Samuilta oli tarkoitus pärähtää suoraa tietä Malesiaan ja Kuala Lumpuriin. Matkatoimiston täti tiesi kuitenkin viisaampana kertoa että bussissa istuminen kuluttaa matkalaista kokonaiset 24h ja junat ovat täynnä, ja että sellaiseen matka peliin voi mieliä vasta joskus kuun puolivälissä... Voi vihnu, eihän tämä vetele, ajatus vuorokauden bussi kärvistelystä nostatti karvoja pystyyn. Kysyimme siis lippuja johonkin lähemmäksi ja näin päädyimme matkalle Penangiin :) Hotlaan päästyä katsoimme kartalta mihin sitä ollaan menossa. Kyseessä olikin saari, Malesian länsipuolella ja noin neljän tunnin päässä raja ylityksestä. Aamulla starttasimme Samuilta puoli seitsemän ja illalla puoli yhdeksän ulostauduimme Hiacen uumenista saaren pääkaupunkiin, George Towniin.

Tähän mennessä meille oli Malesiasta selvinnyt, että maan vauraus näkyi kuin veitsellä leikaten ainakin raja ylityksen jälkeen. Niinkuin aikaisemminkin rajoja ylitettäessä, on joka maa selvästi muuttunut heti ensi näkemältä. Mutta tällä rajalla ero oli hämmästyttävä. Thaimaan pompputeiden ja huonon asfaltin, auringossa ruskettuneen maaston sekä hökkeli mökkien ja tienvierustojen roskakasojen jälkeen siirryimme ajamaan pitkin mitä parhainta highwaytä, pientareet puunattuina ja pensas istutukset viivotin riveissä, vihreääkin vihreämmässä ympäristössä. Missään ei näkynyt yhtään roskaa ja hyvin hoidettua nurmikkoa oli joka puolella. Hyvinvointi lähiöt Amerikan malliin, olivat rakentuneet moottoritien molemmin puolin tasaisin väliajoin. Ja luonnollisesti ajoimme kaatosateessa :)

Mantereen puolelta lähtevältä sillalta pääsi ajamaan suoraan Penangiin, josta ilvalaistuksessa näkyi koko rantaviiva ja kaikki kaupungin valot. Näky muistutti lähinnä mini New Yorkin näkymää, tosin ilman pilvenpiirtäjiä, ja mietimme että minkälaiseen kylään sitä nyt olikaan tultu. Mitään käsitystä ei paikasta ollut :) Kun Hiace vihdoin kaartoi meidän majapaikan nurkille, Little Indiaan, katosi siisteys ja roskattomuus näköpiiristä. Puolen tunnin sisällä, ruuan haku matkalla, olin paikallistanut jo viisi rottaa jalkakäytävän reunoilla, ja olo oli vähintäänkin vainoharhainen :) Avoviemäreillä saattoi olla isosti osuutta rottien ilmiintymiseen, mutta ehkä se ei ollut paras tervetulo toivotus kaupunkiin, mitä olisi voinut toivoa ;)

Seuraavan päivän perinteinen mopon kyydistä kaupungin syynääminen osoitti George Townin ytimen olevan kulttuurien sekamelska. Sovussa ja vieri vieressä oli buddhalaista ja hindu temppeliä, sekä muslimi moskeijaa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ilmapiiri oli haisevista viemäreistä ( joiden rinnalla Venetsiakin kalpenee :) huolimatta mukava. Kaikkien rähjäisten tai autioiden keskusta talojen keskeltä löytyi myös Unescon suojelun arvoista arkkitehtuuria. Ja tietysti kaupungista tarttui matkaan jälleen kerran yksi hekumoinnin arvoinen intialais sapuska :) Kiinalaisia George Towniin mahtuu melkein puolet väestöstä, joten mietimme mahtaakohan tässä piillä vastaus kaupungin roskaisuuteen ;)