Kyllä apina apinan tuntee osa 2

tiistaina, huhtikuuta 20, 2010 Jonna
Piiiiiiiitkästä aikaa, blogi saa jatkoa :)
Vierailu kohteena oli Sacret Monkey Forest Sanctuary, Ubudissa sijaitseva sademetsä jossa temppelien ja hautausmaiden keskellä asustaa 300 pitkähäntä-makakia. Päivittäin turisteja Forestissa käy satoja, mutta karvasuille kävijät tuntuivat olevan pikemminkin yhdentekevää hupia kuin rasite. Ihmisten keskellä remuavat makakit olivat täydellisiä vastakohtia oransseihin serkkuihinsa verrattuina; niitä ei paljon pipot kiristelleet, ujous ei vaivannut, vaan synnynnäiset viihdyttäjät olivat lähes taukoamatta liikkeessä, keskittyminen herpaantui jatkuvasti ja turhautuneisuuteen helposti lipsahtava elämän tyyli vaatii koko ajan virikkeitä, joten jos ei pitänyt varaansa, saattoi löytää apinan nilkkakorua hypistelemässä kleptomanian kiilto silmissä tai roikkumasta hameen helmasta niin että koko vaate on lähteä apinan, eikä ihmisen matkaan tai löytää sylistään yhtäkkiä litimärkä karvakasa joka on kovin kiinnostunut ihmisparrasta ;)
Kunnes, narkolepsian ydin iskeytyi salaman lailla joka häntä veikkoon ja koko yhteisö tuntui uinuvan siki unta, eikä kiertelevä ja kamera ylirasituksesta sauhuava turisti juuri apinan silmäluomea kohottanut :) Tosin ennen tätä ryhmissä nukkumista edelsi perinteinen kaverin rapsuttelu eli kirppujen ja muiden turkissa eläjien nypintä, joka näytti olevan täydellisen autuaaksi tekevää. Sellaisella tyyneydellä ja löysällä rungolla varustettuja makakeja lojui pitkin kivi aitoja ja asfaltti katuja, ettei epäilykselle jäänyt tilaa, onko toisen huolenpito täydellisen tarpeellista :)
Ohjeistus plakaateissa kehoitettiin kunnioittamaan näiden hupiveikkojen elintilaa ja tapoja. Panikoitua ei kannattanut jos apina sattui hyppäämään päälle, sekä varoitettiin menemästä liian lähelle jos apina-vauvoja oli näköpiirissä . Pikkuisia suojeltiin ja hoivattiin tarkoin ja varomaton turisti saattoi saada hyökkäävän äiti-apinan niskoihinsa. Tietysti, tuskin se ihmis äitikään tykkäisi jos naamakarvoilla varustettu epäilyttävä pitkätukka tulisi lepertelemään ja kutittelemään omaa vauvaa leuan alta ;) Niin, eikä sitä nilkkakoruakaan kehotettu jalassa pitämään, makakit ovat synnynnäisiä harakoita ja jos nyt ylipäätään kiinnostuvat jostain, on asia tai esine luonnollisestikin jo apinan oma ;)
Apinat ovat balilaisille tärkeitä, ja ne esiintyvät usein balilaisessa kulttuurissa ja tarinoissa. Kunnioituksesta huolimatta varastelevat veijarit voivat olla myös arkipäivän rasite ja ärsytyksen kohde riehuessaan riisipelloilla. Ubudin metsässä asuvat apinat ovat kuitenkin pyhiä ja niiden uskotaan suojelevan puita ja metsän temppeleitä pahoilta hengiltä. Taruissa pitkähännät esiintyvät joko positiivisina tai negatiivisina hahmoina, eikä kyllä yhtään asiaa ihmetellyt kun seurasi tyyppien päätöntä temmellystä tai täydellistä feng-shui olotilaa ;)
Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Ubud

