Kyllä apina apinan tuntee osa 2

tiistaina, huhtikuuta 20, 2010 Jonna
Piiiiiiiitkästä aikaa, blogi saa jatkoa :)
Vierailu kohteena oli Sacret Monkey Forest Sanctuary, Ubudissa sijaitseva sademetsä jossa temppelien ja hautausmaiden keskellä asustaa 300 pitkähäntä-makakia. Päivittäin turisteja Forestissa käy satoja, mutta karvasuille kävijät tuntuivat olevan pikemminkin yhdentekevää hupia kuin rasite. Ihmisten keskellä remuavat makakit olivat täydellisiä vastakohtia oransseihin serkkuihinsa verrattuina; niitä ei paljon pipot kiristelleet, ujous ei vaivannut, vaan synnynnäiset viihdyttäjät olivat lähes taukoamatta liikkeessä, keskittyminen herpaantui jatkuvasti ja turhautuneisuuteen helposti lipsahtava elämän tyyli vaatii koko ajan virikkeitä, joten jos ei pitänyt varaansa, saattoi löytää apinan nilkkakorua hypistelemässä kleptomanian kiilto silmissä tai roikkumasta hameen helmasta niin että koko vaate on lähteä apinan, eikä ihmisen matkaan tai löytää sylistään yhtäkkiä litimärkä karvakasa joka on kovin kiinnostunut ihmisparrasta ;)
Kunnes, narkolepsian ydin iskeytyi salaman lailla joka häntä veikkoon ja koko yhteisö tuntui uinuvan siki unta, eikä kiertelevä ja kamera ylirasituksesta sauhuava turisti juuri apinan silmäluomea kohottanut :) Tosin ennen tätä ryhmissä nukkumista edelsi perinteinen kaverin rapsuttelu eli kirppujen ja muiden turkissa eläjien nypintä, joka näytti olevan täydellisen autuaaksi tekevää. Sellaisella tyyneydellä ja löysällä rungolla varustettuja makakeja lojui pitkin kivi aitoja ja asfaltti katuja, ettei epäilykselle jäänyt tilaa, onko toisen huolenpito täydellisen tarpeellista :)
Ohjeistus plakaateissa kehoitettiin kunnioittamaan näiden hupiveikkojen elintilaa ja tapoja. Panikoitua ei kannattanut jos apina sattui hyppäämään päälle, sekä varoitettiin menemästä liian lähelle jos apina-vauvoja oli näköpiirissä . Pikkuisia suojeltiin ja hoivattiin tarkoin ja varomaton turisti saattoi saada hyökkäävän äiti-apinan niskoihinsa. Tietysti, tuskin se ihmis äitikään tykkäisi jos naamakarvoilla varustettu epäilyttävä pitkätukka tulisi lepertelemään ja kutittelemään omaa vauvaa leuan alta ;) Niin, eikä sitä nilkkakoruakaan kehotettu jalassa pitämään, makakit ovat synnynnäisiä harakoita ja jos nyt ylipäätään kiinnostuvat jostain, on asia tai esine luonnollisestikin jo apinan oma ;)
Apinat ovat balilaisille tärkeitä, ja ne esiintyvät usein balilaisessa kulttuurissa ja tarinoissa. Kunnioituksesta huolimatta varastelevat veijarit voivat olla myös arkipäivän rasite ja ärsytyksen kohde riehuessaan riisipelloilla. Ubudin metsässä asuvat apinat ovat kuitenkin pyhiä ja niiden uskotaan suojelevan puita ja metsän temppeleitä pahoilta hengiltä. Taruissa pitkähännät esiintyvät joko positiivisina tai negatiivisina hahmoina, eikä kyllä yhtään asiaa ihmetellyt kun seurasi tyyppien päätöntä temmellystä tai täydellistä feng-shui olotilaa ;)
Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Ubud

