Hyvää Uutta Vuotta!

torstaina, joulukuuta 31, 2009 Jonna
Rentoa ja rauhallista vuoden vaihtumista kaikille ja kaikenkarvaisille, meiltä molemmilta! Jotain on neljästä kuukaudesta jäänyt käteen. Pipo ei ole ehki ihan niin kireällä kuin ennen ja meillähän on vielä yli puolet matkasta jäljellä, että toivoa on. Mitään lupauksia emme tee(paitsi siitä blogin kirjoittamisesta ja kuva galleriasta taisi olla jotakin puhetta;), koska niitä emme pysty pitämään kuitenkaan, jatkamme siis samaan tasaiseen tahtiin, ihmetellen maailmaa ja omaa psyykettä, eiköhän niistä löydy aina jotain lupauksen ja parantamisen varaista pitkin tulevaa vuotta :)



pipo on korkea, ei kiristä :)




Tunnisteet: 4 kommenttia | edit post

Lepotuoli kuulumisia

tiistaina, joulukuuta 29, 2009 Jonna
Kahdeksan yötä Jamson Bay Bungalowissa meni nopeasti ja leppoisesti. Uusi riippumatto ja "piha näkymät" takasivat mukavuuden. Parin päivän leffa maratooni ja Suomesta raahatun irtokarkkisäkin märehdintä tekivät gutaa ( terveisiä aina yhtä huolehtivalle Miialle, hyvin olit meidät matkaan evästänyt :) Paljon emme juuri evää liikauttaneet, muuta kuin vedessä ja ravitsemusliikkeiden suuntaan. Lapsekkaan innostuneesti olen tutuissa ruokapaikoissa tilannut viime kesän suosikkeja ja yhdessä olemme todenneet Rim Lae ravintolan ranskisten olevan edelleen täydellisiä ;). Aiheesta jokainen on luultavasti kuullut, kun olemme piinanneet kertomalla minkälaiseen hurmioon Taon ranskalaiset meidät aikoinaan saattoivat. Tarjoilijaa ehkä vähän huvitti, kun molemmat tilasivat itselleen pääruuan lisäksi vielä ranskikset joista hyvinkin yhdestä annoksesta syö kaksi. Jostain syystä ajauduin vielä selittelemään tarjoilijalle miksi tilaamme niitä niin paljon, meitä hävetti tämä peruna himo, koska ravintola lienee Taon parhaimmasta päästä, ei siis mikään pika-mäkkäri. Pyryn Spagetti Bolognese ranskalaisilla taisi kuitenkin olla vähän liioiteltu, nälkää ei mies jäänyt potemaan ;)

Koti elämä kotieläimineen oli ennallaan, pikku-gekkoja oli bungalowi pullollaan ja se kämmenen kokoinen hämähäkkikin oli toki löytänyt lepopaikan meidän nurkista.
Kotomaassa en juurikaan hysterisoidu ötököistä, mutta tähän on taas tottuminen, täällä kun kaikki tuntuvat olevan kymmenkertaisen kokoisia, vessaan ei pysty menemään keskellä yötä, koska jokuhan saattaa väijyä pimeässä ja hyökätä ;)

Saarella tuntuu olevan suomalaisuus-teema valloillaan, sen verran paljon kotimaista keskustelua kuuluu ympäriltä ja meidänkin bungalowi yhteisöön oli muutama eksynyt. Aattoa vietimme jo aikaisemmin mainitun suomalaisen sukelluskeskuksen joulukinkereillä, kallion päällä, viidakon keskelle rakennetussa guesthousen baarissa, jonne porukkaa oli ahtautunut kuutisen kymmentä. Poistuimme ruokailun jälkeen vähin äänin paikalta, baari oli avattu jo kahdelta päivällä ja sen verran kovassa tahdissa väkijuomaa oli jo kaatunut kurkuista, että suomenkielinen baari älämölö riitti parin tunnin jälkeen :) Lisäksi vieläpä semi-kiukuttelimme koska ruoka ei ollutkaan jouluista, ei siis riisipuuroa eikä muutakaan. Baari elo kuitenkin jatkui, mutta kaukana salmarista ja tervasnapseista; meren rannalla, säkki tuoleissa löhöten, Cosmopolitan sievästi kädessä,( siis minulla, ei Pyryllä;) ja ilotulituksia katsellen. Ihan näin romanttista se ei oikeasti ollut; Sairee biitsillä oli monta muutakin tonttulakit vinossa joulua juhlivaa, tekno korvan juuressa jumputtaen. Olipahan vähän erilainen joulu :)

Täällä lepotuolin uumenissa on myös syntynyt lopullinen päätös siitä että sitä sukelluskurssia ei nyt sitten suoritetakaan. Pyry ounasteli ja pohti aihetta jo Phi Phillä, luultavasti se ääripään turismo meno sai ajattelemaan onko se sittenkään niin kivaa? Meneekö sukelluksesta oma hohtonsa pois ja tuntuuko laji enää hauskalta jos siitä tulisikin työ? Ne jotka eivät tiedä, niin kerrottakoon että Pyryn piti suorittaa Divemaster kurssi, jonka jälkeen voisi toimia sukellusoppaana periaatteessa missä keskuksessa tahansa ja missä maassa tahansa, ja näin olisi saanut vähän matkarahaakin kartutettua. Mutta vaikka päätös olikin vaikea ja sai miehen, ei nyt ihan kyyneliin, mutta neljän päivän ahdistukseen kuitenkin, tuntuu se nyt hyvältä. Nyt meillä on myös vapaus tehdä mitä ikinä lystäämme, eikä kurssin suorittamisen painetta ole. Kurssi olisi kestänyt noin kaksi kuukautta, sisältäen paljon tenttaamista ja työtä, ja maksanutkin ihan kiitettävän summan. Ja sitä paitsi, ainahan meillä on optio, että jos vaikka indonesiassa uusissa vesissä alkaisikin turistien sukelluttaminen taas kiinnostamaan, niin voihan sen suorittaa vaikka loppumatkasta. Kuka tietää. Nyt on kuitenkin hyvä meno ja mieli, ei kiristä miestä eikä naistakaan kurssin piinaava vanne ja säästyneet rahatkin menevät harrasteisiin, eli sukeltamiseen ;)

Koti- ja vedenalaista elämää



Ei niin kovin pieni gekko  :)



Yö-sukelluksella bongattu täplärausku


Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

HYVÄÄ JOULUA!!!

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009 Jonna
Pyryn syntymäpäivän kunniaksi blogia on päivitetty urakalla. Täällä edelleen asiat hienosti, paratiisi tuntuu paratiisilta ja kruunasimme sen vielä ostamalla itsellemme joululahjaksi luksus riippumaton, laskuvarjo kankaasta valmistetun kahden hengen kiikkus-taivaan :) Lähitulevaisuus on mitä todennäköisemmin siinä pötköttelyä ja omalla rannalla snorklailua. Joulua luultavasti vietämme suomalaisen sukellus keskuksen järjestämillä Joulu-kinkereillä, joissa tarjolla on suomalaista joulu ruokaa, tai näin ainakin toivomme..;) Blogia yritetään näin etukäteis uuden vuoden lupauksella pitää vähän enempi ajan tasalla, jos siis mitään kirjoitettavaa syntyy. Leelian lepotuolissa kun ei niin paljon mitään jännittävää tapahdu ;)

Joten pitemmittä puheitta, Hyvän Joulun Rutistukset kaikille ihanille ihmisille, ystäville, perheelle ja suvulle, myö teitä täällä lämmöllä aatellaan! Erityis halaukset kummi-tytölle Aadalle, jonka kummi velvoitteesta näin raukkamaisesti luistamme ja Elmeri-murulle, jota on maailman isoin ikävä. Kiitosta kaikille, jotka meitin blogia jaksavat lueskella ja kommentoida.

Oman joululahja kortemme kannoimme koirun ja kissun ruoka purnukoiden ja muutaman joulu-euron muodossa Koh Taon eläinten pelastus organisaatiolle.



Kotipihan Joulutähti

Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Paratiisi

maanantaina, joulukuuta 21, 2009 Jonna
Aikaisemmin ajateltiin että pitäisikohän Tao suosista jättää jopa väliin. Tykkäsimme paikasta kovasti puoltoista vuotta sitten ja tietty nyt oli pelko persiissä että onkohan Taokin täynnä kauniita ja rohkeita tai onkohan puolessatoista vuodessa rakennettu montakin uutta supermarkettia lisää...

Laiva-bussi-laiva-matkasimme ensin Samuin saarelle yhdeksi yöksi, josta jatkoimme aamutuimaan taas laivalla kohti kilpikonna saarta. Tähän aikaan vuodesta tällä Thaimaan itäpuolella on ihan kohtuullinen merenkäynti ja kaksi tuntinen laiva matka olikin jokseenkin tasaista keikuntaa puolelta toiselle. Sen kun vielä kestikin, niin johan meni paatin sisä ilmastointi tukkoon ja ilmatilaan alkoi tunkeutua pistävää pakokaasun hajua, se oli herkälle suomalaiselle liikaa. Mutta koska aamupala oli jäänyt välistä, ei kakomis suoritetta onneksi tarvinnut kokea :)

Meitä ehkä vähän jännitti, toivoimme niin kovasti että saari olisi edelleen kotoisa. Jännitys oli onneksi turhaa, sillä paikka oli kutakuinkin ennallaan. Rantaan saavuttaessa ei vastaan tullut turisti virtaa, tosin olimme saaren rauhallisemmassa päässä, mutta kun iltasella mopoilimme syömään sinne vilkkaampaan päähän, oli vastassa kourallinen ihmisiä aikaisempiin Thaimaa kohteisiin verrattuna. Ihan mahtavaa! Vuokrasimme samasta bungalowi resortista, missä edellis kesänä olimme viihtyneet, parhaimman mökin, ihan meren rannasta ja isolla terassilla. Taon rennon yleis ilmapiirin ohella, tämä omalla, joskin kivikkoisella rannalla varustettu suojaisassa lahden poukamassa sijaitseva resortti, onkin ehkä yksi isoimmista syistä mikä tekee Taosta niin kivan ja saa haluamaan aina takaisin. Omistajat muistivat meidät, mikä oli mukavaa ja sen varjolla saimme vieläpä tingattua mökillemme hyvän hinnan. Hyvä olo vain kasvoi kun paikan kaikki koirat olivat tallella ja vielä lisääntyneetkin yhdellä pikku murulla :)
Kaikki suosikki paikat, aamiaskuppilat ja ravintolat olivat ennallaan, jonkun verran oli tietysti tullut lisää resortteja sekä kauppoja ja muutama uusi sukellus keskus, mutta kasvuhan on toki väistämätöntä. Oli kivaa mopoilla, kun tiesi minne menee ja mihin tie johtaa.