sunnuntai, huhtikuuta 18, 2010 Jonna
Bali on Indonesian top ykkös turisti kohde ja kuuluisa sen ilmapiiristä, ystävällisyydestä, kulttuurista, kirkkaista sukellusvesistä, maininnan arvoisista auringonlaskuista, hyvästä ruuasta, surffi aalloista, ilta elämästä ja kaikesta muusta mistä lomailijan on helppo pitää ja tykästyä paikkaan. Näin kävi myös meille :)
Saari on myös hyvin kompakti paketti ja matkustus kaupungista toiseen ei juuri aikatauluja kaada. Harmaa ja luultavasti vähiten Balin matkaajalle elämyksiä tarjoava pääkaupunki Denpasar on käytännössä joka turistin tulo ja poistumis piste, emmekä mekään poikkeusta tehneet. Heitimme sille hyvästit heti aamulla ja kimpsuinemme hyppäsimme taksiin, parahiksi rankka sateen alta :) Suuntana oli Ubud, 8000 asukkaan "kylä", jota lähestyttäessä ei sadekaan kyennyt pilaamaan maiseman ihastelua. Matka mutkitteli 25 kilometrin verran kapeita teitä pitkin, joita reunustivat Balille ominaisella arkkitehtuurilla rakennetut matalat talot, joista ei koristeellisuutta puutu. Vihreät riisipellot ja lukuisat kivipatsaat ja temppelit toivat kodikkaan oloiseen Baliin omaleimaisuutta, joka tuntui lähes sadun omaiselta. Mahdollista kyllä, näin jälkiviisaana sanoa, että tykästymiseen saattoi vaikuttaa matkailu väliin harmittavankin ankea sävyisessä Malesiassa...
Viihdyimme Ubudissa viiden päivän verran, ja taisi olla koko reissun ensimmäinen paikka missä sateesta huolimatta ei heti alkanut se iänikuinen nurina siitä, että missä on aurinko ja miksi aina sataa ;) Mahtui väliin vähän aurinkoakin, joka oli paahtavan kuuma, jota se on myös ympärivuotisesti :) Majoituimme kivaan ja halpaan guesthouseen, jossa aamiaisella tarjoiltiin jopa hedelmiä ;) Sinänsä turha tieto arvoisalle lukijalle, mutta väliin olemme ihmetelleet miten on mahdollista, että näinkin lämpimillä leveysasteilla matkattaessa, on kyseiset tuotteet kiven alla. Niiiiiiiin monen monta ja ihan liikaa kuivakkaa paahtoleipää on aamiaiseksi nautittu :) No Balilla on kaikki toisin. Taas yksi syy pitää siitä :)
Guesthouse sijaitsi pikkukadulla keskustan ytimessä, joka lähinnä koostuu kahdesta vierekkäisestä pääkadusta. Sisään mentiin kuin temppelin porteista, joka oli hyvin tyypillistä lähes joka majatalolle. Hindu uskonto näkyi jokapuolella, ja paikalliset ovatkin kovin uskonnollista väkeä. Erilaisia seremonioita on lähes jokapäivä, kodeissa ja riisipelloilla, sekä temppeli festivaaleihin on juhlan aihetta monta kertaa kuussa. Suitsukkeet sekä pienet kukka-riisi asetelmat, lahjoina jumalille, löytyivät päivittäin joka kodin, ravintolan ja kaupan edestä. Joka tosin aiheutti hetkittäin pään vaivaa, shoppailu reissulla kun ei aina muistanut jalkoihin katsoa ja jos sellaisen päältä sattui kävelemään, hiostavassa paniikissa kuikuili ympärilleen, ettei kukaan nähnyt. Luultavasti emme olleet ainoita länkkäreitä jotka tallasivat jumalallisia aterioita liiskaksi ;) Seremonioihin ihmiset pukeutuvat traditionaali asuihin ja mikäli turisti mielii osallistuvansa isompiin juhliin ja uskonto festareihin, on puku koodi myös turistille pakollinen. Koristeellisuutta ja patsaita ja runsautta näki joka kadun kulmassa sekä temppeleita, joita Ubudissa on sanan mukaisesti kaikkialla.
Nyt voisi äkkiseltään kuulostaa siltä että kaupungissa on pelkkää henkisyyttä ja me hihhuloiduimme ja käännyimme kerta heitolla uuteen elämän katsomukseen ja kääriydymme lakanaan :) Ei suinkaan, mutta Ubudissa on vaikea välttyä kaikelta tältä :) Ubud on myös "pyhiinvaellus" kohde monelle joogaajalle ja henkistymistä hakevalle. Jooga paikkoja ja erilaisia hyvinvointi keskuksia kaupungista löytyy lukuisia, mutta siinä sivussa myös valtava määrä kulttuuri tapahtumaa, kerrassaan mainioita shoppaus mahdollisuuksia ja paljonpaljon hyviä ravintoloita joissa ei koskaan nautittu mitään keskinkertaista :) Varsinkin Kuubalainen Havanna-ravintola saa edelleen ihmis