Nyt on hyvä varustus: kengässä sisällä karva, vesi ei mene läpi, on pipo sekä lämmin takki. Hetkellinen tuska paistaa Pyryn kasvoilla, joko matkabudjetti meni totaalisesti persiilleen?
Ei mennyt :)
Olemme koko ajan menossa kohti alati halpahintaisempaa matkantekoa.
Valmiina siis, kohti Baikal-järvi retkeä. Olemme innoissamme. Tarkoitus matkata puolentoista tunnin bussimatka baikalin rannalla sijaitsevaan Listvyanka nimiseen kylään. Siitä matka jatkuisi baikalin suurimmalle saarelle, Olkhon Islandille. Itse järveä ja kyseistä saarta kovasti meille suositeltiin, ja toki maisemakuvat järvestä ja sen ympäristöstä hivelevät silmiä.
Retki meni näin:
Aamuherätys puoli kahdeksan. Ninan valmistama aamupala. Bussiasemalle. Lumisia maisemia. Kuski pistää alamäissä kaasun pohjaan jotta jo parhaimmat päivät kokenut pikkubussi jaksaisi seuraavan ylämäen. Hirvittää. Välillä.
Olemme perillä. Ei ketään missään. Turisti info on kiinni. Kysymme souvenir-shopin pitäjältä laivasta. Täti neuvoo venäjäksi toiseen info paikkaan. Sekin on kiinni. Kysymme kahvilan-tytöltä laivasta. Hän ei ymmärrä.
Satamassa on iso ja pröystäilevä hotelli, joka ei millään istu karunnäköisen ja vaatimattoman oloiseen paikkaan. Josko siellä kuitenkin olisi joku joka osaisi neuvoa. Respa puhuu englantia mutta ei tiedä laivoista mitään.
Menemme ulos, seisomme kylmässä ja pällistelemme tyhminä. Mitäs hjelvetiä sitä nyt tehdään?
Minibussi kiinalaisia saapuu. Mahtavaa! Heidän oppaansa mahdollisesti ymmärtää meitä! Ei ymmärrä. Venäläisopas osaa vain kiinaa venäjän lisäksi.
Menemme takaisin hotelliin. Tarkastamme itse netistä asian. Saamme läppärin piuhan seinään ja käyttää nettiyhteyttä 200 ruplaa vastaan (4e). Netti ei toimi. Respa sanoo että yhteydet ovat katki.
Asia selvä. Lähdemme takaisin irkutskiin. Iso bussi lähtee kahdelta, pakettiauto kyytejä 20min.välein, päätämme kuitenkin odottaa bussia.
Odotamme bussia varttia vaille kaksi. Kello on puolikolme eikä bussia näy. Menemme kahville. Kolmelta tulee joku. Kuski sanoo ettei mene irkutskiin.
Lopulta matkaamme pakettiautolla.
Mitä reissusta jäi käteen? Näimme maailman syvimmän (1637m ) järven. Sitä vartenhan me sinne lähdimmekin ;)
Ainiin, bussia odottaessamme amerikkalaispariskunta kysyy meiltä turisti-infosta, kerromme sen olevan kiinni. He puolestaan kertovat että Olkhon-saarelle ei tänään pääse.
Emme tiedä kaupungista etukäteen juurikaan mitään.
Itse matkustamisen lisäksi taitaa olla yksi mukavimmista asioista reissua tehdessä. Mennä paikkoihin joista ei koskaan ole nähnyt edes yhtään kuvaa.
Paikka sijaitsee Mongolian rajan tuntumassa, asukkaita taitaa olla Tampereen verran ja matkaa maailman syvimmälle järvelle Baikalille, on n.60 km. Turkiskauppa kukoistaa.
Opaskirja nimeää kaupungin Siperian Pariisiksi, aika paljon luvattu. Mielikuva meillä taitaa olla lähinnä karu kyntömaa vailla sähköä ;)
Aamuviideltä siis hyppäsimme junasta Irkutskin yöhön. On kylmä. Opaskirja oli luvannut että asemalta löytyy tilapäismajoitus jossa maksetaan tunti veloituksella.