Nyt täytyy meidän yhteen ääneen todeta, että mieli on hyvä. Tässä se paratiisi nyt on, ainakin vähäksi aikaa. Liekö sillä osuutta asiaan että tulimme tutuille kulmille? Todennäköisesti. Neljä kuukautta rinkan pakkuuta, raahaamista ja alati uutta maisemaa alkoi olla liikaa. Täällä on nyt hyvä hengähtää, viettää joulut ja uudet vuodet ja etenkin ottaa rennosti :)








Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Ihanainen Ibitza

lauantaina, joulukuuta 19, 2009 Jonna
Jeps, Krabi ja Tonsai jäivät tulevaisuus suunnitelmista pois. Koetamme onnea Phi Phin saarella, jonne on puolentoista tunnin laivamatka. Joskus vuonna yksi katsoimme Thaimaa dvd:tä joka antoi ymmärtää että Phi Phillä aina vain maisemat paranevat, hiekka on kuin lumivalkoista puuteria ja sukellusvedet ylittävät kirkkaasti jopa Koh Taon vesistöt. Kuulostaa superilta. Olimme myös hyvin asennoituneet siihen että paikka on luultavasti kaikkea muuta kuin autio :) Phi Phille tehdään paketti matkoja, joka tähän aikaan vuodesta auttamattomasti tarkoittaa sitä että myös muut ovat liikkeellä, etukäteen oli myös tiedossa että halpuus on tästä retkestä kaukana, että ihan tosissamme emme taida sen kahden kuukauden kanssa olla :)

Ja kaikkea edellä mainittua oli tiedossa. Kyllä vain, maisemat olivat mahtavat, hiekka todella häikäisi silmiä ja tuntui varpaissa sametilta ja vesi oli kirkkaan turkoosia, muttamutta... Olimme kauniiden ja rohkeiden, ruskettuneiden ja tyrkkyjen valtakunnassa :) Keskustassa oli kapeita kävelykatuja joilla käyskenteli puoli alastomia itsensä esittelijöitä. Tiivis ja todella kompakti keskusta oli rakennettu pelkästään länkkäriä tyydyttämään, baaria, pizzeriaa ja tatuonti koppia oli vieri vieressä yhdessä monen monituisen sukellus keskuksen kanssa. Tähän väliin täytyy sanoa, että jos nyt joku erehtyy luulemaan että ajattelemme olevamme jotenkin parempia kuin ne muut turistit, niin emme ole. Yhtälailla meille se pitsa välillä maittaa ja täällä vieläpä nautimme varmasti koko aasian parhaimmat lätyt. Ja turistejahan mekin, ei tässä neljässä kuukaudessa niin kovin paikalliseksi muutu, eikä sellaisiksi tullakaan. Päinvastoin, niitä länsimaalaisia wanna bii-elämäntapa matkaajia on riittämiin. Niitä jotka ottavat välittömästi Thaimaahan saavuttuaan puolentoista metrin rastat, halveksivat normi turistia, kaveeraavat vaikka väkisin paikallisten kanssa, ryhtyvät polttamaan pilveä vain siksi että se on siistiä ja cool, kävelevät ainoastaan paljain jaloin ja koristavat itsensä kaikilla puu ynnä nahka koruilla. No, tapansa kullakin, mitäs me sitä ruotimaan, luultavasti meitäkin joku arvostelee ja miettii että mistähän nuokin juntit ovat tulleet ;)

Paikka oli siitä kiva että autoja ei saarella ollut, muutamaa hassua lukuunottamatta, mopojakin vain joillakin paikallisilla. Ja kun siitä kinkku-keskustasta lähti vähän tuonnemmaksi, meno muuttui rauhaisaksi. Kiva bungalowi löytyi mäen päältä, jonne oli vähän könyämistä mutta omasta rauhasta vähän näkikin vaivaa. Tosin tässä vaiheessa emme vielä tienneet että kun kello illalla lyö kymmenen, alkaa alhaalla rannalla reivi-jumputus joka kestää auringon nousuun, välissä joku huutaa moskeijassa, joka luultavasti kaikuu koko saarella ja sama joika tietysti aamutuimaan. Lisäksi meidän majan katolla ja seinien välissä asui "hiiri perhe", jotka ensimmäisenä yönä pitivät katolla hermeettistä meteliä. Heräsimme siihen että joku pikku kavereista huutaa kun syötävä. Pyry sanoi kuulleensa mätkähdyksen, jonka jälkeen kiljuminen alkoi. Päättelimme että sepä on nyt pudonnut katolta väliseinän kautta maahan ja loukkasi itsensä, koska selkeästi joku pyrki seinää pitkin ylös, eikä päässyt ja kiljunta vain jatkui. Aamulla oli seinien välissä hiljaista, ja totesimme että taisi hiirulle käydä huonosti. Seuraavana yönä reivien lomassa alkoi taas katolla tapahtua ja tässä vaiheessa oli pakko myöntää, että aika raskas jalkainen saa hiiri olla pitääkseen noin kovan metelin.. Ajatus kissan kokoisesta rotasta könyämässä meidän seinien välissä ei juuri houkutellut. Ja oliko sillä vielä se perhekin siellä? No, päivisin seinässä eläjät viettivät siestaa, joten aihepiiri aina unohtui. Mutta kolmantena yönä tyyppi sitten esittäytyi: Pyry heräsi keskellä yötä, nousi tikkana pystyyn ja avasi vessan oven. Wc paperi oli lähtenyt turhan äänekkäästi omia polkuja vaeltamaan. Rulla olikin siirtynyt pöntön ja seinän väliseen tilaan ja kun itse pääsin vessaan katsomaan, joku seinän välissä ajatteli että "perskeles, nyt tuli kiiru" ja alkoi keriä vimmattua vauhtia paperia seinän sisään. Seinät olivat bambu lautaa ja varsinkin vessassa oli ihan kiitettävät rakoset, joista siis paperi varas hyvin pääsi vetämään rullaa pienemmäksi. Pyry nappasi rullan ja sitten oli hiljaista. Allekirjoittanut ei tässä vaiheessa halunnut osallistua taskuvalolla leikkimiseen; Pyry tarkasteli bambuseinän raoista toiselle puolelle, valossa näkyi isot kasat vessa paperia jota tyyppi on ilmeisesti jo jonkun aikaa haalinut ja siellä seassa se varaskin lymyili, yli lihavan marsun kokoinen plösö rotta. Seuraavana päivänä olin suhteellisen vainoharhainen pöntöllä istuessani. Olenko hullu vai tuijottaako se pullukka juuri tällä hetkellä seinän välistä? Himoitseeko se kädessäni olevaa vessa paperia? Onneksi meidän katse kontakti kuitenkin jäi kokematta :).

Tämän pitkän ja hyvin olennaisen wc-tarinan jälkeen palaan vielä hetkeksi Phi Phi maisemiin. Pyry kävi tiedustelemassa sukellus keskuksista hintoja ja mahdollisia sukelluksia. Samalla reissulla tuli informaatiota saarella asuvilta ja työskenteleviltä sukellusoppailta että phi phi on kallis ympäri vuotisesti ja ihmismäärä on lähes vakio, ympäri vuotisesti. Tähän tietoon pohjasimme päätöksen; lähdemme Taolle. Vaikka Phiillä kuinka olisi hulppeat maisemat ja kirkkaat sukellus vedet, olemme mieluummin onnellisempia vähän "rumemmissa" maisemissa ja "sameammissa" vesissä ;). Isot pisteet saari sai siitä, että yhden sukellus paikan edessä pötkötteli valkoinen ranskan bulldoggi, jota liikuttuneena kävin rutistelemassa :) Muuten niin kovin koiran täyteinen Thaimaa yllätti tässä suhteessa. Diamond niminen ranskis-poika oli ainoa koira jonka saarella näimme. Kissoja oli joka puolella ja meidänkin bungalowissa kävi lepäilemässä joku kisu aina tämän tästä. Tosin siihen rotta ongelmaan eivät puuttuneet millään tapaa, kissat viettivät kuumuudessa mieluummin kissan-päiviä ;)

Pyryn sukellus retkestä tulee raportti sitten joskus. Ei makeaa mahan täydeltä, kiipeily info saanee riittää tälle vuodelle :)




Kaunis ja rohkea? :)

Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Kiipeily jupinoita

tiistaina, joulukuuta 15, 2009 Pyry
Suuren yleisön pyynnöstä (lievän painostuksen alla =) tässä muutama sana Yangshoun ja Tonsain  kiipeilystä. (varoitus: teksti saattaa sisältää sekavaa kiipeily sanastoa =).
Yangshuosta on hyvää vahtia kasvamassa Aasian suurin sportti kiipeily kohde. Kiiivettävää löytyy kaikille alottelijasta ammatilaiseen ja topo kirjassa sanotaankin "jos et täältä löydä kiivettävää niin olet joko helvetin hyvä tai niin huono että unohda koko laji" =). Pultattuja reittejä on jo yli 450 ja koska ympäristöstä löytyy tuhansia kalkkikivi kukkuloita, on pontentiaalia uusille reiteille loputtomasti ja paikallinen kiipeily järjestö odottaakin että vuoteen 2012 mennessä  reittien määrä nousee jopa tuhanteen. Yksinäisen kiikkujan on helppo löytää seuraa kiipeily kaupoista ja kahviloista. Pääasiassa kiipesin kahden israililaisen, Nadafin ja Smunikin kanssa, jotka "opettivat" paikallisille englantia parina iltana viikossa ja vastineeksi saivat majoituksen koulun asuntolasta sekä kolme ateriaa päivässä. Nadaf kertoi että kulutti kuukaudessa ainoastaan 100 e eli homma on kiipeily pummin unelma, saattaapi olla että vielä jonain päivänä löydän tieni takaisin yangshuohun =).

