Tutulla kuviolla matka jatkuu; bussi starttaa kuudelta ja kolmentoista tunnin päästä saavumme taas Bangkokkiin. Tällä kertaa rajan ylitykseen ei tuhlata montaa tuntia vaan homma etenee hyvällä tahdilla. Ajatus taas kerran bussissa istumisesta ja varsinkin yö sellaisesta, ei juuri houkuta, kiintiö alkaa olla jo täynnä. Unista ei bussissa yleensä auta muuta kuin haaveilla ja jostain syystä leffojen näyttäminenkin on jäänyt historiaan parilla viime kerralla, niin nytkin, joten ei edes viihdykettä unettoman yön ratoksi. Mutta ei hätää, viihdykettä ei kerennyt kaipaamaan, yhdentoista aikaan olen jäässä, voin huonosti, kädet tärisevät ja samoin koko ruumis tutisee kuin kolmenkympin pakkasessa. Olo on halvaantunut ja tuijotan eteeni vähäjärkisenä ja minimuotoisesti panikoin että nytkö se dengue-kuume sitten iskeytyi tai malaria tai ehkä molemmat. Ei auta. Pakko se on nyt kestää ja kuumeisesti ( kirjaimellisesti;) mietin, että toivottavasti luoja on nyt niin armollinen että jättää ne jallajallat tuonnemmaksi. Puolilta öin on pysähdys taukopaikalla ja näytän kummajaiselta muuhun vähäpukeiseen turismoon verrattuna. Kello kahdentoista Thaimaa ilmasto on edelleen kuuma ja kostea, joten oma vaatetukseni näytti luultavasti liioitellulta, päästä varpaisiin rätitettynä siemailin venäjältä matkaan tarttunutta kuume lääkettä jonka tehokkuudessa ei venäläis lääketehtailijat olleet säästelleet :) Että kiitos vaan itänaapurin kuume-kemisteille, bussissa alkoi kuoriutuminen ja hikoilu ja olo koheni sen verran että nukuin silmät auki, tyhjyyttä tuijottaen matka taittui nopeasti :).

Tällä kertaa oli bussikuskilla ilmeisesti kiire kotiutua, koska saavuimme Bangkokkiin kaksi tuntia etuajassa, mistä ei meille ollut iloa, tällä kertaa. Kello oli viisi aamuyöllä ja omassa kunnossa ei ollut kehuminen ja Pyrylläkin taisi toinen silmä olla ummessa, kun raahauduimme yö paikan etsintään. Yöllinen haahuilu Khao San Roadin ympäristössä oli epätoivoinen, kaikkien respaluukuilla luki; täynnä. Fantastista, olin jo itku hysterian partaalla ja luultavasti mitä rasittavin tyttöystävä ikinä. Sankarillinen poikaystäväni kitinästä huolimatta, lopulta kuitenkin löysi vapaan huoneen, ei kehumista, mutta siihen hetkeen riitti, että on paikka mihin kallistua. Unta ei tarvinnut odottaa, eikä sitä jallistakaan ;).

Aamulla tapahtuma kulku seuraaville vuorokausille oli selvä, meikäläisestä ei ole hetkeen matkustajaksi, mutta dengue-skenaarion sai hyvin mielin unohtaa, kyseessä oli mitä todennäköisimmin ruuasta johtuva kuume-tyhjentymis yhdistelmä. Eikä välttämättä voi edes syyttää niitä juuri kehumiani Vientianen ruoka paikkoja; sormen suuhun mennessä saattaa samalla sujahtaa miljardi bakteeria kavereineen ja lopputulos on yleensä vakio :) Yleensä niistä selviää vuorokaudessa, tämä tuntui olevan vähän ärhäkkäämpää lajia. Oli löydettävä uusi sairas-koti, joka ei ollut helppo tehtävä toteuttaa, vaikka tällä reppumatkalaisten suosimalla alueella ei juuri muuta olekaan kuin hostellia ja guesthousea perä jälkeen, on jostain syystä kaikki täynnä. Monenlaisissa olemme päätämme tyynyyn reissun aikana painaneet, tällä kertaa askeetti elo ei houkutellut kun olo oli muutenkin jo karu. Mutta onneksi, sinnikäs Pyry löysi kuin löysikin varsin mieluisan uuden sairasvuoteen, rauhalliselta sivukujalta löytyi juuri remontoitu lähes hotellin veroinen hostelli uima-altaalla, ilmastoinnilla ja kaapeliteeveellä varustettuna :) Vielä kun sen päälle laittoi säkillisen Pyryn tuomia, apteekki tädin kanssa valikoituja kaikkiin vaivoihin tehoavia pillereitä, niin oli sairastaminenkin jo luksusta. Tällaisena hetkenä sitä viimeistään taas muistaa, miten mahtavaa onkaan kun matkustaa jonkun kanssa, jos toinen on kykenemätön minkäänlaisiin arkisuoritteisiin, toinen hoitaa ja huolehtii. Koskaan ei tarvitse olla kokemustensa kanssa yksin ja kaiken voi jakaa. Tässä tapauksessa, jos ei muuten niin ainakin sen kaapeliteeveen :)