Jonkin aikaa haahuiltuamme typötyhjällä asemalla, löydämme kyseisen paikan aseman yläkerrasta. Paikka on täynnä, mutta nainen elehtii siihen malliin että päänsä voi kallistaa myös isossa odotushallissa, tottakai lysti maksaa saman verran kuin huoneessa :)
Maksamme kymmeneen asti, jos vaikka saisi vähän unenpäästä kiinni... Hallissa on kaikki valot päällä ja televisio huutaa täysillä. Keltaisilla nahkasohvilla torkkuu kourallinen ihmisiä ja teeveetä tuijottaa näädän näköinen mies. Todennäköisesti ihan kiva henkilö, mutta liiallinen mielikuvitus alkaa tuottamaan päässä jo erilaisia pahoinpitely-skenaarioita..
Irkutskilainen mukilointi jää onneksi kokematta, unikaan ei tule, on jäätävän kylmää, kaikki varusteet päällä silmä ummistuu minuuteiksi kerrallaan. Herätys tapahtuu maksusta huolimatta ennen kahdeksaa, halliin saapuu työntekijät, alkaa lipunmyynti ja notkujat saavat siis lähteä.
Pikainen aamupalaveri viereisessä kahvilassa kera kaalipiirakan. Valitsemme Trans-Siperia kirjasta No name - nimisen hostellin ja suuntaamme sinne.
Rautatieasema sijaitsee toisella puolella isoa siltaa kuin varsinainen keskusta. Ilma on ihan mahtava! Edelleen on kylmä ja pipoa on ikävä, mutta taivas on täysin pilvetön, aurinko paistaa, ilma on raikas ja kirpeä ja maisema täydellinen. Ylitämme leveän sillan ruskaa ihastellen ja toisella puolella odottaa kaupunki kuva jossa kaikki talot ovat vanhoja, yhtään kerrostaloa ei ole, ikivanhoja koristeellisia ja rapistuneita puutaloja, ja auringonpaisteessa paikka on lumoava. Todellakin ymmärrämme Pariisi vertauksen, vaikka emme siellä ole koskaan olleetkaan.
Hostellista luvataan yösija. Paikka on idyllinen ja kodikas, perhe majoitus, meidän lisäksi muita ei ole. Paikkaa pyörittää vanhempi pariskunta Victor & Nina. Mies ei puhu englantia sanaakaan, emännän kanssa sujuu jotenkin että ymmärrys löytyy. Huoneessamme on akvaario ja taloudessa pyörii kissa ja takkuinen pikkuhauva. Pihan portissa on varoitus isosta koirasta ja hetken ihmettelen että onko tästä pikku-turresta todella talon vahdiksi, kunnes illalla näen Victorin valmistavan pesuvadillisen lihamössöa ja aamulla kuistilla sitä mutustelee musta jättiläiskoira.
Sitä kyllä kannattaa varoa..:)
Iloisena siitä että karvaterapia on kohdillaan, katsastamme pikaisesti keskustan, ja koska kylmyys jatkuu teemme päätöksen täydentää vaatevarastoja. Kaikki Pyryn tuntevat tietysti toteavat että päätös taitaa olla Jonnan ;)
Univelat painavat kuitenkin sen verran että vatteet jäävät ostamatta ja päikkärit lienevät paikallaan. Muutaman tunnin tirsat otettuamme, on ulkona yllätys. Taivas on musta, sataa kaatamalla ja tuuli on kova. Ei auta, nälkä on iso ja ulos lähdettävä.
Eteensä ei näe, sataa vaakatasossa ja kovaa, sade vaihtuu rakeiksi. Huomaan ajattelevani ahavoituneeksi muuttuvaa naamaani, herkkä suomalaishipiä ei ole tottunut tällaiseen pyöritykseen. Sadetakeista ei tässä stormissa ole paljon hyötyä, eikä lenkkareissa olevat villasukat juurikaan lämmitä kun ylittää tietä 20cm syvästä vesilätäköstä.
Päädymme vihdoin naapuri hotellin kiinalaiseen ravintolaan, muutakaan ei ole tarjolla. Läheisen pitserian mikro-lämpimät lätyt ei sudennälkäistä juurikaan auta, toiseen ravintolaan emme päässeet sisälle asti ja ruokakauppakin oli kiinni..
Vettävaluvina istumme ehkä vähän paremman väen seurassa ja taidan tirauttaa itkunkin tähän väliin kun toteemi otsassa on jo aika iso.