sunnuntai, huhtikuuta 18, 2010 Jonna
Bali on Indonesian top ykkös turisti kohde ja kuuluisa sen ilmapiiristä, ystävällisyydestä, kulttuurista, kirkkaista sukellusvesistä, maininnan arvoisista auringonlaskuista, hyvästä ruuasta, surffi aalloista, ilta elämästä ja kaikesta muusta mistä lomailijan on helppo pitää ja tykästyä paikkaan. Näin kävi myös meille :)
Saari on myös hyvin kompakti paketti ja matkustus kaupungista toiseen ei juuri aikatauluja kaada. Harmaa ja luultavasti vähiten Balin matkaajalle elämyksiä tarjoava pääkaupunki Denpasar on käytännössä joka turistin tulo ja poistumis piste, emmekä mekään poikkeusta tehneet. Heitimme sille hyvästit heti aamulla ja kimpsuinemme hyppäsimme taksiin, parahiksi rankka sateen alta :) Suuntana oli Ubud, 8000 asukkaan "kylä", jota lähestyttäessä ei sadekaan kyennyt pilaamaan maiseman ihastelua. Matka mutkitteli 25 kilometrin verran kapeita teitä pitkin, joita reunustivat Balille ominaisella arkkitehtuurilla rakennetut matalat talot, joista ei koristeellisuutta puutu. Vihreät riisipellot ja lukuisat kivipatsaat ja temppelit toivat kodikkaan oloiseen Baliin omaleimaisuutta, joka tuntui lähes sadun omaiselta. Mahdollista kyllä, näin jälkiviisaana sanoa, että tykästymiseen saattoi vaikuttaa matkailu väliin harmittavankin ankea sävyisessä Malesiassa...
Viihdyimme Ubudissa viiden päivän verran, ja taisi olla koko reissun ensimmäinen paikka missä sateesta huolimatta ei heti alkanut se iänikuinen nurina siitä, että missä on aurinko ja miksi aina sataa ;) Mahtui väliin vähän aurinkoakin, joka oli paahtavan kuuma, jota se on myös ympärivuotisesti :) Majoituimme kivaan ja halpaan guesthouseen, jossa aamiaisella tarjoiltiin jopa hedelmiä ;) Sinänsä turha tieto arvoisalle lukijalle, mutta väliin olemme ihmetelleet miten on mahdollista, että näinkin lämpimillä leveysasteilla matkattaessa, on kyseiset tuotteet kiven alla. Niiiiiiiin monen monta ja ihan liikaa kuivakkaa paahtoleipää on aamiaiseksi nautittu :) No Balilla on kaikki toisin. Taas yksi syy pitää siitä :)
Guesthouse sijaitsi pikkukadulla keskustan ytimessä, joka lähinnä koostuu kahdesta vierekkäisestä pääkadusta. Sisään mentiin kuin temppelin porteista, joka oli hyvin tyypillistä lähes joka majatalolle. Hindu uskonto näkyi jokapuolella, ja paikalliset ovatkin kovin uskonnollista väkeä. Erilaisia seremonioita on lähes jokapäivä, kodeissa ja riisipelloilla, sekä temppeli festivaaleihin on juhlan aihetta monta kertaa kuussa. Suitsukkeet sekä pienet kukka-riisi asetelmat, lahjoina jumalille, löytyivät päivittäin joka kodin, ravintolan ja kaupan edestä. Joka tosin aiheutti hetkittäin pään vaivaa, shoppailu reissulla kun ei aina muistanut jalkoihin katsoa ja jos sellaisen päältä sattui kävelemään, hiostavassa paniikissa kuikuili ympärilleen, ettei kukaan nähnyt. Luultavasti emme olleet ainoita länkkäreitä jotka tallasivat jumalallisia aterioita liiskaksi ;) Seremonioihin ihmiset pukeutuvat traditionaali asuihin ja mikäli turisti mielii osallistuvansa isompiin juhliin ja uskonto festareihin, on puku koodi myös turistille pakollinen. Koristeellisuutta ja patsaita ja runsautta näki joka kadun kulmassa sekä temppeleita, joita Ubudissa on sanan mukaisesti kaikkialla.
Nyt voisi äkkiseltään kuulostaa siltä että kaupungissa on pelkkää henkisyyttä ja me hihhuloiduimme ja käännyimme kerta heitolla uuteen elämän katsomukseen ja kääriydymme lakanaan :) Ei suinkaan, mutta Ubudissa on vaikea välttyä kaikelta tältä :) Ubud on myös "pyhiinvaellus" kohde monelle joogaajalle ja henkistymistä hakevalle. Jooga paikkoja ja erilaisia hyvinvointi keskuksia kaupungista löytyy lukuisia, mutta siinä sivussa myös valtava määrä kulttuuri tapahtumaa, kerrassaan mainioita shoppaus mahdollisuuksia ja paljonpaljon hyviä ravintoloita joissa ei koskaan nautittu mitään keskinkertaista :) Varsinkin Kuubalainen Havanna-ravintola saa edelleen ihmis lapsen huokailemaan ja turkkilaisen miehen käsittämättömän hyvä, ehkä maailman kaikkeuden paras palvelu yhdistettynä ilmaisiin suoraan uunista tulleisiin tervetulo leipiin, karhun vatukka hillon ja itse tehdyn sitruuna mehun kanssa, saa Pyryn edelleen tainnoksiin ja taantumaan lapsen tasolle omassa riemussaan :) Leipiä saapui lopulta kolme kappaletta, kun ravintoloitsija käsitti millaiseen hurmokseen oli meidät saattanut. Ruoka annokset kaveri veti hatusta, ja tuhtia ja kermaista ruokaa oli niin paljon, että hetken mietimme miten turkkilaiset eivät kärsi ylipainosta :) Yllätyksenä ylitse muiden kuitenkin nousi Bali Buddha Organic Cafe :) Eli tuliko meistä sittenkin itu ruuan ystäviä täällä hengellisessä ilmapiirissä ;)? Ei, koko kaupungin joogaajat ja sisäisen lapsen itsestään löytäneet maailmanparantajat kylläkin istuivat kahvilassa päivittäin, mutta ruoka oli myös erinomaista. Täydellistä porkkana kakkua ja balilaista super vahvaa, lähes lusikan sulattavaa kahvia, sekä tuoremehuja jotka sisälsivät kaikkea multi-vitamiinipitoista, joita juodessa todellakin tunsi itsensä paremmaksi ihmiseksi ja kerrankin meillä oli terveellinen olo :) Ehkä Pyry ei olisi paikkaan eksynyt, ellen olisi vaatinut, mutta hyvin näytti mieheen uppoavan.
Ehkä jopa niin hyvin, että Pyry koki myös elämänsä ensimmäisen jooga tunnin :) Ja sen verran sitten kuitenkin kiinnostui asiasta, että tähän mennessä kertoja on kertynyt jo viisi kappaletta. Kävimme ehkäpä Ubudin isoimmassa jooga keskuksessa, Yoga Barnissa, josta erilaiseja tunteja löytyi päälle kaksikymmentä. Perus Hatha joogasta Forest Yogaan ja Alchemy of Happinessiin(?!) Älkää kysykö mitä se tarkoittaa :) Ihmisiä tunneilla oli kolmisenkymmentä ja ohjaajat tuntuivat huipputasolta. Avonaisessa salissa maisemat olivat suoraan riisipellolle ja kovin vaikeaa keskittyminen ei ollut, kieltämättä sitä mietti että tällaisessa sitä voisi joka päivä ihminen joogailla, umpiot ja harmaa seinäiset sisätilat eivät enää paljon innostaneet :) Mutta siis, palatakseni tärkeimpään, eli Pyryn joogaan, hyvin meni :) Heti ensimmäisellä tunnilla kaveri heilautti itsensä lähes täydelliseen päällä seisontaan, johon ei siis ihan joka jampperi yllä. Nyt ei puhuta mistään seinää vasten nojailusta, että koittakaas perässä :)
Alati kasvava ja turistoituva Ubud on silti käymisen arvoinen, ja siitä ei voi olla pitämättä, voinemme siis suositella sitä kaikille, vakaumuksiin tai hengen tasoon katsomati:) Kaupunki tarjoaa myös monen montaa lyhyt kurssia, joissa turistin on helppo käydä aistimassa ja vähän oppimassakin käden taitoja, jotka ovat täällä huipussaan. Voi mennä batiikki kurssille, puun kaiverrukseen, maalausta, hopeaa, punontaa ynnämuuta balilaisen tanssin perusaskeleista balilaiseen numerologiaan. Itse kävin hopea koru valmistuksen pika aakkosissa, joka tarjosi aivoille taas lisä pohdintaa, että mitäkä sitä sitten isona tekisikään :)
p.s. Taas on tullut valtava määrä uutta räpsy materiaalia :) Kambotzasta Thaimaahan. Kuvia selaillessa pitkän tauon jälkeen, huomaa kuinka puuskittain se kuvaus into on tainnut reissussa elää; Vietnamin kuvista oli vaikeutta valita edes jollain tapaa järkeviä tai kiinnostavia tai edes semi-skarppeja kuvia. Muistaakseni meitä vaivasi kahden ihmisen kollektiivinen matka-masis-väsy-yhdistelmä ;) Kun taas maan vaihtuessa Kambotzan puolelle, ei juuri ollut pulaa täydellisistä räpsyistä. Oliskohan kameraan tarttumisen riemuun syynä ollut paahtava ja kaivattu kuumuus :)