Parin kuukauden junassa makoilun ja mässäilyn jälkeen kiipeily kunto ei ollut ehkä paras mahdollinen ja lähinnä tulikin kiivettyä vähän helpompia reittejä. Koska reittien tarjonta tuntui rajattomalta ja aikaa oli kuitenkin rajallisesti, harvoin tuli yritettyä epäonnistunutta reittiä uudestaan. Mun "huippu" suorituksista enemmän kiinnostuneet voi katsoa tikkilistaa 8a.nu:sta. Greidi on ehkä asteen helpompi kuin suomessa, kivi hyvälaatuista ja pultit uusia joten hyvä fiilis oli taattu ja kun sitä huomasi ajattelevansa lähes jokaisen liidin jälkeen että olipas hieno reitti, voi kyllä lämpimästi suositella kiipeily reissua kiinaan =) Päällimmäisenä jäi mieleen 5 köydenmitan puhdas liidi "Happy New Year" (6a) jossa näsinneulan korkeudella pääsi vähän haisteleen mitä kiipeily on isossa maailmassa. Sekä kohokohtana tietenkin kiipeily festivaaleilla meille kolmelle lähes yksityis tuntina pidetty jalkatekniikka kurssi, vetäjänä maailman parhaimpiin kiipeilijöihin lukeutuva 23 vuotias Alex Honnold. Mies joka sooloaa (kiipeämistä ilman mitään varmistus välineitä) samana päivänä 10 pitchin Astromanin (7a) ja 8 pitchin The Rostrumin (7a) saattaa tietää jotain jalkatekniikasta ;)

Tonsailla oli vastassa vanhoja tuttuja, sillä myös Nadaf sekä China Climbilta tuttu Daniel olivat vaihtaneet yangshoun kylmät kelit tropiikin lämpöön. Samaan aikaan kun Jonna punertui ja hikoili rannalla, Thaiwand Wallin jylhällä kalliolla tuuli sopivasti ja kiipeily keli oli mitä parhain. Reitit olivat täälläkin hyviä, mutta välillä jatkon klippaaminen vähintäänkin kyseenalaisen näköisiin köysivirityksiin kieltämättä hieman jännitti. Ikävä kyllä en ehtinyt kiipeämään kuin yhtenä päivänä mutta sitäkin paremmissa maisemissa, kuva puhukoon puolestaan ;)

Tätä kirjottaessa makoilen mukavasti huippumalliston riippumatossa, turkoosin veden äärellä, aurinko tekee nousuaan ja meri kohisee. Banaani pirtelö viilentää ja mieli lepää. Ei voi muutakuin todeta Rantalan Rikun sanoin että "Hajotkaapa pakkaseen!" =D



Maisemaa "Egg" kalliolta yangshuosta



Onsight yritys "nimee en muista 6c" reitiltä =)





Tunnisteet: , 2 kommenttia | edit post

Tonsai beach

maanantaina, joulukuuta 14, 2009 Jonna
Alunperin jo kotomaasta käsin oli ajateltu että Krabi mahdollisesti olisi paikka jossa viettäisimme sen pari kuukautta. Täällä pitäisi olla mainiot kiipeilykalliot ja sukellusvedet siitä kirkkaimmasta päästä, ja itselleni löydän joogaamista ja korunäpertely nurkkauksen mistä päin tahansa Thaimaata, että sekin puoli olisi hallussa. Noh, ei se nyt sitten ihan ollut sitä mitä ajateltiin. Niinkuin monen monta kertaa aikaisemminkin on todettu, ajattelu pitäisi jättää vähemmälle, tulisi paaaljon vähemmän pettymyksiä ;)

Krabilla vuokrattiin mopo ja katsastettiin paikka. Kaupungista löytyi Krabi town, eli keskusta, joka on biitseistä ja merestä aikas kaukana, eikä keskusta muutenkaan ollut oleilu listalla kärkipäässä. Ao Nangin ranta, jossa oli kyllä mielettömät meri maisemat, mutta muuten maisemassa näkyikin sitten ainoastaan Suomi-Ruotsi maaottelun oloinen ihmis massa. Eikä marketissa myydyt suomalaiset iltapäivälehdet juuri antaneet lisä pisteitä paikalle. Paikasta puuttui rennot merenranta ravintolat ja bungalowit, ainoat olivat siinä pätkässä rantaa, jonne se koko ihmislauma oli ahtautunut, ja nekään eivät ihan reppumatkalaisten mielentilaan sopineet.. Terkut vaan ikiviisaille ja ihmeellisille maailmanmatkaajille Helsingin suuntaan, oikeassa olitte :)

Vartin laivamatkan päässä olivat Tonsai ja Railey beach, molemmat sijaitsivat mantereen puolella, mutta teitä ei ollut, joten paikalle pääsi vain veneellä. Raileytä mainostettiin enempi kansoitettuna , joten jätimme kaiken toivon Tonsain varaan. Matkaa biitsille oli vartti ja kun aamulla saavuimme paikalle, hyvältä näytti; n.puolen kilsan mittainen lähes tyhjä ranta. Tosin myöhemmin selvisi että täällä oleilijat eivät ehkä sitä aamu virkuinta kansaa ole, pilven polttelijat ja drinksu-hirmut kömpivät bungaloweistaan sitten joskus keskipäivällä ;). Tonsain bungaloweihin ei voinut tehdä etukäteis varauksia, ja jos mieli vähänkään lähelle rantaa, oli saavuttava ajoissa paikalle, porukkaa saapuu tasaisesti pitkin päivää ja parhaat täyttyvät nopeasti. Hinta taso oli törky kallis, mutta päätimme viettää tällä suhteellisen leppoisalla menolla varustetulla rannalla kolmen päivän löhöloman. Vaikka meneillään oli high season, jostain syystä porukkaa ei ollut tungokseen asti, aamulla kun meni rannalle pötköttämään, sai olla melkeimpä vain ja ainoastaan omassa ja kirjan sankarin seurassa :)

Kolmeen päivään mahtui aimo annos ranta eloa ja uimista, monen monta kookos-pirtelöä, villiapinoiden bongaamista koti-terassilta, yhteistä säveltä haettiin kajakki pyllyn alla ja Pyry tottakai testasi Tonsain kuulut kalliot. Siitä siis seuraavassa lisää; hyvät naiset ja herrat, luvassa harvinaista ja odotettua herkkua :)







Yhteinen sävel: Jonna kuvaa ja kukaan ei melo :)

Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Thaimaa :)

perjantaina, joulukuuta 11, 2009 Jonna
Ennen eteenpäin siirtymistä vielä pari sanaa kambotzalaisista. Kaikkien ahdistavien huijarien keskeltä kuitenkin kuoriutui varsin hilpeä ja iloinen ihmiskunta. Täytyy vain ihastella. Maassa, jossa edelleen 700 ihmistä vuosittain joutuu maaseuduilla miinojen uhreiksi, köyhyys on iso ongelma ja puhumattakaan siitä lähi menneisyydestä, on enimmäkseen hymyileviä ihmisiä. Kambotzassa on nyky päivänä paljon avustus työ toimintaa, paljon kouluja, lapsi prostituutiota vastaan paikalliset ovat järjestäytyneet mittavasti ja vammautuneita ihmisiä työllistetään erilaisissa käsityöpajoissa ja näin tarjotaan yhteiskunnasta syrjäytyneille mahdollisuutta uuteen eloon. Ehkä taas vähän lisää aihetta hymyyn :)

Ja me jatkamme hymyssä suin etiäpäin. Bangkok saavutetaan inhimillisellä kuuden tunnin bussimatkalla. Raja jupinoista ja passin tarkastuksesta emme enää ole edes huolissamme; teipattu passi toimii täälläkin kuin junan vessa. Kahden kuukauden Thaimaa viisumitkin järjestyivät Phnom Penhissä ilman mitään mutkia. Rajan toisella puolella odottaa ikävämpi ylläri, bussi vaihtuukin yllättäen Hiaceen jonne kolmetoista ihmistä tunkeutuu rinkkoineen. Yllättävän kivuttomasti kolme tuntia kuitenkin taittui, hiljaiseksi porukkaa veti raskas jalkainen kuskimme joka kirjaimellisesti veti Bangkokin pomppuisella highwayllä kaikki mäet suoriksi, olo oli kuin vuoristoradassa ja sympatiat kankkus matkustajien puolella :)
Bangkok visiteerattiin tarkoituksellisesti pikapikaa. Kunhan nyt jonnekin kallistettiin päämme ja varattiin liput seuraavan päivän bussiin, kohti Krabia. Tällä hetkellä meillä oli mitta täysi kaikkea suurkaupunkiin viittaavaa. Nyt äkkiä sinne meren ääreen, hengittämään ilmaa ilman kaasuja ja oleilemaan ilman rinkan kiertämää ;)