Ruoka kuitenkin helpottaa, on maittavaa ja sitä on riittävästi :), olemme sovussa toistemme kanssa ja ulkona jylläävä myrskykin unohtuu.
Ravintola on taas tyypillisen kummallinen. Poppi vehkeet soivat täysillä, valaistus on hämyisä lukuunottamatta nurkissa pyöriviä levottomia disco-väripalloja, koristelu on hoidettu punaisella sellofaanilla jota on kieputettu joka tolppaan. Viihdykkeeksi kesken ruokailun lavalle nousee paikallinen miesartisti, joka vetää parit italo-iskelmät pettämättömällä anti-lavakarismallaan, säätäen joka välissä miniläppäriltään volyymiä ja saundia kohdilleen. Yritys on hyvä.
Kukaan ei kuitenkaan taputa.
Hotellin nettipisteestä yritämme ruoan jälkeen käydä lukaisemassa sähköpostia ja katsastaa blogia. Ei onnistu. Silmiä häikäisevään foliotakkiin pukeutunut paikkaa pyörittävä pimukaan ei ole kovin halukkaan oloinen ratkomaan ongelmia kanssamme. Ulostaudumme, todetaksemme että sade on vaihtunut rännäksi ja lumeksi.
Tässä tarinassa ei ole vaarallisia juonenkäänteitä, yllättäviä ja kiperiä tilanteita, minkään asteista lamaantumista, pelkoa, nälkää, hätää, eikä edes vauhtia. Vodkat jäivät juomatta eikä arveluttavien hyttikämppisten kanssa tarvinnut jakaa arveluttavia eväitä.
Suurella todennäköiseyydellä jäimme vaille tätä kaikkea elämää suurempaa koska jaoimme hytin kahdestaan, sesonkiaika on ohitse, samanhenkisiä ja samalla raiteella matkaavia reppureissaajia ei näkynyt ja vaunumme oli kyllästetty lapsiperheillä ja kahdella papalla.
Neljän päivän aikana ohjelma meni jotakuinkin tähän tapaan:
Heräsimme joskus, aika hyvin nukkuneina. Matkalla oli paikoitellen suhteellisen huonovointista rataa, josta syntyi meteliä ja eriasteista junan heilumista, ja jostain syystä tuntui että kaikki tämä ajoittui yöaikaan, mutta kaikkeen tottuu.
Kätevä aamiainen syntyi kerta-annos kaurapuurosta ja purkkikahvista. Junassa on samovaari josta saa hakea kiehuvaa vettä, tämä mahdollistaa erilaisten maukkaiden `lisää vain vesi´-annosten nauttimisen :)
Aamupesusta suoriutui suhteellisen nopeasti, junissahan ei ole peseytymismahdollisuutta, joten erilaiset kosteuspyyhkeet ovat perusvarustuksessa junaan lähtijöillä. Vessassa on reikä lattiassa, että jos oikein fakiiriksi heittäytyy niin puhdistautumisen voi hoitaa myös siellä.
Vessoissa voi käydä;)
VR:n käymälät jäävät tässä kilvassa kauas menneisyyteen. Joka vaunussa on vaunu-emäntä tai kaksi jotka ovat samat koko junamatkan ajan, heidän toimenkuvaansa kuuluu myös siivoaminen ja se suoritetaan joka päivä, tai yö niinkuin me törmäsimme kolmelta yöllä seiniä pesevään vaunuemoon:)
Hetkellisesti aivoissa kumpusi ajatus josko matkabudjetista lohkeisi imurin mentävä siivu, siivoustyrannina tunsin isosti sympatiaa imuroivaa tätiä kohtaan. Kapistus tuntui olevan muinaisuudesta, jolloin ensimmäinen imuri on keksitty, pöly siirtyi nätisti paikasta toiseen mutta ei koskaan edennyt pölypussiin asti.
Astmaatikkojen kannattaa vakavasti harkita matkaa, itse turvauduin joka päivä perus allergia lääkkeeseen.
Vaunu-emäntä myös määritteli koko vaunun musiikki maun, sitä kanavaa mitä täti halusi kuunnella, kuuntelivat myös muut, ja tuntuu kyllä että koko venäjän maalla on sama musiikkimaku. Kaikki ja kaikkialla kuunnellaan euroviisu-tekno-poppi-yhdistelmähirviötä, ja joka ikisestä laulusta on tehty oma versionsa.
