No nyt on sitten sekin koettu, ensimmäinen lento tällä matkalla. Hetken meitä harmitti, olimme siinä uskossa että lentokoneeseen astumme vasta kotiinpaluun takia... Kuinkas kävikään, kiirekiire tuli taas kerran meidän hyvin organisoitua ja esivalmisteltua reittivalintaa vastaan :) Kuala Lumpurissa meillä oli kolme vaihtoehtoa; siirtyä länteen ja matkata Sumatralle, tai etelään Singaporen kautta Jaavalle tai sitten itään eli Borneolle. Tartuimme kaikista vaihtoehdoista hankalimpaan, eli Malesian Borneolle, eikä sinne päästäkseen muuta voinut kuin lentää. Näin jälki viisaana voinee todeta että reitti oli sittenkin paras, jos olisimme junailleet Sumatralta tai Jaavalta asti Balille, olisimme matkalla luultavasti vieläkin ;) Indonesia on yllättävän piiiiitkä , vaikka omasta mielestäni se näyttää kartalla pikkuiselta saari rykelmältä :)

Lensimme Kota Kinabaluun Air Asian siivillä, joka ilokseni olikin ihan kunnollinen ja ilmassa pysyvä yhtiö :) Paikasta ei ollut muuta tietoa kuin mitä Lonely Planet tiesi kertoa. Kaupungissa asustaa 270 000 ihmistä ja se sijaitsee itärannikolla, jonka läpi lähes jokainen mantereelta saarelle matkaava kulkee. Päädyimme asumaan kävelymatkan päähän lentokentältä, matka-raamatun suosittelemaan paikkaan. Kolmen parikymppisen kaverin pitämä guesthouse oli lähellä Kota Kinabalun ainoaa uimarantaa, jossa saimme karistaa lentopölyt päältämme kaikessa keskinäisessä seurassamme,  taaskin kiitos low seasonin:) Parin päivän aikana tuli selväksi että täällä ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä. Bussit ovat umpitäynnä, aina, sekä normaalin kokoiset että pikku hiacet, joissa ei juuri muuta ollut jäljellä kuin runko, ja sekin naru virityksin kasattuna, eikä koskaan ollut oikein varma minne bussit ovat matkalla ;) Enää ei voinut luottaa siihen että kaupat ovat auki yömyöhään niinkuin on Thaimaassa totuttu, toimistojen ovet sulkeutuivat epä-aasialaisen täsmällisesti puoli viisi. Länsimaalaisille ruuille sai täälä heittää hyvästit ja totutella paikallisiin makuihin, joita jokseenkin huonolla tuurilla söimme. Tiedä sitten oliko asialla vain se huono tuuri vaiko englannin kielen puuttuminen niin listoilta kuin tarjoilijoiden puheistakin ( näin ollaan laiskoille tavoille jo opittu, sormi menee heti suuhun jos ei englannilla pärjää ;). Nasi ja Mee Gorengit tuntuivat olevan joka verisuonitautisen painajainen ja tuntuikin että jos suolaa tai sokeria on ruuassa käytetty, on siitä tullutkin annoksen virallinen pääraaka aine :) Maailman kaikkeuden kummallisimman jälkiruuan olivat myös lanseeraanneet; "herkusta" oli jopa lonely p:eessä maininta ja annosta maistaneena totesimme, josko ylistävä sävy kirjassa olikin vain sarkastinen :) Kuva jälkkäristä antoi ymmärtää että kyseessä on kulhollinen jäätelöä ja hedelmiä, ihan perus jälksä siis. Eteen tuotiin puolentoista litran muovisanko, joka valui yli äyräiden. Lista sisällöstä oli pitkä; samassa purkissa oli melonia, banaania ja carambolaa, kolme jäätelöpalloa, kermavaahtoa, mustia, vihreitä ja punaisia hyytelön palasia, säilykekirsikoita, erilaisia papuja ja maissia lillui siirapin ja paksun ja makean maidon seassa, ja kaikki tämä oli yhdelle ihmiselle :) Kaikenlaiset pirtelöt ja sheikit tuntuivat olevan kovassa suosiossa, juomia oli joka lähtöön ja koossa ei oltu tässäkään asiassa kitsasteltu, litraan jäistä teh tarikia (suosittu ja makea maito tee) oli hyvä tainnuttaa suolaisen ruuan jättämä loputon janon tunne :)