Matka Krabille kesti 13h, eikä tehnyt yhtään tiukkaa. Onko nyt niin että selkävammaisen elo olisikin autuampaa jos yönsä viettäisi bussin penkkiä kuluttaen? Bussi oli paremmasta päästä, jalkatilaa oli kaiken pituisille kintuille, peitot lämpimät (ilmastointi yöbusseissa Thaimaassa on yleensä täysillä), muita matkaajia oli vähän joten selkänojaakin sai kallistettua, koko yön viihdykkeenä meillä oli kolme leffaa ja aina vain uudestaan alkava Jason Mrazin konsertti, aika hyvin siis ;) Yleensä busseissa on tarjolla Thaimaalaisia karaoke videoita joten tämähän oli vallan luksurya. Volyymit toki luonnollisesti taas kaakossa, että huono kuuloisempikin nukkuja varmasti kuulee;) Perille saavuimme aamu yhdeksältä, muutama tunti nukkumista takanapäin. Pöllähtäneinä kuin pöllön poikaset koloistaan kuoriuduimme valoon; vastassa oli kuumuus , kosteus, aurinko ja ennenkaikkea meri.
Tätä on odotettu :)
Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

Kulttuuria ja harrasteita

tiistaina, joulukuuta 08, 2009 Jonna

Kulttuuri: kyllä vain, tällä kertaa todellakin kannatti maksaa itsensä pakolliseen turistinähtävyyteen. Angkor Wat on erikoinen ja silmiä sekä kameraa hivelevä. Alue on valtavan kokoinen temppeli kaupunki menneisyydestä, jossa yksi päivä hurahtaa vauhdilla, eikä juuri montaakaan aluetta ehdi katsastaa. Alueelle myydään myös kolmen päivän lippuja tai lippu kokonaiseksi viikoksi, mutta meille yksi päivä kuitenkin oli tarpeeksi temppelin nälkää tyydyttämään. Palkkasimme tuktuk kuskin koko päiväksi ja heppu osoittautuikin varsin mainioksi kaveriksi, englanti oli niin ja näin, mutta mies oli niin iloinen että nauroi jatkuvasti. Se teki kieltämättä meidänkin olosta hilpeän ja ehkäpä kaveria onkin kiittäminen että päivä oli niin mukava. Turisteja oli paljon, mutta koska alue on niin valtava, olivat ihmiset hajaantunet milloin minnekin kohteeseen. Tunkua ei siis ollut ja rauhassa sai käyskennellä. Isoimmat ryysikset ovat auringon noustessa ja laskiessa kukkulalla jonne porukka vaeltaa kuin pyhiin vaellukselle. Itse kävimme katsastamassa laskun joka olikin ainoa mini pettymys koko reissussa, kukkulalta näkyi ainoastaan yhden temppelin päälaki, vaikka juuri sillä asiaa mainostetaan; näe temppeli kaupunki auringonlaskussa. Mutta eipä se juuri meitä haitannut, näimmepähän ainakin pari pulleaksi päässyttä apinaa. Tässä kohtaa on ihan hyvä olla vähempi äänessä ja antaa kuvien kertoa :)

Ja se harraste: seuraavana päivänä palkkaamme taas sen kivan ja nauravan tuk tuk miehen ja köröttelemme kohti hevos-ranchia. Paikka on ainoa laatuaan koko Aasiassa, siis kunnon hevostila jossa hevoset saavat asian mukaisen hoidon ja näin ollen toivoimme saavamme myös asianmukaisen palvelun :) Koko alue on kuin Dallasista konsanaan, mahtaakohan Bobby Ewingin näköinen länkkäri mies heilahtaa meitä vastaanottamaan? Olemme sopineet kahdeksi tunniksi maaseutu ratsastelua auringon laskun aikaan. Kuulostaa hyvältä ja sitä se olikin. Allemme saimme hevosen koko luokkaa olevat vireät kambotzalaiset ponit, jotka ovat sukua mongolian aroilla kirmaaville liinaharjoille. Oppaana toimii Uusi-seelantilainen tyttö, joka ajautui tilalle puolitoista vuotta sitten Aasian matkallaan ratsastamaan ja sille tielle jäi. Hetken kuulosti kadehdittavalta; asua hevostilalla, ratsastella hienoissa maisemissa kaikki päivät ja siitä sitten maksetaankin. 4.30 aamuherätys sai kuitenkin toisiin ajatuksiin, tämä kaksi tuntia riittää ihan hyvin:). Reitti kulkeutui vihreitä peltoja ja kapeita polkuja pitkin, päämääränä temppeli raunio. Välillä kuitenkin poiketen keskeltä paikallisten asutuksia. Siellä sitä sitten ratsastettiin toisten takapihoilla :) Lapset olivat villeinä ja kiljuivat ja huusivat innoissaan hevoset nähtyään. Varsinkin Pyry sai osakseen riemullista huomiota. Liekö lapsukaiset ikinä nähneet kypäräpäistä ja parrakasta valkoista miestä hevosen selässä takapihallaan ;)? Meno oli myöskin vähän vauhdikkaampaa kuin mongoliassa, tällä kertaa pääsimme ravaamisen ja laukkaamisen maailmaa maistamaan, joka toki tuntui hienolta, varsinkin siinä auringonlaskiessa, vihreillä riisipelloilla. Koko rahalle saatiin vastinetta. Tosin jos Pyryltä kysytään, niin ravaaminen olisi saanut jäädä väliin. Ylösalas satulassa pomppiminen ei kuulemma sovi miehille ;)




















ps. muistathan että kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi :)
Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

Siem Reap

maanantaina, joulukuuta 07, 2009 Jonna
Itsenäisyyspäivän aattona saavuimme lähelle Thaimaan rajaa, Siem Reapiin. 158.000 asukkaan kylässä kaikki on keskittynyt yhteen sumppuun, ydinkeskustaan joka on rakentunut täysin turismin ympärille, kuinkas muuten, tutulla aihepiirillä taaskin liikutaan ;) Täällä ruokitaan, viihdytetään ja nukutetaan turistia ja kun se puoli on kunnossa, suuntaa jokainen kaupunkiin saapuva turisti katsomaan Kambotzan ylpeyttä, Angkor Watin muinais-ihmettä. Niin myös me, mutta siitä myöhemmin :)

Taas piti olla valppaana kun bussi kaarsi varsin epämääräiselle linja-auto asemalle; vastassa oli huutava taksi kuski armeija, jotka jo totutusti kävivät niin sanotusti iholle. Tältä hyeena laumalta ei taida juurikaan missään välttyä, ainakaan tässä maassa. Jos et yhtään tiedä missä olet, kuinka kaukana on keskusta tai pidä päätäsi kylmänä, todennäköisesti maksat tulevasta matkasta ihan perkeleesti liikaa ja päädyt johonkin guesthouseen jonne et halua, mutta jonne on jäätävä koska kuski saa sinusta provikat eikä enää suostu ajeluttamaan turisti-ruhoasi mihinkään muualle. Näin ei siis käynyt meille, meillähän on päät aina kylmänä ja tilanteen tasalla. Sen verran kuitenkin uuvutti, että kokonaisen päivän taisi Pyry lepuuttaa hermoa Wrestling-kanavaa tuijottaen. Miehet teryleeneissään sopivatkin tähän ympäristöön kuin nenä pyllyyn ;)

Ajelu keskustaan näytti samanlaisen maiseman kuin Phnom Penhin laitamilla; roskaa on joka puolella ja paljon. Edes epäsiisti kiinalainen ei saastuttaisi näin isolla kädellä. Kaiken sen roskan joukossa möllötteli siellä täällä muutama luppakorvainen laiha lehmä ja kymmenittäin kulkukoiria. Hiekkatiet pöllysivät kuivina ja niin pomppuisina että päästään kannatti pitää huolta. Keskusta oli siisti, länsimaalaisille sopivaksi räätälöity. Ja täällä myös pukeuduttiin kuin länsimaalaiset. Phnom Penhissä tuli vaivaantunut olo kun lähdinkin ulos mekossa jossa ei ollut olkaimia. Kaikki tuijottivat, eivätkä sen takia että olisin näyttänyt jotenkin valtavan vetävältä, vaan että kambotzalaiset naiset pukeutuvat konservatiivisesti; yleensä pitkät housut ja pitkähihainen paita, ja t-paita taitaa olla rohkein asu. Pukeutumismalli on yleinen koko Aasiassa, mutta korostuu erityisesti täällä ja tätä kunnioitti myös moni turisti pukeutumisellaan, itse myös sen yhden virheliikkeen jälkeen. Mutta täällä asiat olivat ihan toisin. Lähes bikineissä paineltiin ikään tai kokoon katsomatta. Kadulla vilahteli mikrosortsi ja minimekko kavereineen :) Ravintolat tarjosivat koko maailman kulinaarisen kirjon ja baari katu piti huolen janoisista. Kaksi isoa tori aluetta ja ehkäpä koko Aasian siistein night market, tarjosivat hyvää ja laadukasta tavaraa, eivätkä hinnat ennen tinkaamistakaan päätä huimanneet. Me viihdyimme muutaman illan marketin sisällä olevassa kuppilassa, paikka muistutti Thaimaan ranta baareja lattiatyynyineen ja halpa olut sekä hyvä musiikki takasivat viihtyvyyden. Sekä se käppyräinen paistettu tarantella ( tai joku semmonen ) jota piti maistaa. Pyrylle maistui koko kaveri, itse tyydyin vaan kinttuihin :)

