Emme tiedä kaupungista etukäteen juurikaan mitään.

Itse matkustamisen lisäksi taitaa olla yksi mukavimmista asioista reissua tehdessä. Mennä paikkoihin joista ei koskaan ole nähnyt edes yhtään kuvaa.

Paikka sijaitsee Mongolian rajan tuntumassa, asukkaita taitaa olla Tampereen verran ja matkaa maailman syvimmälle järvelle Baikalille, on n.60 km. Turkiskauppa kukoistaa.

Opaskirja nimeää kaupungin Siperian Pariisiksi, aika paljon luvattu. Mielikuva meillä taitaa olla lähinnä karu kyntömaa vailla sähköä ;)

Aamuviideltä siis hyppäsimme junasta Irkutskin yöhön. On kylmä. Opaskirja oli luvannut että asemalta löytyy tilapäismajoitus jossa maksetaan tunti veloituksella.

Jonkin aikaa haahuiltuamme typötyhjällä asemalla, löydämme kyseisen paikan aseman yläkerrasta. Paikka on täynnä, mutta  nainen elehtii siihen malliin että päänsä voi kallistaa myös isossa odotushallissa, tottakai lysti maksaa saman verran kuin huoneessa :) 

Maksamme kymmeneen asti, jos vaikka saisi vähän unenpäästä kiinni... Hallissa on kaikki valot päällä ja televisio huutaa täysillä. Keltaisilla nahkasohvilla torkkuu kourallinen ihmisiä ja teeveetä tuijottaa näädän näköinen mies. Todennäköisesti ihan kiva henkilö, mutta liiallinen mielikuvitus alkaa tuottamaan päässä jo erilaisia  pahoinpitely-skenaarioita..

Irkutskilainen mukilointi jää onneksi kokematta, unikaan ei tule, on jäätävän kylmää, kaikki varusteet päällä silmä ummistuu minuuteiksi kerrallaan. Herätys tapahtuu maksusta huolimatta ennen kahdeksaa, halliin saapuu työntekijät, alkaa lipunmyynti ja notkujat saavat siis lähteä.

Pikainen aamupalaveri viereisessä kahvilassa kera kaalipiirakan. Valitsemme Trans-Siperia kirjasta No name - nimisen hostellin ja suuntaamme sinne. 

Rautatieasema sijaitsee toisella puolella isoa siltaa kuin varsinainen keskusta. Ilma on ihan mahtava!  Edelleen on kylmä ja pipoa on ikävä, mutta taivas on täysin pilvetön, aurinko paistaa, ilma on raikas ja kirpeä ja maisema täydellinen. Ylitämme leveän sillan ruskaa ihastellen ja toisella puolella odottaa kaupunki kuva jossa kaikki talot ovat vanhoja, yhtään kerrostaloa ei ole, ikivanhoja koristeellisia ja rapistuneita puutaloja, ja auringonpaisteessa paikka on lumoava. Todellakin ymmärrämme Pariisi vertauksen, vaikka emme siellä ole koskaan olleetkaan. 

Hostellista luvataan yösija. Paikka on idyllinen ja kodikas, perhe majoitus, meidän lisäksi muita ei ole. Paikkaa pyörittää vanhempi pariskunta Victor & Nina. Mies ei puhu englantia sanaakaan, emännän kanssa sujuu jotenkin että ymmärrys löytyy. Huoneessamme on akvaario ja  taloudessa pyörii kissa ja takkuinen pikkuhauva. Pihan portissa on varoitus isosta koirasta ja hetken ihmettelen että onko tästä pikku-turresta todella talon vahdiksi, kunnes illalla näen Victorin valmistavan pesuvadillisen  lihamössöa ja aamulla kuistilla sitä mutustelee musta jättiläiskoira.

Sitä kyllä kannattaa varoa..:)

Iloisena siitä että karvaterapia on kohdillaan, katsastamme pikaisesti keskustan, ja koska kylmyys jatkuu teemme päätöksen täydentää vaatevarastoja. Kaikki Pyryn tuntevat tietysti toteavat että päätös taitaa olla Jonnan ;)

Univelat painavat kuitenkin sen verran että vatteet jäävät ostamatta ja päikkärit lienevät paikallaan. Muutaman tunnin tirsat otettuamme, on ulkona yllätys. Taivas on musta, sataa kaatamalla ja tuuli on kova. Ei auta, nälkä on iso ja ulos lähdettävä.

Eteensä ei näe, sataa vaakatasossa ja kovaa, sade vaihtuu rakeiksi. Huomaan ajattelevani ahavoituneeksi muuttuvaa naamaani, herkkä suomalaishipiä ei ole tottunut tällaiseen pyöritykseen. Sadetakeista ei tässä stormissa ole paljon hyötyä, eikä lenkkareissa olevat villasukat juurikaan lämmitä kun ylittää tietä 20cm syvästä vesilätäköstä.

Päädymme vihdoin naapuri hotellin kiinalaiseen ravintolaan, muutakaan ei ole tarjolla. Läheisen pitserian mikro-lämpimät lätyt ei sudennälkäistä juurikaan auta, toiseen ravintolaan emme päässeet sisälle asti ja ruokakauppakin oli kiinni.. 

Vettävaluvina istumme ehkä vähän paremman väen seurassa ja taidan tirauttaa itkunkin tähän väliin kun toteemi otsassa on jo aika iso. 

Ruoka kuitenkin  helpottaa, on maittavaa ja sitä on riittävästi :), olemme sovussa toistemme kanssa ja ulkona jylläävä myrskykin unohtuu.

Ravintola on taas tyypillisen kummallinen. Poppi vehkeet soivat täysillä, valaistus on hämyisä lukuunottamatta nurkissa pyöriviä levottomia disco-väripalloja, koristelu on hoidettu punaisella sellofaanilla jota on kieputettu joka tolppaan. Viihdykkeeksi kesken ruokailun lavalle nousee paikallinen miesartisti, joka vetää parit italo-iskelmät pettämättömällä anti-lavakarismallaan, säätäen joka välissä miniläppäriltään volyymiä ja saundia kohdilleen. Yritys on hyvä.

Kukaan ei kuitenkaan taputa.

Hotellin nettipisteestä yritämme ruoan jälkeen käydä lukaisemassa sähköpostia ja katsastaa blogia. Ei onnistu. Silmiä häikäisevään foliotakkiin pukeutunut paikkaa pyörittävä pimukaan ei ole kovin halukkaan oloinen ratkomaan ongelmia kanssamme. Ulostaudumme, todetaksemme että sade on vaihtunut rännäksi ja lumeksi.

Ettei kylmyys vain pääsisi unohtumaan...