Onneksi volume nappula on myös keksitty :)
Mahat puurosta pulleina luimme kirjoja, otimme päikkäreitä, etsimme vimmalla Trans-Siperia kirjasta aseman nimiä ja yritimme paikallistaa sijaintia. Kolmannen päivän kohdalla Pyry taisi ensimmäisen kerran löytää missä mennään, kirja ei ihan matka raamattuna toimi, puutteellista tietoa ainakin radan varrella tuntui olevan ja kaikki hinnat kirjassa ovat tänä päivänä kaksinkertaisia. Sinänsä erikoista koska kirja on päivitetty kaksi vuotta sitten. On siitä hyötyäkin ollut, mutta ainakin hintataso on lannistanut meitä monessa mutkassa :(
Juna pysähteli vaihtelevasti, asemia saattoi olla tunninkin välein jossa oltiin vain muutamia minuutteja. Pitkiä pysähdyksiä, vartista puoleen tuntiin tuli noin viiden tunnin välein. Silloin pääsi ulos jaloittelemaan ja täydentämään ruokavarastoja joko kioskeilta tai paikallisilta jotka tulevat radan varteen ruokaa myymään. Kaikkea löytyi perus nuudeleista, vihanneksista, omenoista, juomista, leivistä ja karkeista myös tiukasti kelmutettuihin ruoka-annoksiin ja erilaisiin piirakoihin, joita piti vain ostaa ja todeta oliko ostos kannattava vai ei :)
Meillä illallispöydässä oli kattaus lähes sama joka päivä: kananuudeleita, paikallista leipää, tomaatteja, kurkkua ja jälkkärikisi jäätelöä, ei kovin ravitsevaa, mutta aivan älyttömän hyvää :)!!!
Nälkää ei siis tarvitse nähdä, välipala-aikakin oli lähes joka välissä ja syöminen tuntui olevan ainakin allekirjoittaneen lempi puuhastelua.
Myös iPodi oli kovassa kulutuksessa, kiitosta vain Suville ja Tommille :)
Matkamaisemat ikkunasta olivat kuin kotimaassa junailtaessa, koivikkoa toisen perään, välillä vähän kuusia ja peltoja ja taas koivuja. Hetkittäin ohi vilahtavat kylät palauttivat paikalliseen maisemaan. Mökit ovat aika ränsistyneitä, tiet mutaisia, paljon hanhia ja koiria, tunnelma paikoitellen kuin keskiajassa. Jokaisessa talossa, oli miten vino tai laho tahansa, ovat Ikkunanpuitteet ja räystäät koristeellisia. Varsinkin iltähämärässä kun mökeissä paloi valo ikkunassa ja muualla oli mustaa, näky oli aika sadunomainen. Tunnelmaa siivitti myös yhtäkkiä tullut syksy ja ruskanvärit, ilma muuttui 4000 km:n jälkeen kylmäksi ja luissa tuntui jo siperian kylmyys.
Miten tässä näin kävi, meidänhän piti mennä kohti lämpöä..;)
Viimeinen yö meni valvoessa. Kuulutuksia ei matkalla harrasteta ja niinkuin jo aikaisemmin totesin, paikallistaminen oli välillä ylivoimaista. Paikkojen nimiä kun ei välttämättä edes ole missään näkyvissä, varsinkin jos pienemmästä asemasta on kysymys. Matkan aikana vaihtuu viisi aikavyöhykettä, joten kellon ajastakaan ei voinut mennä takuuseen. Mutta niin vain hyppäsimme oikealla asemalla kylmään Irkutskin yöhön puoli viideltä aamulla, asteita nolla ja tunsin suunnatonta ylpeyttä itsestäni pukiessani sormikkaita käteen, olivat sittenkin tarpeellinen matkavaruste vaikka suuntana edelleenkin aurinko ja lempeä lämpö :)
Voimme yhdestä suusta todeta että makuuhaavoista huolimatta, matka oli leppoisa ja suosittelemme sitä kaikille jotka haaveilevat päivittäisestä makoilusta ja syömisestä ja aivottomasta oleilusta.