Siinä missä kerjäläiset loistivat poissaolollaan pääkaupungin kaduilla, tuntuivat ne kaikki kulkeutuneen tänne. Miinojen ja polion uhreiksi joutuneita oli joka kadun kulmassa, samoin lapsia, jotka takertuivat käteen ja kulkeutuivat mukana, eivätkä päästäneet irti. Asia on aina vaikea, mitä teet kun lapsi roikkuu paidanhelmassa ja sanoo että on nälkä? Tai kun likainen ja onneton pikkupoika sanaakaan sanomatta tuijottaa pöydän vieressä koko aterian ajan kun itse syöt. Tämä kävi meille, ja kiusallista oli. Ravintolan omistaja vihdoin puuttui ja yritti häätää poikaa pois, tämä vain tuijotti meitä ja seisoi paikallaan kuin naulittu. Huono omatunto oli valtava, kun poika viimein passitettiin takaoven kautta muualle. Ravintoloitsija tuli pyytämään anteeksi ja sanoi että poika on hullu. Meitä vähän epäilytti ja mietimme miksemme antaneet ruokaa. Kunnes, kadun toisella puolella iloisesti kirmaa sama likainen poika-parka vailla huolta ja murhetta. Ja vastaavan huomion teimme myös niistä käsiin tarttujista. Lapset juoksevat ensimmäisen turisti naisen käteen ja kokeilevat onneaan, oikeasti heillä ei ollut hätää eikä nälkää. Sinänsä aika karu todeta, mutta niin vain ne on nuorena "taksi-kuskin" taidot opittava.



Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

S-21

lauantaina, joulukuuta 05, 2009 Jonna
Synkkyydestä seuraavaan. Meidän majapaikkamme, Bodhhi Tree Umma, oli aivan täydellisen tunnelmallinen ja ympärillä kohonneet muurit tekivät paikasta yksityisen. Guesthouse oli itämais henkinen, pihalla oli kukkia, korkeita palmuja ja muita kasveja, taustalla soi mitä parhain hissi musiikki ja illan tullen joka puolella oli pieniä valoja ja pöydillä tuikkuja. Kakkoskerroksessa sijainnut huoneemme oli saman henkinen ja yläkerran terassin sohvan pohjalle oli kiva uppoutua, syödä täydellistä salaattia ( kolme kuukautta ilman rehuja ja salaatteja oli tehnyt tehtävänsä, himo oli iso ;) ja patsastella joutenolon ihmeellisyydessä punaviini lasi kädessä. Perfetto, etten paremmin sanoisi :).

Ei siis yhtään synkkää? No, ei edellä mainittu todellakaan, mutta pakollinen synkistely kulttuuriretkemme kuitenkin jatkui tästä mahtavasta piilopaikasta suoraan kadun toiselle puolelle. Ero oli aika valtava kun sieltä sohvan pohjalta kömpi vastapäiseen rakennukseen, entiseen kouluun, joka oli Pol Potin toimesta muutettu vankilaksi vuonna 75 ja nimeksi annettu Security Prison 21. Paikkaan päätyi yhteensä 17 000 teloitettavaksi tuomittua ennen lopullista matkaansa killing fieldseille. Jotkut viruivat täällä kuukausia, "onnekkaimmat" vain hetken. Ihmiset tuotiin tänne kuulusteltaviksi ja kidutuksissa järkyttävimmillään jopa 100 ihmistä päivässä pääsi hengestään. Kävijöitä ei säästelty, kaikki oli esillä. Pahin mahdollinen oli ehkä kuitenkin kaikkien tappo välineiden ja uhrien raadollisten valokuvien keskellä potretti kuvat jokaisesta vankilassa olleesta. Uhrit eivät kuvaa otettaessa tienneet tulevasta. Kuvissa oli kaiken ikäisiä ihmisiä, miehiä, naisia ja pieniä lapsia. Silti epätoivo näkyi jokaisen silmistä. Siinä sitä sitten huomasi ajattelevansa omaa moraaliaan, onko tämä nyt oikein, maksaa tästä "huvista", pällistellä kuolleiden ihmisten naamoja ja ihmetellä heidän viimeisiä elinolojaan? Jostain syystä tuli huono omatunto, ehkä se meidän vastapäinen hyvinvointi keidas katkarapusalaatteineen aiheutti sen? Tiedä tuota.

Toisen rakennuksen yläkertaan oli pystytetty valokuva näyttely, joissa 45-55 vuotiaat miehet ja naiset kertoivat kokemuksiaan menneestä. Kaikkia yhdisti sama asia; jokainen oli kuulunut khemeri joukkoihin ja työskennellyt Potin alaisuudessa tavalla tai toisella. Kuvissa näkyi tavallisia ihmisiä, jotka elivät kukin tahoillaan normaalia elämää, kuitenkin sydämellään julmuudet joihin tahtomattaan joutuivat. Valinta oli monelle ollut tuohon aikaan yksinkertainen. Joko liittyä tappajiin ja säästää oman henki kultansa ohella myös perheensä tai tulla tapetuksi. Nämä rohkeat ihmiset antoivat tavalliselle kansalle kasvot tapahtuneesta, heillä ei ole mitään takuita etteivätkö joutuisi tulevaisuudessa vastaamaan teoistaan, mutta antamalla naamansa julki, saivat he itselleen synninpäästön menneisyydestään. Tavallinen Kambotzalainen keski-ikäinen mies tai nainen on ollut jollain tapaa todistamassa kaikkea tätä, kieltämättä tulimme ajatelleeksi kenen joukkoihin meidän bensa-aseman mies on kuulunut tai mopo vuokraamon nainen? Ketkä selviytyneet ovat menettäneet koko perheensä? Taatusti täälläpäin maailmaa ei ole psykiatrista apua tai ryhmäterapiaa tarjolla. Niin vain elo jatkuu.

Tulin siihen tulokseen että käynti kannatti. Jo aikaisemmin olen rinkula pääni päällä todennut siitä avartavasta matkailusta ja niin pois päin, mutta ehkä on oikeasti niin että tällaista paskaa pitää vain nähdä ja kokea, ettei se finni otsassa tai bad hair day tuntuisi niin infernaalisilta ongelmilta?






Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

Not Strawberry fields

perjantaina, joulukuuta 04, 2009 Jonna
On tukahduttavan kuuma päivä. Tie pöllyää mopoiltaessa ja hengitys ei kulje. Vettä on juotava koko ajan ja tauotta, vajarit väijyvät kulman takana tämän tästä. Pää tuntuu pehmenneen ja tasapaino järkkyneen kuumuudesta. Olotila on siis aivan täydellinen. Suuntana on Killing fields, ja mietin että ehkäpä pehmyt aivo on vain hyvästä, ehkä sumussa on helpompi sulattaa tuleva tai sitten ei..

Paikka on täydellisen absurdi. Edessä on aurinkoinen vihreä niitty, kuin suoraan siitä parhaimmasta maisema postikortista jossa on kuva kesäisestä vehreästä lehdosta jossa sadat perhoset lentelevät kukasta ja puusta toiseen. Lintujen iloinen viserrys kuuluu kaikkialla, muuten on täysin hiljaista. Hiljaisuus on erikseen merkitty kieltotauluilla joissa turistia pyydetään kunnioittamaan paikkaa. Yleisesti on tottunut siihen että aina löytyy jostain joku moukka, jolla on oikeus rikkoa kaikkia rajoitteita koska moukalla on omat, koko universumissa toimivat lait. Täältä ei löydy, vaan jokainen noudattaa pyyntöä. Kaikki paikalla olijat liikkuvat hiljakseen, eivät juuri keskustele keskenään ja kukaan ei hymyile, vaikka maisema olisi mitä parhain hyvän tuulen kesä piknikille. Aihe piiri on sen verran tyrmäävä ja mieltä järkyttävä että meidän tavallisten kuolevaisten on mahdoton käsittää minkälaisella maaperällä liikutaan.

Alkuun meille näytetään video pätkä tapahtuneesta. Tajuan jo siinä vaiheessa että se pehmyt aivo ei ole otollisin olotila. Videolla puhuu kivikasvoinen "dutch" ( nimeä en muista ) joka oli Pol Potin rinnalla pahis numero yksi. Mies johti neljän vuoden ajan Khemeri joukkoja joiden päämäärä oli puhdistaa Kambotza "vääränlaisista" ihmisistä. Hullun Pol Potin kuningasidea koko kansanmurhaan oli että kaikki vähänkin koulutetut ja oppineet ihmiset tapetaan ja siinä sivussa myös heidän perheensä, ettei perhe myöhemmin pääse kostamaan. Potti halusi maasta yhdenvertaisen kansan. Hullummaksi touhu menee siinä vaiheessa kun luemme Potin ja muiden mielipuolten elämän historiikkia. Kaikki itse olivat korkeasti koulutettuja. Dutch on ainoana hengissä, kaikki muut johto henkilöt ovat kuolleet, jotkut männä vuosina oman käden kautta tai tulleet tapetuiksi. Mies istuu edelleen vankilassa ja viimeisin oikeudenkäynti on ollut tämän vuoden maaliskuussa. Ihmettelemme miten voi olla mahdollista että kymmenien tuhansien ihmisten kidutukseen ja kuoleman tuottamukseen syyllistynyt ihminen on oikeuden edessä tämän tästä? Eikö asian luulisi olevan aika selvä?