Jooga maisema :)


Portin pielen vartijat


Meidän sisäpiha näkymät
Pyry ja Bali Buddhan orgaaninen annos  ;)


Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Matkailua maalla, merellä ja ilmassa

perjantaina, huhtikuuta 16, 2010 Jonna

Tällä päivämäärällä olemme saavuttaneet jo Balin, kiirettä siis pitää :) Tiivistelmänä viime päivistä tiedotettakoon että vesi paratiisista matkasimme jo tutuksi käyneellä Hiacella Tawau nimiseen kaupunkiin, lähelle Indonesian rajaa, jossa hankimme parissa päivässä itsellemme riisto hintaiset viisumit. Tullessamme tänne Borneon itäpuolelle, emme ihan helpointa reittiä tainneet valita päästäksemme NOPEASTI Balille :) Välimatkat ovat pitkät ja matkailu kestää, eikä Indonesian puolella kannata odottaa ainakaan yhtään sen nopeampaa toimintaa ;) Kaikki bussi/junailu/laivailu yhdistelmät hylkäsimme heti ensitilassa kun sitten ihan oikeasti ryhdyimme tutkimaan karttaa että kuinkas kaukana sitä ollaankaan Indonesian Borneon etelä päästä ja montako halvatun päivää se laivamatka sieltä etelästä Jaavalle kestäisikään, ja sieltä sitten vielä Balille...Sorruimme näin enshätään siihen syntiseen puuhaan, eli lentämiseen :)

