Ennen eteenpäin siirtymistä vielä pari sanaa kambotzalaisista. Kaikkien ahdistavien huijarien keskeltä kuitenkin kuoriutui varsin hilpeä ja iloinen ihmiskunta. Täytyy vain ihastella. Maassa, jossa edelleen 700 ihmistä vuosittain joutuu maaseuduilla miinojen uhreiksi, köyhyys on iso ongelma ja puhumattakaan siitä lähi menneisyydestä, on enimmäkseen hymyileviä ihmisiä. Kambotzassa on nyky päivänä paljon avustus työ toimintaa, paljon kouluja, lapsi prostituutiota vastaan paikalliset ovat järjestäytyneet mittavasti ja vammautuneita ihmisiä työllistetään erilaisissa käsityöpajoissa ja näin tarjotaan yhteiskunnasta syrjäytyneille mahdollisuutta uuteen eloon. Ehkä taas vähän lisää aihetta hymyyn :)

Ja me jatkamme hymyssä suin etiäpäin. Bangkok saavutetaan inhimillisellä kuuden tunnin bussimatkalla. Raja jupinoista ja passin tarkastuksesta emme enää ole edes huolissamme; teipattu passi toimii täälläkin kuin junan vessa. Kahden kuukauden Thaimaa viisumitkin järjestyivät Phnom Penhissä ilman mitään mutkia. Rajan toisella puolella odottaa ikävämpi ylläri, bussi vaihtuukin yllättäen Hiaceen jonne kolmetoista ihmistä tunkeutuu rinkkoineen. Yllättävän kivuttomasti kolme tuntia kuitenkin taittui, hiljaiseksi porukkaa veti raskas jalkainen kuskimme joka kirjaimellisesti veti Bangkokin pomppuisella highwayllä kaikki mäet suoriksi, olo oli kuin vuoristoradassa ja sympatiat kankkus matkustajien puolella :)

Bangkok visiteerattiin tarkoituksellisesti pikapikaa. Kunhan nyt jonnekin kallistettiin päämme ja varattiin liput seuraavan päivän bussiin, kohti Krabia. Tällä hetkellä meillä oli mitta täysi kaikkea suurkaupunkiin viittaavaa. Nyt äkkiä sinne meren ääreen, hengittämään ilmaa ilman kaasuja ja oleilemaan ilman rinkan kiertämää ;)

Matka Krabille kesti 13h, eikä tehnyt yhtään tiukkaa. Onko nyt niin että selkävammaisen elo olisikin autuampaa jos yönsä viettäisi bussin penkkiä kuluttaen? Bussi oli paremmasta päästä, jalkatilaa oli kaiken pituisille kintuille, peitot lämpimät (ilmastointi yöbusseissa Thaimaassa on yleensä täysillä), muita matkaajia oli vähän joten selkänojaakin sai kallistettua, koko yön viihdykkeenä meillä oli kolme leffaa ja aina vain uudestaan alkava Jason Mrazin konsertti, aika hyvin siis ;) Yleensä busseissa on tarjolla Thaimaalaisia karaoke videoita joten tämähän oli vallan luksurya. Volyymit toki luonnollisesti taas kaakossa, että huono kuuloisempikin nukkuja varmasti kuulee;) Perille saavuimme aamu yhdeksältä, muutama tunti nukkumista takanapäin. Pöllähtäneinä kuin pöllön poikaset koloistaan kuoriuduimme valoon; vastassa oli kuumuus , kosteus, aurinko ja ennenkaikkea meri.

Tätä on odotettu :)