Kun kävelemme fieldseillä, siellä satojen perhosten keskellä, joka puolella maassa on kuoppia, joukkohautoja, joista on ylös kaivettu tuhansia ihmisiä. Kylteillä oli osoitettu paikkoja ja alueita missä oli milloin mitäkin kidutus menetelmää käytetty. Tuijotimme hypnoosissa puuta, jota oli käytetty lasten tappamiseen.Tuntuu käsittämättömältä, miten tällaista on tapahtunut kolme vuosikymmentä sitten. Aihe on tuore sinälläänkin että vaikka tappaminen loppui vuonna -79, asiaan puututtiin vasta vuonna -91, ja syyllisiä ryhdyttiin panemaan vastuuseen. Kaikkia hautoja ei ole edes vielä löydetty, ihmisiä on edelleen kateissa vaikka tästäkin paikasta on ylös kaivettu jo 8 000 uhria.

Keskelle aluetta on rakennettu korkea temppeli, ylös kaivettujen muistoksi ja löydettyjen pääkallot ovat kaikki temppelin sisällä. Buddhalais uskonnon mukaan henki jää vaeltamaan vailla rauhaa jos ruumista ei haudata ja saateta lepoon. Temppelistä on tehty lepopaikka tuhansille. Koska killing fields herkisti ihmis mielen, ajauduimme kauniisti ajattelemaan, että ehkäpä kuitenkin ne sadat parittelevat perhoset ovatkin uudelleen syntyneitä uhreja ja näin jatkavat elämää eteenpäin.



Killing tree



Viimeinen leposija
Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Hyvää päivää

torstaina, joulukuuta 03, 2009 Jonna
keskiviikko, joulukuu 16

Nyt on blogin päivittäjä ollut laiska. Tämähän käy melkein työstä, aivo työskentelystä lähinnä, ja sitähän ei koko ajan näin lomalla voi rasittaa, siis aivoa ;)
Thaimaassa ollaan ja hyvin voidaan. Blogi-hiljaisuutta voinee odotella myös jatkossa, laiskuus saattaa vaivata myös tulevaisuudessa ja riippumatossa on vaikea kirjoittaa... Ja isoin syy tietennii se, että enää emme nauti Wi-fi hostelleista ja huoneista. Ne ajat ovat vaihtuneet vähän ilmavimpiin asutuksiin :) Viimeviikkoiset tapahtumat on nyt kuitenkin raapustettu ja niistä tässä muutama enshätään.
Loppu kevennyksenä Vietnamilaista joulu tunnelmaa ja tämän hetkiset näkymät :)




Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Muuttuneet maisemat

keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009 Jonna
Pyry kävi Phnom Penhissä viimeksi neljä vuotta sitten, eli ei kovinkaan kauan aikaa taaksepäin. Pääkaupunki erosi silloin muista Aasian hektisistä ja länsimaistuneista pääkaupungeista karuudellaan. Keskustan tiet olivat huonokuntoista asfalttia tai sitten pölyäviä hiekkateitä. Autoja ei juuri katukuvassa näkynyt ja katuvaloja iltapimeällä taisi löytyä ainoastaan ydinkeskustasta. Talot olivat vanhoja, muutamaa uutta huippu hotellia lukuunottamatta. Nyt näkemämme Phnom Penh oli jotain ihan muuta. Pettymys paistoi Pyryn naamalta ja taisi siinä jonkinasteinen kiukkukin syntyä. Viime reissulla tässä Aasian "villissä lännessä" oli viehättänyt juurikin se alkeellisuus ja aitous, joka monesta paikasta tänä päivänä puuttuu. Uudistus on toki hyvästä, ainakin silloin kun se auttaa kansaa nousemaan köyhyydestään ja rakentumaan uudelleen. Ja neljässä vuodessa todellakin pystyy uudistumaan kokonaisen kaupungin verran ja vähän päälle.

Kaikki oli uutta. Tiet uusia, kaupat uusia, autoja oli joka puolella ja kaikki upo-uusia, kaikkialla luki englanniksi, uusia luksus hotelleja, valtavia valomainoksia keskustassa, katuvaloja, ruokakauppoja joissa ei tavallinen kambotzalainen taatusti asioinut, hienoja kahviloita, rakenteilla siellä täällä jotakin uutta ja hienoa (kuten golden tower, jossa ikkunalasitkin tulevat olemaan kullanvärisiä..), mahtipontinen kuntosalikompleksi kerrostalon huipulla. Kaupungilla on kiire uudistua ja näyttää hyvältä ja karistaa lähihistorian kauheudet kannoiltaan ja tarjota kasvavalle turismille samaa kuin muutkin. Tosin tässä kohtaa ainakin meistä tuntui että vähempikin riittää. Uudistus tarjoaa työpaikkoja Kambotzalaisille, mutta siihen taitaa mennä tovi, että köyhyys ja muut ilmiöt ( huumeet, lasten hyväksikäyttö, prostituutio, miinat, polio) saadaan kuriin. Täällä jos missä korostuu kontrasti köyhyyden ja kimalluksen välillä. Mietimme mistä kaikki raha on tullut, että kaikki on voitu toteuttaa näin lyhyessä ajassa?

Pyry alkushokista kuoriuduttuaan suostui kuitenkin myöntymään siihen että kaupunki on edelleen kokemisen arvoinen. Kuumuus oli tukahduttava ja pari päivää sitä piti sulatella että hiki valuu solkenaan vaikka vaan paikallaan seisoisi. Majapaikkaa etsiessämme, mopoillessa ympäri kaupunkia ja päivän vaihtuessa illlaksi, tunnelma muuttui. Katuvalottomuus on syrjemmällä edelleenkin yleistä, talojen ympärillä on korkeat kivimuurit piikkilankoineen, jotka tekivät ilmapiiristä vähän synkeän. Muurit ovat jäänne vähän synkemmiltä ajoilta, kun ei ollut kovin turvallista käyskennellä pimeillä kaduilla, jos ei halunnut tulla ammutuksi. Mutta enää ei moisesta ole vaaraa. Kaupunki on ihan turvaisa kun siihen itse suhtautuu niin.



Rakenteilla kokonainen mini-kaupunki eliitille



Paikallinen bensa-asema, onneksi tätäkin on vielä tarjolla
Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Tankilla Kambotzaan

tiistaina, joulukuuta 01, 2009 Jonna

Alamäki alkoi jo Hanoissa hotlasta lähdettäessä. Olimme jo ulkona ja luonnollisesti kiireessä, kun muistui mieleen, että perhana ne passit ovat respassa. Reippaasti takaisin. Passit löytyivät, Pyryn maastapoistumiskortti ei. Respa-tyttö levittelee käsiään ja kaivaa laatikkoa. Ei auta, pakko kiiruhtaa junalle. Ja siellähän alamäki sitten jatkui, kun se ranka pamahti, josta olikin jo aikaisemmin oma kertomuksensa. Lohduttauduimme, että Pyry ei varmastikaan ole maailman ainoa matkaaja jolla ei ole maastapoistumiskorttia, ja toivoimme että Kambotzan rajalla ei toimi venäläinen kuri ja järjestys...
Saigonissa tuli lisä mutka. Respa ojensi Pyrylle passin josta oli sivu puoliksi irti, eikä mikä tahansa sivu, vaan sivu missä on valokuva. Fak! Eihän sillä voi matkustaa. Passi oli entuudestaan parhaat päivänsä nähnyt ja jo kotimaassa venäjän viisumia haettaessa virkailija hetkellisesti epäili myönnetäänkö viisumia kun passi ei ole priima, vaikkakin oli ehjä. Nyt ei auttanut muu kuin toivoa ettei sivu vahingossa napsahda kokonaan irti.
Pistimme siis sivun teipillä kiinni :) Jos nyt jollain onnella päästävät meidät Vietnamista ja rajalla passiin saadaan Kambotzan viisumi, ei ole takuita siitä päästetäänkö Pyryä maahan. Riippuu siitä onko meillä hyvä munkki passintarkastajan suhteen vai ei. Saigonista lähdimme bussilla kohti rajaa, kuuden tunnin matkan aikana mietimme kuinkahan tässä käy. Asiaan teki lisä murheen se, että vaikka Kambotzaan pääsisikin, meidän pitäisi Phnom Penhistä hakea kahden kuukauden Thaimaa viisumia. Thaimaan rajaltakin saa entisen kuukauden sijaan vain 15 päivää oleskeluaikaa ja sen jälkeen pitäisi lähteä maasta ja ja sen lisäksi emme voi pidempää viisumia edes hakea Thaimaasta kun ne eivät sitä sielä myönnä. Ja pitäisi se passikin kai uusia jos sinne Thaimaahan asti pääsee, ja siinähän sitten meneekin ihan oma aikansa.
Menipäs sekavaksi, ymmärtääköhän tästä mitään?
Bussissa meiltä kysyttiin haluammeko heidän järjestävän rajalla viisumit passeihin? Ekstra hintaa 4 dollaria. No totta hitossa, mitä ilmeisemmin mahkut ovat paremmat kun vietnamilainen hoitaa asiaa, kuin että sitä hoitaisi panikoiva suomalainen. Rajalla kaikki nousivat bussista, mitään matkatavaroita ei tarvinnut ottaa mukaan, kaikki jonottivat raja rakennuksessa ja odottivat että virkailijat huutavat nimeltä. Tottakai meidät huudettiin viimeisenä, naureskelevat viranomaiset tuikkasivat passit kouraan, ja viisumi leiman kera, jippii! Takaisin sisälle bussiin, rajan ylitys ja taas kaikki ulos bussista, eikä edelleenkään tarvinnut ottaa tavaroita mukaan. Seuraa passintarkistus, joka Pyryn osalta sujuu siten että tarkastaja tuskin vilkaisee eikä kiinnitä mitään huomiota teipattuun passiin.
Näin helppoa maahan tuloa ei ole vielä koskaan ollut; tavaroita ei tarkisteta, ei läpivalaisua, ei metallinpaljastimia, ei tiukannäköisiä virkailijoita, ei lappujen täyttöä. Maahan voisi rajan yli salakuljettaa lähes mitä tahansa, eikä itseasiassa tarvitsisi edes kuljettaa salaa, ketään ei kuitenkaan kiinnosta.
Samassa bussissa matkannut turkkilaisnainen, joka itse asuu neljättä vuotta Kambotzassa, alku matkasta totesi meille ( kuultuaan huolemme passista ja maastapoistumiskortista ); " huoli pois, tähän maahan pääsee vaikka tankilla rajan yli ajaisi ". Oikeassa oli :)