Ehkä se sisäinen valo löytyy vasta Thaimaasta, jostakin henkistymiskeskuksesta, paratiisinäkymistä, mutta ainakin tämä oli oiva askel siihen suuntaan ;)
Juna lähtee 13.15 kohti Irkutskia, reitti juna-asemalle on jo varma nakki, ei siis ongelmaa paikallistaa, ja kellon aikakin on näinkin kovanluokan nutaajille ihan oivallinen, silmät olleet auki jo tovin ja kahvia nautittu riitävä määrä. Mutta kyllä, niin vain huomaamme että taas juostaan, rinkat polvitaipeita viistäen; olemme väärällä juna-asemalla. Mutta kyllähän sitä nopeasti paikka vaihtaa suurkaupungissa jossa englanti on hepreaa joka kadun miehelle ja ainoa todellinen ystäväsi on visa-kortti, eikä siitä tässä ongelmassa juurikaan hyödy :)
Ei hätää, asemalla patsasteleva ystävällismielinen vartija-herra auttaa meitä omalla äidinkielellään. Huolimatta yhteisymmärtämättömyydestä ja raskaan sarjan varustuksesta harteilla, tapahtuu vaivaton juoksusiirtymä kahdeksankaistaisen liikenteen välistä, kohti oletettua oikeata asemaa. Voi pienen ihmisen onnea kun asema onkin oikea ja saavumme vieläpä viisi minuuttia etuajassa ja jo olemme ojentamassa passia ja lippua vaunu-emon hyväksyttäväksi ja aikaa jää vielä pakollisen valokuvan ottoonkin, näin voi neljän päivän junamatka alkaa :)
Olemme investoineet 8000 ruplaa per naama neljänhengen hyttiin, euroissa 160, ei ihan järkyttävä, mutta ajatellen jo matkattua matkaa ja vielä tulevaa, hinnaksi tulee jotain muuta kuin oletimme. Emme tietystikään tee matkaa junalla sen halpuuden vuoksi, mutta ajatushan toki alunperin lämmitti, että matka hyvinkin taittuisi alle kolmen sadan.. Taitaa jäädä haaveeksi.
Hyttiin saavuttaessa iloinen yllätys kohtaa matkalaisen, taidamme matkustaa omassa ihmeellisessä seurassamme, kahta muuta makuupaikkaa ei ole myyty.
On mahdollista että matkaseuraa saapuu joltain toiselta asemalta, mutta näin jälkikäteen tätä kirjoittaessani, voin jo heti todeta että ei noussut :)
Asialla oli puolensa ja puolensa, niinkuin kaikella on tapana. Jos olisimme jakaneet hytin, todennäköisesti paikallisten kanssa ( olimme vaunun ainoat turistit ) olisi matkasta tullut mielenkiintoisempi, toisaalta raskaampi, nyt kahdestaan vaunun seiniä tuijottaessamme, matkustaminen oli helppoa, eikä tarvinnut huomioida kenenkään muun pyllyä kuin omaansa, ja vähän tietysti toisenkin;)
Neljä päivää junassa meni nopeasti, tiivistelmä aiheesta seuraavassa!
Ystäväni totesi: Moskovaan en enää koskaan mene. Se on kylmä, likainen ja kauhea, kukaan ei ymmärrä englantia ja hotellissa on pakko olla toppatakki päällä.
Tällä mielikuvalla varustettuina saavuimme lauantai aamuna Moskovaan. Kello oli kuusi ja olimme yömme viettäneet junassa, 640km eksoottisessa avomakuuvaunussa. Ensi silmäys kaupunkiin vastasi kuvaa täydellisesti. Ilma oli kylmä, harmaa, hämärä ja satoi kaatamalla. Onneksi kuva vaihtui nopeasti.
Edellis kerrasta viisastuneina meillä oli yöpaikka etukäteen varattuna seuraavaksi kahdeksi yöksi, ja jostain ilmaantui aimo annos reipasta mieltä ja tarmokkuutta suunnistaa jalkaisin sateessa ja aamukuudelta kyseiseen väliaikaiskotiin. Löysimme perille helposti, ihmisnavigaattori-Pyryn maagisella tehokkuudella :)
Eikä mitään valittamista, hostellilla oli jopa nimi ovessa näkyvillä, toisin kuin Pietarissa:), ensisilmäyksellä erittäin viehättävä ja siisti, vihreäsävyinen kopio-koti suoraan Ikean luettelosta :)
Hostellien paras puoli hinnan lisäksi on keittiötilat, jota ilman ei pärjäisi. Oma tekemä aamiainen tuntuu kodilta :)
Pari päivää siinä meni ennenkuin täysin ymmärsi ja sisäisti missä tässä nyt oikein mennään. Me emme ole lomamatkalla. Meidän koti on milloin missäkin ja sen mukaan on elettävä ja tuhlattava. Ja se elo tuntuu pikkuhiljaa ihan mukavalta, toistaiseksi:)...