Ensin kuitenkin siirryimme Tawausta viidessä tunnissa, ylihinnoitetulla ja jo parhaat elon vaiheensa nähneellä paatilla Indonesiaan ja Tarakan nimiseen pikkusaareen, josta matka sitten jatkuisi lentäen eteenpäin. Kunhan olimme saaneet satamassa tapaamamme tarakanilais-miehen hoitamaan meille tuskaisen pitkän operaation jälkeen lentoliput kohti etelää, suuntautuivat nenät seuraavana aamuna Tarakanin lentokentälle. Luonnollisesti olin hysteerinen nais-henkilö Indonesian ilmavoimien edessä :) Uusi tuttavuus Sriwijaya Air ei herättänyt luottamusta ja vaadin Pyryltä ihmisoikeuksia itselleni, saada lupaa siihen että investoisimme puolta kalliimpiin Air Asia tiketteihin, koska senhän olin jo hyväksi havainnut, ilmassa pysyi :) Yhtään asiaa ei auttanut että edellis päivänä kaksi konetta Indonesiassa oli laskeutuessaan mennyt metsään. No, järki on Pyryllä tunnetusti paremmin hallussa, ja siellä me sitten istuttiin Tarakanin pikkuisella ja turisti vapaalla lentokentällä, missä mietin taukoamatta sitä pahinta skenaariota. Paniikissa söin kaikki eväät ja koneessa lievensin tuskaani pelaamalla iPhonen tarjoamaa laadukasta Angry Birds peliä. Patapäisiä possuja tappavat tiput rauhoittivat mieli polon niin että koko lentäminen unohtui :) Kaikkeen pelien vastaiseen kommentointiin sortuneena täytyy todeta, että lupaan etten enää ikinä ihmettele Xboxin aiheuttamaa putkikatsetta Pyryn silmissä ;)

Lensimme Tarakanista Balikpapan nimiseen kaupunkiin, jossa oli koneen vaihto. Joka sitten kuitenkin osottautui samaksi koneeksi kuin tultaessa :) Papanista kone jatkoi matkaa Jaavan puolelle, Surabayaan, jonne se laskeutui illalla. Molemmat lennot suorittivat laskunsa sellaisella pehmeydellä, että oli pakko vain ihmetellä miten ne koneet täällä ovatkin niin huonossa maineessa ;) Parin päivän säädöistä väsyneinä, otimme taksin kentältä keskustaan ja kuski tiesi kertoa meille että Balille kannattaa suunnata seuraavana päivänä junan kyydissä, joka puksuttaa seitsemässä tunnissa suht suoralla reitillä Jaavan itäpäähän ja sieltä sitten pääsee lautalla Balille. Palasimme siis hyväksi havaittuun matkustus muotoon pitkästä aikaa :) Juna mateli väliin tasaisella kävelyvauhdilla, joten oli hyvää aikaa ikkunasta katsastaa maisemassa siintävät tulivuoret. Seitsemän tuntia vilahti yhdessä hujauksessa, vaihteeksi oli hauska matkata taas junalla :) Perillä Banyuwangin rautatieasemalla meidät lähes kädestä pitäen talutettiin umpitäytettyyn ja turkasen kuumaan, satamaan ajavaan pikku bussiin, jonka uumenissa odottelu sai turistin päästämään suustaan pari ärräpäätä :) Satamasta hyppäsimme autolautan kyytiin, joka alkavassa ukonilmassa lipui kohti Gilimanukia. Vielä puolentoista tunnin bussi-rutistus nut-keikki kuskin kyyditsemänä, (joka sai jopa Pyrynkin rystyset valkenemaan ) kohti pääkaupunkia, Denpasaria ja tavoite oli saavutettu. Huh ;)

p.s. ja loppuun voinen ainakin omaksi ilokseni ilmoittaa, että aivan liian pitkän tauon jälkeen räpsy kuvat ovat saaneet uutta seuraa, Hong Kongista Vietnamiin. Jospa sittenkin pääsisi kuvissa samalle viivalle kuin blogikin, ennenkuin sitten joskus palaamme takaisin kotiin :)

Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Vedenpäällinen Paratiisi

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010 Jonna
Seuraavaksi vähän kirkkaammat ja kevyemmät maisemat, kuin edellisessä :) Sademetsistä suuntasimme kohti Sempornaa. Kaupungista oli helppo saavuttaa Malesian, ehkäpä koko Aasian top ykkös sukelluskohde, Sipadan, joka oli ainoa syy tulla kaupunkiin. Autoilimme pikkubussilla viidessä tunnissa Sandakanista Sempornaan, ja vastassa meitä oli taas tutut "hyeenat", tarjoamassa kukin omaa palveluaan absoluuttisena ja maailman parhaimpana valintana ;) Niinkuin lähes joka asemalla, missä päin tahansa Aasiaa. Jos ei pidä varaansa, on ennemmin kuin ehtii huomatakaan matkalla jonnekin, jonkun kanssa, jossain autossa ja sylillinen lupauksia mukana, joista yleensä toteutuu hyvällä tuurilla se ensimmäinen, eli kuljetus ;) Tällä kertaa lähdimme yllättävän helposti yhden tällaisen matkaan, joka kylläkin sitten lopulta osoittautui kelpo valinnaksi :)
Saavuimme matkatoimistoon jossa meille myytiin pakettia sukellus-resortille, joka sijaitsi merellä, kymmenen minuutin speed boat matkan päässä. Hintaan kuuluisi kuljetus ja yöpyminen, aamiainen, ruokailut ja kahvittelut, snorklausta mielinmäärin kirkkaassa turkoosissa vedessä sekä sukellusta kohtuulliseen hintaan lähikohteissa. Ja mitään muuta tekemistä ei olisi, vaihtoehtoina oleilu ja auringonotto ;) Kuulosti hyvältä, mutta Sipadan veti nyt pidempää kortta. Suhteellisen päällekäyväksi muuttuva myyjä-henkilö alkoi myös pikku hiljaa ottaa molempien hermoon, ja vaikka muikki kuinka vakuutteli että Sipadanille ei kyllä tänään eikä huomenna pääse, päätimme periaatteesta hylätä tarjouksen ja sitä myötä jättää hyvästit "up to you" myyjä naikkoselle.
Olimme Sempornan satamassa, joka ei sinänsä herättänyt meissä lämpimiä ja huokailevia ajatuksia kaukana merellä siintävästä luksus-sukelluskohteesta. Roskainen Malesia on sitä myös merellä. Sataman rannoilla ja rantavesissä lillui kaikkea mahdollista. Sukelluskeskuksia oli rakennettu meren päälle puulaitureille vieri viereen, ja olimme toiveikkaita Sipadanin suhteen. Kunnes, rinkka selässä, sauna kuumuudessa tunnin käyskentelyn ja tuloksettoman kysely kierroksen jälkeen, oli Pyryn myönnettävä että sinne se Sipadan nyt jää, näkemättä ja kokematta :( Se hermoa kiristänyt matkailu-täti olikin ollut oikeassa. Kaikki oli loppuun buukattu. Sipadanille todella haluavat olivat varanneet sukelluksensa ajoissa ja etukäteen. Juu, pelkästään hyvään tuuriin ja viime tinkaan luottavat matkalaiset Pyry ja Jonna kokivat sen taas kerran että ei kannattaisi. Mutta viis siitä, hetken se veti suu pieltä alaspäin ja kiukuttelu otti ylivaltaa, mutta niinkuin ennenkin, hetken paskuuden jälkeen totesimme että reissu olisi ollut kiskuri hintainen ( 160e, kahdesta vaivaisesta sukelluksesta, tsiisus !!!!!! ) ja kuka sitä nyt sitten menee vannomaan että sukellus olisi ollut paras ikinä?! Joten, ryhdistäytyneinä suuntasimme takaisin hermo-naisen toimistoon, ja sanoimme kyllä kiitos tarjoukselle, ja hetken päästä istuimme tukka hulmuten pika veneessä ja saavuimme Singamatan Reef Resortille :)
Ja tältä siellä sitten näytti :





ja p.s. Reefillä ollut suomalais sukeltaja puhui samalla innostuneella äänensävyllä Sipadanista ja Taolla sukeltamisesta. 
Siihen intoon oli hyvä Pyryn lohduttautua :)


Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Kyllä apina apinan tuntee

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010 Jonna
Matka etenee kohti länttä ja Sandakan nimistä kaupunkia. Matkaamme paikkaan vain ja ainoastaan orankien tähden :) Haaveissa se on siintänyt jo vuosia, ja nyt vihdoin siihen oli mahdollisuus. Lähellä kaupunkia on Sepilokin luonnonsuojelu alue, jossa sijaitsee vanhin, vuonna -64 perustettu orankien selviytymis keskus. Paikka on rakennettu sademetsään, joka vielä toistaiseksi on ainakin pystyssä. Samanlaisia paikkoja on etelässä, Indonesian Borneolla ja Sumatran pohjoispäässä. Orankeja olisi mahdollisuus lähteä katsomaan myös erilaisille ja pituisilla sademetsä vaelluksilla, jossa voisi nähdä myös muutakin sademetsä eläjää, mutta meillä varustus oli sitä luokkaa, että ihan varvas tossuilla ja shortseilla ei kuitenkaan kannattanut viidakon uumeniin uhrautua ;) Eikä nillä reissuilla olisi takuu varmuutta asiasta, näkisikö punapäisiä ja ujoja kavereita ollenkaan, niinkuin ei ollut takuita tähänkään reissuun...
Vaikka kyseessä on keskus, on orangit täällä kuitenkin vapaina vaeltavia olentoja. Keskuksen alue kattaa ison siivun sademetsää, eikä sitä ole mitenkään rajattu, eikä apinoiden elintilaa aidattu. Keskuksella on neljä ruokintapaikkaa, joista lähimpänä keskusta olevalle on rakennettu kävelysilta ja alue turisteille, jotka voivat ruokinta-aikana mennä katsomaan näitä super sympaattisia oransseja metsien miehiä, niinkuin paikalliset niitä kutsuvat ( toim.huom. orang : ihminen, utan : metsä ). Kymmeneltä aamulla ensimmäiseen ruokinta aikaan kävelimme toiveikkaina pitkin puusiltaa, sademetsän läpi, ja hymyssä suin, lähinnä siksi että muiden turistien läsnäolo loisti tyhjyyttään, kunnes... saavuimme mutkan takaa alueelle, jossa oli noin neljäkymmentä muutakin paikalle saapunutta, kamerat käsissä valmiina, täysin hiljaista turistia :) No mitä muuta oli voinut odottaa, paikka on isoin turisti kohde koko Malesian Borneolla. Apinoiden ruokinta paikka oli n.kymmenen metrin päässä tästä aidatusta turistikarsinasta ja hiljaisuus kielto oli tarkka. Yhtään orankia ei näkynyt. Kunnes vartija vieressämme osoitti meille ylhäällä puissa pilkottavan punaisen täplän :) Kärsivällisesti ihmiset odottivat kun kaksi pullea mahaista ja pystytukkaista pikkukaveria empivästi laskettelivat alas pitkin liaaneja, välinpitämättömästi vilkaisivat ruuaksi tuotuja banaaneja ja maito kulhoa, ja jatkoivat matkaansa. Aikansa ne keikkuivat lähistö puissa, välillä ihmisiä vilkuillen, söivät puiden lehtiä ja liikehtivät ihailtavalla laiskuudella ja tasaisen venyvällä asenteella. Jäimme viimeisenä alueelle jo muiden poistuttua, jonka jälkeen kaverukset uskaltautuivat banaani aterialle, tosin häveliäinä, kyyhöttivät oksan taitteessa, baananit kädessään selkä meihin päin suunnattuna, välillä olan yli meitä tiiraillen. Kaksikkoa ei voinut kuin tuijottaa hymyillen ja liikuttuneena. Miten joku voikaan näyttää niin inhimilliseltä?
Karu totuus on se, että inhimillinen olemus ja tummanruskeiden silmien vetoava katse ei saa Malesian eikä Indonesian hallituksen sydämiä sulamaan. Näitä lumoavia otuksia ei ole missään muualla maailmassa, muuta kuin näissä kahdessa naapurimaassa, ja elinalue rajoittuu Sumatralle ja Borneolle. Hätä on suuri ja todellinen; kahdessakymmenessä vuodessa orankien elinalue, eli sademetsät ovat kutistuneet kahteenkymmeneen prosenttiin. Metsiä hakataan ja poltetaan kovalla ja armottomalla kädellä; tällä tahdilla kuudessa vuodessa kaikki on tuhottu ja sitä myöten myös koko maailmasta on hävinnyt luonnossa elävät orangit. Tilalle istutetaan palmuöljy puita. Lista on pitkä, mihin kaikkeen puun tuotoksia voidaan käyttää. Ristiriitaisin lienee bioöljy. Iso osa maailman hapesta on peräisin sademetsistä, jos ne kaadetaan, on ilma tila vaarassa. Jos taas koko maailma käyttäisi bio-öljyä, olisi monessa maan kolkassa helpompi hengittää. 
