenee edelleen, aina ja ikuisesti yhtä verkkaiseen tahtiin. Kaikenlainen kuvakommentointi meikäläisten taholta jää unholaan, mikä tuskin haittaa, kuka niitä nyt vaivautuisi lukemaankaan ;) Kone tahi ohjelma, tai kumpi vain, toimii ääri hitaudella ja koska emme nauti ympärivuorokautisesta sähköstä ja onneton läppäri-akku toimii rajallisesti, on joka kerta erikseen lähdettävä jonnekin jossa konetta voi käyttää ja kun sitä ei joka ilta jaksaisi ahteriaan kuluttaa tuntitolkulla vain niiden kuvien takia. Että näin.
Saarelle saavuttaessa ajattelin että nyt olisi myös aikaa luoda jonkinlainen perusta optimistiselle selän kuntoutus operaatiolle :) Löysin hyvän jooga paikan, jossa olen ahkerasti käynyt. Kaksituntinen helvetillinen hikoilu ei ensi alkuun herättänyt itsessäni suurempaa innostusta ja seuraavan aamun mega kipu alaselässä sai vuodattamaan pari kyyneltä. Olin tuskaisen kyllästynyt siihen että teen mitä tahansa niin joka tapauksessa sattuu. Mutta kuinkas kävikään, olen koukussa. Opettaja on hyvä, tietää kaikki vaivani ja keskittyy vain minuun, kyllä vain, nautin yksityisopetuksesta, koska kukaan muu ei käy kyseisellä tunnilla :)! On ollut riemullista todeta että aina vaikeana ja hankalana pitämäni laji, jota olen kuitenkin väkisin alkanut harrastaa, antaakin ihan toisenlaiset puitteet itselle kuin olisi koskaan ajatellut ja ymmärrän nyt että kaikki kipu ei ole pahasta. Keskittyminen ja paikoillaan olo tuottavat ongelmia, huomaan välillä hekumoivani irtokarkeista, tai keskittymisharjoitteen aikana mietin rannalle menoa ja sen myötä palanutta ruhoani. Piiitkä on matka täydelliseen sisäiseen rauhaan, ehkäpä en saavuta sitä koskaan, laji sopii minulle tällaisenaan, jalat maassa ja pää pinnalla :). En voi sille mitään että joka kerta hollantilaisen opettajani rauhallisella äänellä sanotut "avaa rintasi ja päästä rakkautesi universumiin" tai "paina silmäsi polviin ja muutu kosmiseksi munaksi", herättävät hilpeyttä. Mutta viis siitä, tarviiko kaiken niin vakavaa ollakaan?
p.s. Kaikille kankea-vartaloisille terveisiä, erityisesti isälle: on mahdollista että perustammekin Hammock-Heavenin ja alamme tuoda Thaimaasta Suomeen riippumattoja. Selkävammaisten luvattuna maana Suomi olisi täydellinen kohde aloittaa räjähdysmäinen hammokki-hysteria. Halpa ja etenkin miellyttävä keino päästä kivusta eroon. Testattu on, ja takuulla toimii :)!!
Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post