Täällä olemme keränneet lähinnä voimia tulevaa Siperia junailua varten, otettu rennosti, juotu paljon hyvää kahvia, katsastettu aurinkoista kaupunkia, joka ei yhtään hassummalta vaikuta, saatu hetkittäin jopa ystävällistä palvelua ja auttavaa kättä ja toki turisteiltu punaisella torilla. Lenin mausoleumin tarkastelu jäi, lasiakvaariossa lepäävää Lenin-setää pääsee katsomaan vain kolmeksi tunniksi per päivä, eikä siitä lystistä jaksettu nähdä vaivaa ja jonottaa.
Seuraavan kerran ilmaannumme ehkä ensi lauantaina. Junaliput Irkutskiin kävimme lunastamassa tänään rautatieasemalta lapun kanssa, jonka respa-täti meille ystävällisesti venäjäksi raapusti :)
Matka kestää kait viisi päivää, neljän hengen hytissä, luultavasti enimmäkseen vaaka-asennossa ja aika rennosti, toivottavasti...
Kahdessa päivässä ei juuri paljoakaan ehdi kokemaan suurkaupungista jossa asustaa ihmisiä lähes yhtä paljon kuin Suomessa. Perusturisti meiningillä tutuiksi tulivat Nevski Prospekt joka suunnasta ja moneen otteeseen, Eremitaasi sekä nippu erilaisia ruokapaikkoja.
Koko keskusta on täynnä vanhoja ja hienoja rakennuksia, kultaisia sipuleita vilkkuu kaikissa ilmansuunnissa, tiet ovat leveitä kuin lentokentällä, sushi ravintoloiden saldo saa hämmennyksiin, metrot kulkevat syvimmällä maailmassa, 60 metrissä ja ihmiset ovat suhteellisen töykeitä, sekä turisteille että omalle väelle.
Taitaa olla niin että suomi-ihmiset on koulutettu kiitos ja näkemiin sanaan jo äidinmaidossa, täällä kukaan ei tervehdi eikä juuri kiittele kaupassa tai ravintolassa, eikä myöskään paikallinen väestö ole tottunut siihen että turistit ovat vaivoin opetelleet sen yhden sanan venäjää ollakseen kohteliaita, monta kummastunutta kassa-tätiä on kohdattu :)
Himoshoppaajan sielua kirvelee ja vääntää kun kaupat jäävät koluamatta. Täällä naisihmiset ovat viimeisen päälle pukeutuneita ja hoitavat kävelyn tyylikkäästi huimissa koroissaan. Meillä varustus on jokapäiväinen ja sama, ja tyylikkyydestä ON tingitty, tässä se ensmäinen kulttuurishokki kai kohdattiin..;)
Mutta tätähän tämä, rinkassa on yhdeksän kuukauden tarve ja kaiken kantaa itse, niimpä.
Toteamme kuitenkin että pietarin kylmäksi muuttuneessa ilmastossa on mukava matkustaa tällä painolastilla ( Pyry katsoi Pekingin säätiedotteen: 29C), ruoka kaupoissa on halpaa ja maailman paras bors-keitto on nautittu :)
Aamu näyttää vielä yöltä ja silmää on vaikea aukaista.
Paitsi siinä vaiheessa kun herätys kello löytyy sammutettuna peiton alta ja Pyryn isä huutaa huomenta kello 5.15. Pari tuntia nukkuneina ja jännityksestä pinkeinä, on jompikumpi syyllistynyt kellon sammutusoperaatioon ja siitä seuraa luonnollisesti kiire. Ei muuta kun housua ja paitaa päälle ja puolelta jo istumme autoon pakattuina, nenät kohti rautatieasemaa.
Roi on ystävällisesti tarjoutunut reissukuskiksi ja siirtymä käy vaivatta, kun omasta pääkopasta ei olisi vielä riittänyt kapasiteettia toimimaan näin aikaisin.