Kuuden tunnin bussimatkalla itärannikolta länsirannikolle, puolet matkasta oli pelkkää palmupuuta tai poltettua metsää. Asian tajusi vasta kun itse näki silmän kantamattomiin istutetut palmut ja poltetut arot. Näissä metsän raivauksissa kuolee paljon orankeja ja vauvat jäävät orvoiksi. Paikalliset ihmiset ottavat pieniä ja täysin puolustus kyvyttömiä apina vauvoja kiinni, myyvät hyvällä hinnalla lemmikeiksi tai pitävät itsellään pienissä häkeissä. Keskusten on tarkoitus pelastaa juuri näitä "sodan" uhreja, orvoiksi jääneitä tai haavoittuneita, hoitaa ne kuntoon ja lopulta vapauttaa metsään. Missio kuulostaa toivottomalta näin meikäläisten korvaan, mikäli sademetsät tätä vauhtia tuhoutuvat. Mutta sitkeys on ihailtavaa. Oranki lapsi elää äitinsä kanssa kahdeksan vuotiaaksi asti, ilman äitiä ja äidin oppeja, apina on täysin avuton. Orangit ovat metsien herkkäsieluja, ujoja ja arkoja. Jokainen keskukselle tuleva apina on stressaantunut ja traumatisoitunut. Kunnon ja iän mukaan, näille karva-koululaisille on opetettava sosiaalista toimintaa, selviytymistä metsässä, puuhun kiipeämistä ja ruuan hankintaa, kunhan ensin on hoidettu henkiset haavat. Sen takia ei ole varmaa, näkyykö ruokinta paikalla yhtään apinaa, se on niiden oma valinta. Vanhemmat ja ei enää niin hoitajistaan riippuvaiset yksilöt, käyvät kaukaisemmilla ruokinta paikoilla tai hankkivat ruokansa jo itse. Meidän onneksemme näimme kuitenkin nämä kaksi veijaria, kuusi ja seitsemän vuotiaat orangit, vaikka paikalle olisi voinut ilmaantua kymmenenkin nälkäistä. Vartija kertoi meille että ympäristössä pyörivät ampiaiset ovat saaneet muut kaikkoamaan paikalta. Samat ne on pelot ja ärsytyksen aiheet kuin ihmiselläkin ;)
Kun kerran olimme tänne asti tulleet, päätimme odottaa seuraavaa ruokinta aikaa. Kävimme välillä ihmettelemässä sademetsässä puiden kokoa ja hyttysten määrää ja palasimme keskukselle kolmeksi. Tosin olimme vähän aikataulusta jäljessä, ja taisimme harppoa pitkin puukäytävää sellaisella tarmokkuudella että mutkan takaa vastaan kävelevä oranki yllätti meidät perin pohjin! Pysähdyimme ja seisoimme kuin kaksi hölmöläistä ja tuijotimme vastaan tulevaa herra-apinaa, joka tuli suoraan Pyryn luo. Kaveri tuli ja otti Pyryä kädestä kiinni :) Pyry seisoi kirjaimellisesti tumput suorina ja itse olin yhtä häkeltyneenä vieressä. Seuraavaksi oranki tarttui canonin hihnasta kiinni, jonka Pyry sai onneksi otettua kaulastaan ja vaikka kuinka olin olevinani nopea, ja ottavani kameran ripeästi vastaan ja samalla saaden aivotoiminnan takaisin, joka huusi pääni sisältä, että kuvaa nyt jo hyvä ihminen, jäi se paras pala kuitenkin ikuistamatta :( Karvainen sankarimme jatkoi jo eteenpäin. Edessäni seisoi silmät ymmyrkäisinä tuijottava Pyry, joka oli pyörryksissä edelleen kaikista ohi kiitävän hetken tapahtumista. Sillä välin kun olin itse haparoinut kameraa toiminta valmiuteen, oli oranki-mies läppäissyt karhean ja kuuman kätensä Pyryn poskelle ja sen jälkeen pistänyt sormen Pyryn suuhun :)
Hetki taisi jäädä ikuisesti kaikkiin aisteihin ja syville mieliin.
p.s. Jos joku tuntee palavaa halua olla osallisena näissä pelastus operaatioissa, on kenellä tahansa mahdollisuus "adoptoida" itselleen tälläinen harva-karvainen ja uhanalainen apina-lapsi. Yhden apinan vuosikustannukset ovat 1500 puntaa, joten kaikki apu on tarpeen. Tai jos tuntee elämän kutsumuksen löytyneen tästä aiheesta, voi lähteä kuukauden tai kahden vapaa ehtoistyöhön, istuttamaan uutta metsän alkua apinoille. Istutus operaatioissa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tehdä lähempää tuttavuutta orankien kanssa. Apinoiden sosiaalinen elo on tarkoin rajattu henkilökohtaisiin hoitajiin. Ja hyvä niin, kiintymys kun on kiellettyä. Ja miten ihmeessä se olisi muka mahdollista, jos meillä, Jonnilla, Päiveillä ja Miljoilla olisi mahdollisuus osallistua oranki lapsen hoiva toimintaan ( terveisiä tarpeistoon ja lavastamolle :)?