Tervetuloa Kambotzaan :)

Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Saigon

sunnuntai, marraskuuta 29, 2009 Jonna
Vietnam kokemukset jäivät kahteen suurkaupunkiin, eikä niiden perusteella voi maasta olla kovin monipuolista käsitystä. Tosin, riitti kuitenkin tältä erää, ja kaikkeahan ei voi nähdä ja kokea, yhdeksän kuukauttakaan ei moiseen riitä...:)


Mietimme mikä tekee jostain paikasta kivemman kuin toisesta, miksi jostain jää mieliin enemmän, ja nythän puhutaan siis miljoonakaupungeista, jotka periaatteessa kaikki ovat jokseenkin samanlaisia. Kun on nähnyt yhden Aasian suurkaupungin, on nähnyt ne kaikki. Toiset vain vähän enemmän likaisia kuin toiset ja toisissa on vähän helpompi hengittää kuin toisissa. Pöly ja pakokaasu keskustoissa ovat joka tapauksessa hermeettiset. Ihmisiä on massoittain ja melu on järjetön. Näin ajateltuna voisi kysyä itseltään, miksi mennä moiseen paikkaan jossa illan tullen niistää mustaa ja kurkussa tuntuu kaktus? Jaa-a, mitään järkevää vastausta ei ole, joku näissä kaaoksissa silti viehättää, tosin vain väliaikaisesti. Ja onhan niissä muutakin, jos vain viitsii siirtää ahterinsa keskustan rajojen ulkopuolelle ;)


Vietnamin kaaoksista mieliimme jäi tämä jälkimmäinen, Saigon. Antauduttuaan sodassa vuonna -75, vanha nimi väistyi ja uusi astui tilalle; Ho Chi Minh. Vanha nimi jäi kuitenkin elämään ja kaikki tuntuivat kaupungistaan puhuvan Saigonina. Paikassa oli meininki kohdillaan, tunnelma hyvä ja lämpöä mittarissa kolmenkympin verran, ihmiset olivat iloisia ja suhtautuivat turisteihin positiivisesti, eivät vetäneet hernettä nenään jos ei sattunutkaan ostamaan mitään, tyypit olivat vitsikkäitä ja sen myötä punnittiin myös turistin oma huumorintaju ja itsetunto; saigonilaiset viljelevät huumoriaan turistin kustannuksella, mutta hyväntahtoisesti. Ihmisiä kaupunkiin mahtuu Suomen verran ja vähän päälle ja mopojen määrä ylittää kolmen miljoonan rajan.
Meno siis oli siltä osin hurjempi kuin hanoissa. Mopo kuitenkin vuokrautui pyllyn alle taas pariksi päiväksi ja koska Pyry oli jo sisäänajanut omat mopo jingit ja jangit sen verran hyvään malliin hanoin humussa, ei hikoilla tarvinnut ainakaan ajotaidon takia :)


Keskustan ulkopuolella näkymät vaihtuivat nopeasti. Kaupunkia uudelleen rakennettiin kovalla tohinalla. Kontrasti oli kova; hökkelikylä alueet olivat kuin pommituksen jäljiltä, taloja purettiin ja hajotettiin, jotta alueelle kaavaillut kerrostalo alueet ja ostoskeskus miljööt pääsevät nousemaan joku päivä. Mietin mihin ihmiset ovat joutuneet ja minne nämä kaikki loput ihmiset joutuvat kun koti lähtee alta. Peltikaton alla asuvien oikeudet ovat aika vähissä. Näky oli lohduton, mutta silti kukaan ei näyttänyt murheelliselta. Elo jatkuu niinkuin ennenkin. Positiivisena voi kai pitää sitä, että harva, jos kukaan, ei tiedä mitä tuleman pitää. Tämä uudelleen rakennus on toistuva ilmiö Aasiassa. Kiinassa emme juuri mitään muuta nähneetkään. Jokapuolelle nousi uusia kerrostaloja joihin mahtui tuhansia uusia koteja. Onhan siinä hyvätkin puolensa, mutta minne joutuvat ne miljoonat joilla ei ole varaa kerrostalo asuntoon? Ja miten käy ihmisten elannon, kun katukoju kauppaa ikänsä pitänyt perhe tungetaan johonkin viidennen kerroksen kahteenkymmeneen neliöön? Näihin asioihin ei juurikaan voi vaikuttaa, ei hyödytä vaikka kuinka kävisi köyttämässä itsensä kaivinkoneen kauhaan. Mutta jos näkymästä jää edes jotain mieliin ja edes hetken huomaa ajattelevansa miten hyvin itsellä asiat ovat, voinee kuluneella lauseella todeta että matkailu avartaa, ja tässä tapauksessa Saigon.





Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Matka jatkuu..

lauantaina, marraskuuta 28, 2009 Jonna
Mihin ne päivät oikein häviävät? Marraskuun loppu lähenee vinhaa vauhtia, ja eteenpäin on taas edettävä. Suunnittelemattomuus on hyvästä ja toisaalta todella pahasta.. Tai oikeastaan joulu on nyt väärässä paikassa :) Yritämme edelleen sitä merenranta-joulua, ja siksi kiirehdimme Laosin kautta kohti Thaimaata. Joku voi nyt siellä koto-Suomessa todeta että miksi moinen kiire; juu-u, kyllä niitä ihania joulun vietto paikkoja muitakin on ja varsinkin kun Thaimaa on turisteilla vuorattu siihen aikaan vuodesta, mutta tämä taitaa olla meidän yhteinen päähänpinttymä, ja siitä sitten yhdessä kärsitään seuraamukset :) Siirtyminen kaupungista toiseen on välillä hankalaa; aikataulut eivät osu yksiin, kulkuneuvot täynnä ynnä muuta perinteistä, täällä päin ei aina voi tietää minkälaisella ajopelillä sitä joutuu matkustamaan, on sekin ihan oma huolen aiheensa. Ja koska tästä pariskunnasta toinen on selkä-vamma-kroonikko, tulee siitä taas ekstra päänvaivaa. Kaikki kuitenkin mennyt hyvin. Ja vammat tiesimme jo lähtiessämme että ei se yllärinä tietenkään tullut ;)


Tämä pohjustuksena siihen, että olemme Saigonissa :) Emme Laosissa vaan etelä-Vietnamissa ja matkalla kohti Kambotzaa. Matka Hanoista Laosin pääkaupunkiin Vientianeen olisi kestänyt turisti bussilla 24h, eli vuorokausi istumista. Ajatus oli jo turhan hevi. Omatoiminenkin rajan yli matkailu jätettiin, luettuamme muiden kokemuksia aiheesta; rajan ylitys Vietnamista Laosiin voi olla erityisen hankalaa, kestää tunteja ja suht hyvä kuntoinen Vietnamilais bussi vaihtua Laosin puolella joksikin ihan muuksi. Myös rahastus on yleistä; matka ei jatku ennenkuin kaikki matkustajat ovat maksaneet ekstraa kuskille. Suunta siis vaihtui ja matka taittui teeman mukaisesti eli junalla.

Tällä kertaa taso muuttui radikaalisti toiseen suuntaan; juna oli aika karu eikä yltänyt millään tasolla kiinalaisiin versioihin. Mutta kyllä sillä eteenpäin pääsi ja sehän oli tärkeintä. Matkaa etelään oli 1735 km eikä junailu itsessään poikennut muista aikaisemmista mitenkään, paitsi sillä että selkä prakasi heti junaan saavuttaessa. Eikä edes sen kroonikon selkä vaan Pyryn. Perskeles, mega painavan rinkan eessuntaas riuhtominen aiheutti revähdyksen jota oltiin itseasiassa jo vähän ounasteltukin... 38 tuntia kului suhteellisen vaivalloisesti, molemmilla. Pyryä sattui, kaikissa asennoissa, ja itse mietin kuumeisesti miten me päästään tästä junasta ulos ja kuinka ihmeessä kannan itsekseni meidän satakiloisen matka arsenaalin? Asiaa ei helpottanut se, että meillä oli yläpunkat jonne könyäminen liikuntarajoitteiselta vaati kivullisia ponnisteluja ja alapunkissa majaili vietnamilais pappa ja mamma, jotka mulkoilivat ja tuntuivat hostaileilta, kunnes tarjosin pähkinöitä jään rikkomiseksi. Ja cashewit toimivat, mummuli kahmaisi kaksi kourallista ja huuteli miehensä käytävältä ilmaista herkkua ottamaan, ison hymyn kera mamma kaivoi kassistaan selkävammaisen lohdukkeeksi mintunvihreitä riisimuroja ;) Mutta säikähdyksellä selvittiin. Luojalle kiitos ihmeellisestä Ice Powerista joka selvittää raavaammankin miehen tuskat ja auttaa miestä ja naistakin alamäessä.
Matka siis jatkuu ja toistaiseksi kivuttomasti :)


Tunnisteet: 5 kommenttia | edit post

Hanoi 2

torstaina, marraskuuta 26, 2009 Jonna
3,5 miljoonan asukkaan pääkaupunki hanoi on vilkas, täynnä elämää, eikä hetkeäkään paikallaan. Ja jälkimmäistä voi pitää muisti sääntönä itselleen kaupungissa liikkuessa. Mopojen määrää ei voi mitenkään tajuta, ellei niiden keskellä itse seiso :) Ensimmäinen ajatus tietä ylitettäessä oli, ettei nyt auta joutua psykoosiin, jos henki kulta on kallis. Eikä onneksi joutunut. Täällä eivät päde minkäänlaiset liikennesäännöt, tai no ehkä yksi, jokaisen omat. Kukaan ei ajaessaan katso sivulle, ei taakse, ei jarruta, eikä väistä. Silti on ihmeellistä että yhtään kolaria emme nähneet, kaikki mopot ovat ehjiä eikä autoissa ole naarmuja. Pakko todeta että liikenne on sääntöjen puuttumisesta huolimatta hallinnassa. ja iso plussa on se että kaikilla on kypärät, toisin kuin Kiinassa tai muualla Aasiassa. Tosin ei niistä munankuorista ihan tosi paikan tullen taida paljon apua olla ;) Yhtään turisti mopoilijaa ei katukuvassa näy.