Juna lähtee 6.04 ja evästämme Jatan tekemät aamiasleivät (kiitos niistä, olivat tarpeen:), ja hetken hämmästelemme että tässä sitä nyt sitten mennään, tuntuu erikoiselta.
Vaihto Riihimäellä ja Lahdessa, josta Sibeliusjuna lähtee. Pietarissa pitäisi olla perillä 14.08 paikallista aikaa, eli hyvä perstuntuma saadaan siperiaa varten :)
Rajan ylitys sujuu ilman ongelmia, eroa Suomeen ei huomaa muuta kuin junan ikkunasta ohi vilahtelevista punaisista mummonmökeistä ja rajanylityspaikalta junaan saapuvasta venäläisestä rajavartio-legioonasta. Joka vaunulle tarvittiin kolme kappaletta vartijoita keräämään noin kymmenen ihmisen passit pois, kiltisti ja oikein täytettyinä, maahan tulokorttimme miellyttävät, matka siis jatkuu.
Miten voikaan pitää paikkaansa kliseinen olemus ja ulkonäkö,kukaan ei hymyile, kaikista paistaa patsastelun tärkeys ja silmämääräiselle mittailulle ei tunnu tulevan loppua.
Perillä. 443 km sujui helposti. Pietarissa on lämmintä ja aurinko paistaa. Mielessä käy nanosekunnin ajatus siitä joko se kauan odotettu aurinkolomailu näin läheltä kotomaata alkaa..
Alkaa hahmottelu siitä mistä pääsee metroon. Kielimuuri kieltämättä aiheuttaa päänvaivaa aluksi, mutta aika nopeasti tähän tottuu, toki turhaa kävelemistä ja edestakaisin höyläämistä saamme harrastaa, englantia ei tosiaankaan ole missään eikä kukaan sitä ymmärrä ja näin budjettimatkailu asenteella liikkuessamme, ei kertakaikkiaan voi hypätä helposti taksiin ja päräyttää minne kartta näyttää...
Jotta lukijaa ei puuduttaisi, tiivistän päivän lyhyeen: noin viiden tunnin haahuilun, mini-mykkäkoulun, hikoilun ja v*#tutuksen jälkeen vihdoin löydämme nettikahvilan josta saa KAHVIA ja virtaa läppäriin ja voimme etsiä yöpaikkaa... Kyllä, sehän taisi siinä kiireessä unohtua varata..:)Puhelin soitolla lupaavat majoitusta kahdeksi yöksi ja suht pienellä vaivalla löydämme mestan, ei mikään luksus, ei edes lämmin tai saatika joku olisi joskus siivonnut siellä, mutta meille kelpaa :)
Vihdoin matka voi alkaa!
Ennakkotiedoista ja suunnitelmista poiketen päätimme siirtää lähtöä päivällä. Maanantai iltana ihmettelimme miten voikaan ihmislapsella olla kiire aloittaessaan näinkin pitkää, vajaan vuoden lomaa?!
Viimehetken säätämistä oli, vaikka taisimme sivulauseissa retostella tutuille kuinka helppoa lähteminen onkaan... Viimehetken juoksut ja asioiden hoitamiset, hallituskadun pakkaaminen, muutto väliaikaiskotiin tahmelaan, ja tietysti lomaflunssan kera.
Parin itkun ja jo valmiiksi koti-ikävä asenteen jälkeen hetkellisesti aivoissa herpaantui ajatus josko sittenkin vain lento Indonesiaan ja äkkiä lämpöön, mieli teki mutta järki(?)otti pidemmän korren, matka tehdään näin päin, kohti paratiisia.
Kauhean sähläämisen ja säätämisen kautta vihdoin saatiin blogi nettiin luettavaksi. Eli tällä hetkellä ollaan Pietarissa, hengissä ja hyvin voidaan. Sisältöä ja kuulumisia on luvassa myöhemmin.
Yöjuna Moskovaan lähtee tuotapikaa, hyttipaikkojen sijasta lippuluukun-täti myikin paikat "karja"vaunuun, siis mielenkiintoinen yö edessä =)
p.s. Blogi osoitetta saa jakaa kaikille halukkaille
" Pyörähdyksessä maailma ympäri on puolensa ja huolensa. Vaikka listassamme on miinuksia lähes yhtä paljon kuin plussia, ei valinta taida kuitenkaan olla vaikea. Kokonaisuushan ratkaisee vai mitä? "