Tunnisteet: 5 kommenttia | edit post

Kota Kinabalu

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010 Jonna
No nyt on sitten sekin koettu, ensimmäinen lento tällä matkalla. Hetken meitä harmitti, olimme siinä uskossa että lentokoneeseen astumme vasta kotiinpaluun takia... Kuinkas kävikään, kiirekiire tuli taas kerran meidän hyvin organisoitua ja esivalmisteltua reittivalintaa vastaan :) Kuala Lumpurissa meillä oli kolme vaihtoehtoa; siirtyä länteen ja matkata Sumatralle, tai etelään Singaporen kautta Jaavalle tai sitten itään eli Borneolle. Tartuimme kaikista vaihtoehdoista hankalimpaan, eli Malesian Borneolle, eikä sinne päästäkseen muuta voinut kuin lentää. Näin jälki viisaana voinee todeta että reitti oli sittenkin paras, jos olisimme junailleet Sumatralta tai Jaavalta asti Balille, olisimme matkalla luultavasti vieläkin ;) Indonesia on yllättävän piiiiitkä , vaikka omasta mielestäni se näyttää kartalla pikkuiselta saari rykelmältä :)
Lensimme Kota Kinabaluun Air Asian siivillä, joka ilokseni olikin ihan kunnollinen ja ilmassa pysyvä yhtiö :) Paikasta ei ollut muuta tietoa kuin mitä Lonely Planet tiesi kertoa. Kaupungissa asustaa 270 000 ihmistä ja se sijaitsee itärannikolla, jonka läpi lähes jokainen mantereelta saarelle matkaava kulkee. Päädyimme asumaan kävelymatkan päähän lentokentältä, matka-raamatun suosittelemaan paikkaan. Kolmen parikymppisen kaverin pitämä guesthouse oli lähellä Kota Kinabalun ainoaa uimarantaa, jossa saimme karistaa lentopölyt päältämme kaikessa keskinäisessä seurassamme,  taaskin kiitos low seasonin:) Parin päivän aikana tuli selväksi että täällä ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä. Bussit ovat umpitäynnä, aina, sekä normaalin kokoiset että pikku hiacet, joissa ei juuri muuta ollut jäljellä kuin runko, ja sekin naru virityksin kasattuna, eikä koskaan ollut oikein varma minne bussit ovat matkalla ;) Enää ei voinut luottaa siihen että kaupat ovat auki yömyöhään niinkuin on Thaimaassa totuttu, toimistojen ovet sulkeutuivat epä-aasialaisen täsmällisesti puoli viisi. Länsimaalaisille ruuille sai täälä heittää hyvästit ja totutella paikallisiin makuihin, joita jokseenkin huonolla tuurilla söimme. Tiedä sitten oliko asialla vain se huono tuuri vaiko englannin kielen puuttuminen niin listoilta kuin tarjoilijoiden puheistakin ( näin ollaan laiskoille tavoille jo opittu, sormi menee heti suuhun jos ei englannilla pärjää ;). Nasi ja Mee Gorengit tuntuivat olevan joka verisuonitautisen painajainen ja tuntuikin että jos suolaa tai sokeria on ruuassa käytetty, on siitä tullutkin annoksen virallinen pääraaka aine :) Maailman kaikkeuden kummallisimman jälkiruuan olivat myös lanseeraanneet; "herkusta" oli jopa lonely p:eessä maininta ja annosta maistaneena totesimme, josko ylistävä sävy kirjassa olikin vain sarkastinen :) Kuva jälkkäristä antoi ymmärtää että kyseessä on kulhollinen jäätelöä ja hedelmiä, ihan perus jälksä siis. Eteen tuotiin puolentoista litran muovisanko, joka valui yli äyräiden. Lista sisällöstä oli pitkä; samassa purkissa oli melonia, banaania ja carambolaa, kolme jäätelöpalloa, kermavaahtoa, mustia, vihreitä ja punaisia hyytelön palasia, säilykekirsikoita, erilaisia papuja ja maissia lillui siirapin ja paksun ja makean maidon seassa, ja kaikki tämä oli yhdelle ihmiselle :) Kaikenlaiset pirtelöt ja sheikit tuntuivat olevan kovassa suosiossa, juomia oli joka lähtöön ja koossa ei oltu tässäkään asiassa kitsasteltu, litraan jäistä teh tarikia (suosittu ja makea maito tee) oli hyvä tainnuttaa suolaisen ruuan jättämä loputon janon tunne :)

Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Just A Perfect Day

tiistaina, huhtikuuta 06, 2010 Jonna
Eikä tätä voisi paremmin kuvailla :) Terveiset nykyhetkestä, eli päivästä 29.4 ja alla olevien kuvien tunnelmasta! Gili Islandsien kolmas saari saavutettiin eilen, eikä taaskaan voi muuta kuin olla riemuissaan vallitsevasta low seasonista. Pikkuiset saaret Indonesiassa ovat tarjonneet meille tyhjiä rantoja :) Voiko parempaa toivoa; kaksin auringonpaahteessa ja laskussa, meren rannalla ja pehmeällä valkoisella hiekalla? ;)
Päätin rikkoa blogihiljaisuuden ja varsinkin edellisen ja todella tärkeän kakka-infon jälkeen, lähettää jotain iloisempaa ja mielekkäämpää ;) Kertomalla että meillä täällä kaikki hyvin ja loma lähenee loppuaan. Käyskentelemällä lähes autiolla saarella, on lomalle mainio päätös :) Näistä maisemista on myös hyvä lähettää isot myöhäiskiitokset Pyryn suulla sanottuna kaikille onnittelijoille ja yhteistuumin toteamme, että edelleen on huippu kivaa lukea blogi kommentteja!!!!! Kiitos siis niistäkin. Vaikka itse emme kommentteja jaksakaan laiskuuttamme kommentoida, olemme joka kerta lapsekkaan otettuja, että joku viitsii tervehtiä meitä tänne maailmalle :)



Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post