Leposija löytyi Old Quarterista, jossa valtaosa halvoista hostelleista sijaitsee ja on tietysti reppureissajien suosiossa. Kaupungin osa on paras mahdollinen havaita kaupungin hektisyys, kadut ovat kapeita ja ja liikkuminen eteenpäin välillä huvittavan hidasta. Hinta taso laski huomattavasti maata vaihdettaessa, vaikkakin uuden raha yksikön opettelu vaati vähän totuttelua; euro on n.26 000 Dongia ja 4 miljoonan nosto automaatista oli hassua.


Hanoi on erinomainen paikka teettää mittatilaus vaatteita. Puvut ja mekot valmistuvat kädenkäänteessä ja halvalla. Normisti vaatteet lähtevät tilaajan matkaan yhden tai kahden sovitus kerran jälkeen, ja myyjät osaavat ihastelu taktiikan, jotta asiakas saadaan vakuuttuneeksi että vaate näyttää asiakkaan päällä täydelliseltä. Paikkoja on joka kadunkulmassa, eikä etukäteen ainakaan meidän korviin kantautunut mikä paikka olisi paras ja mitä kannattaisi välttää. Meidän tuurilla astuimme tottakai paikkaan jota olisi pitänyt välttää :) Tarina on pitkä, eikä sitä nyt kokonaisuudessaan jaksa tähän raapustaa, mutta mainittakoon kohokohtana, että kun viidennen sovituskerran jälkeen edelleenkään housut ja mekko eivät istuneet, olivat liian isot ja mitoitukset ihan viturallaan, tuskainen ja kyrvähtänyt myyjä tokaisi; " Asia on nyt näin, että meillä täällä vietnamissa tykätään tälläisista housuista, pistät mekon alle isommat rintsikat niin kyllä se siitä ja sitä paitsi moni olisi jo ihan onnellinen näistäkin vaatteista" . Tähän totesi yhtä kyrvähtänyt ja tuskainen asiakas, että maksua ei tule, jos näillä argumenteilla pitäisi lunastaa vaatteet jotka on omien mittojen mukaan kuvitellut teettävänsä. Sinnikkyys kannatti, housuista tuli lopulta päällä pysyvät ja mekosta ihan kelpo, tosin edelleen ne huutavat sitä isompaa rinta varustusta :)


Koko Tre Teatterin puvustolle voinee tässä yhteydessä lähettää lämpimästi terveisiä ja lisätä vielä että kannattaa harkita opinto matkaa Vietnamiin, kävimme kaaoksen vallassa olevassa tavaratalossa, josta löytyi myös kangas osasto. Euron metri hinnalla saa silkkiä kaikissa väreissä ja kuvioissa :)


Viikko vierähti nopeasti ja enimmäkseen kylläkin majailimme hostellissa. Yritimme setviä sitä lupaamaamme kuva kansiota ja tuijotimme televisiota. Kyllä, niin vain jouduimme laatikon pauloihin ja surffailimme 70 kanavaa edes takaisin, niinkuin emme olisi ikinä moista aparaattia nähneet. Kahden kuukauden teevee vapaa elo oli tehnyt tehtävänsä. Mutta flegmaattisuus oli hyvästä, aivoton oleskelu tuli tarpeeseen :) Hanoi tuli kuitenkin koettua ja nähtyä; hintataso oli hyvä, ahtaudesta huolimatta ränsistynyt ranskalaisvaikutteinen kaupunki oli siisti ja ihmiset mukavia, hyvää kahvia ei kaupungista löytynyt kirveelläkään ja perus tarpeita myyvät ruokakaupat loistivat poissa olollaan. Olut oli hyvää ja halpaa ja taas kerran, intialainen ruoka sulatti sydämet :) Kirjamyyjät kaduilla sekä marihuanan myynti olivat synonyymi toisilleen ja kulttuurin nälkään katsomamme, kaikkialla mainostettu tunnin kestävä "Vietnamin ylpeys" eli water puppet show jälleen kerran toi toteen, että turisti houkutteisiin ei kannata vaivautua.
Niin ja lopuksi: mopoilu hanoissa oli oikein mukavaa ;)











Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Hanoi 1

lauantaina, marraskuuta 21, 2009 Jonna
Vietnamissa olimme ajatelleet olla muutaman viikon, tai siis sen 15 pvää minkä rajalla saatu viisumi antaa aikaa. Käydä Hanoissa ja Halong Bayssa ja ehkä jossain muualla lähistöllä ja siirtyä sitten Laosiin. Kelien myötä päätimme että Vietnam jää tältä osin läpikulkumatkaksi. "Talvi" alkaa marraskuussa täälläkin, siis pohjois-Vietnamissa, tosin ei ihan samoissa lukemissa kuin kiinan puolella, mutta kovasti haluamme nyt jo pikkuhiljaa ( perhana ;) sinne pysyvään lämpöön...
Jos meillä aikaa ja puhtia riittää, suuntaamme etelä-vietnamiin sitten myöhemmin kun siellä suunnalla ollaan.


Ihan helpoimman kautta ei tie tähän räjähdys alttiiseen ja täysin kaoottiseen pääkaupunkiin löytynyt. Periaatteessa ja käytännössäkin reitti on yksinkertainen; yangshuosta bussilla guiliniin ja sieltä junalla nanningiin ja sieltä sitten yöjunalla tai bussilla hanoihin. Matkaa tehtiin silti kaksi vuorokautta, jouduimme jäämään guiliniin yöksi ( kaikki junat olivat täynnä ) jossa lämpötila oli nollassa ja ulkona stormi. Hostellissa ei lämmitys toiminut ja sisällä oli kylmempi kuin ulkona. Onneksi edelleen on mukana raahautunut irkutskilainen toppatakki :) Aamujunaan juostiin. Ainoat jäljellä olleet paikat meille myytiin Hard seetistä, (halvin luokka, kovatpenkit joissa selkänojat 90 asteen kulmassa ja paikat ovat AHTAAT ) tietysti vailla lämmitystä ja viisi tuntia. Melu vaunussa oli melkoinen kun kiinalaisia matkustajia oli kahdessa kerroksessa.


Nanningiin päästyä ilma oli jo vähän lämpimämpi ja hanoin yö junassa oli tilaa! Lähtöön kuusi tuntia aikaa ja mieli on haiku. Tulipas tämä maasta poistuminen nyt kaikesta huolimatta yllättäen!
Outous listalle voinemme vielä merkata viimeiset muistikuvat kiinailusta: nanningin asema tunnelin matkamuisto myymälä kojuissa sulassa sovussa myytiin lapsille tarkoitettuja perinneasuja sekä erilainen arsenaali nyrkkirautoja, sähköshokki-aparaatteja, pamppuja ja stilettejä. Ja myös tuiki tärkeänä tietona haluamme jakaa teidän kanssanne listasta vahingossa pois jääneen informaation, nimittäin kiinan yleiset käymälät ja niiden avokarsina-versiot.. Todellakaan täällä ei peitellä mitään ;)


Myös junaan mentäessä oli taas hymy huulilla. Meille myytiin liput joissa informaatio luki venäjäksi ja saksaksi sekä hyttiin saavuttaessa kaiuttimista huudatettiin Uralin Pihlajaa :)
Kylmähän se sielläkin oli, tarvinneeko sitä erikseen enää edes mainita.
Ja ainoat matkustajat koko soft sleeper vaunussa. Ei kai siitäkään enää eri mainintaa tarvinne tehdä :)


Vietnamiin saavuttiin risaisen yön jälkeen; molemmilla raja-asemilla, kiinan sekä vietnmin puolella ei riittänyt enää että passit tarkastettiin ja laput täytettiin. Nyt oli molemmilla kerroilla kerättävä kaikki kimpsut ja lähdettävä junasta, vain todetakseen että saimme luvan palata heti takaisin. Ei mitään järkeä.
Määränpäähän päästiin aamuviideltä. Koska meillä ei ollut pienintäkään käsitystä missä olimme, jäimme piskuiselle asemalle odottamaan aamun nousua.
Parin vuorokauden nukkumattomuuden aiheuttamien hammaskiristelyn ja semi-jumpittelun saattelemana löysimme kuitenkin mutkien kautta hanoin keskustaan ja uuteen majapaikkaan. Taisimme painua välittömästi nukkumaan. Matkustus on rankka laji ;)


Selkeääkin selkeämmät juna aikataulu- ja reitti ohjeet :)
Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post