lapsen huokailemaan ja turkkilaisen miehen käsittämättömän hyvä, ehkä maailman kaikkeuden paras palvelu yhdistettynä ilmaisiin suoraan uunista tulleisiin tervetulo leipiin, karhun vatukka hillon ja itse tehdyn sitruuna mehun kanssa, saa Pyryn edelleen tainnoksiin ja taantumaan lapsen tasolle omassa riemussaan :) Leipiä saapui lopulta kolme kappaletta, kun ravintoloitsija käsitti millaiseen hurmokseen oli meidät saattanut. Ruoka annokset kaveri veti hatusta, ja tuhtia ja kermaista ruokaa oli niin paljon, että hetken mietimme miten turkkilaiset eivät kärsi ylipainosta :) Yllätyksenä ylitse muiden kuitenkin nousi Bali Buddha Organic Cafe :) Eli tuliko meistä sittenkin itu ruuan ystäviä täällä hengellisessä ilmapiirissä ;)? Ei, koko kaupungin joogaajat ja sisäisen lapsen itsestään löytäneet maailmanparantajat kylläkin istuivat kahvilassa päivittäin, mutta ruoka oli myös erinomaista. Täydellistä porkkana kakkua ja balilaista super vahvaa, lähes lusikan sulattavaa kahvia, sekä tuoremehuja jotka sisälsivät kaikkea multi-vitamiinipitoista, joita juodessa todellakin tunsi itsensä paremmaksi ihmiseksi ja kerrankin meillä oli terveellinen olo :) Ehkä Pyry ei olisi paikkaan eksynyt, ellen olisi vaatinut, mutta hyvin näytti mieheen uppoavan.
Ehkä jopa niin hyvin, että Pyry koki myös elämänsä ensimmäisen jooga tunnin :) Ja sen verran sitten kuitenkin kiinnostui asiasta, että tähän mennessä kertoja on kertynyt jo viisi kappaletta. Kävimme ehkäpä Ubudin isoimmassa jooga keskuksessa, Yoga Barnissa, josta erilaiseja tunteja löytyi päälle kaksikymmentä. Perus Hatha joogasta Forest Yogaan ja Alchemy of Happinessiin(?!) Älkää kysykö mitä se tarkoittaa :) Ihmisiä tunneilla oli kolmisenkymmentä ja ohjaajat tuntuivat huipputasolta. Avonaisessa salissa maisemat olivat suoraan riisipellolle ja kovin vaikeaa keskittyminen ei ollut, kieltämättä sitä mietti että tällaisessa sitä voisi joka päivä ihminen joogailla, umpiot ja harmaa seinäiset sisätilat eivät enää paljon innostaneet :) Mutta siis, palatakseni tärkeimpään, eli Pyryn joogaan, hyvin meni :) Heti ensimmäisellä tunnilla kaveri heilautti itsensä lähes täydelliseen päällä seisontaan, johon ei siis ihan joka jampperi yllä. Nyt ei puhuta mistään seinää vasten nojailusta, että koittakaas perässä :)
Alati kasvava ja turistoituva Ubud on silti käymisen arvoinen, ja siitä ei voi olla pitämättä, voinemme siis suositella sitä kaikille, vakaumuksiin tai hengen tasoon katsomati:) Kaupunki tarjoaa myös monen montaa lyhyt kurssia, joissa turistin on helppo käydä aistimassa ja vähän oppimassakin käden taitoja, jotka ovat täällä huipussaan. Voi mennä batiikki kurssille, puun kaiverrukseen, maalausta, hopeaa, punontaa ynnämuuta balilaisen tanssin perusaskeleista balilaiseen numerologiaan. Itse kävin hopea koru valmistuksen pika aakkosissa, joka tarjosi aivoille taas lisä pohdintaa, että mitäkä sitä sitten isona tekisikään :)
p.s. Taas on tullut valtava määrä uutta räpsy materiaalia :) Kambotzasta Thaimaahan. Kuvia selaillessa pitkän tauon jälkeen, huomaa kuinka puuskittain se kuvaus into on tainnut reissussa elää; Vietnamin kuvista oli vaikeutta valita edes jollain tapaa järkeviä tai kiinnostavia tai edes semi-skarppeja kuvia. Muistaakseni meitä vaivasi kahden ihmisen kollektiivinen matka-masis-väsy-yhdistelmä ;) Kun taas maan vaihtuessa Kambotzan puolelle, ei juuri ollut pulaa täydellisistä räpsyistä. Oliskohan kameraan tarttumisen riemuun syynä ollut paahtava ja kaivattu kuumuus :)



Jooga maisema :)


Portin pielen vartijat


Meidän sisäpiha näkymät
Pyry ja Bali Buddhan orgaaninen annos  ;)


Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Matkailua maalla, merellä ja ilmassa

perjantaina, huhtikuuta 16, 2010 Jonna

Tällä päivämäärällä olemme saavuttaneet jo Balin, kiirettä siis pitää :) Tiivistelmänä viime päivistä tiedotettakoon että vesi paratiisista matkasimme jo tutuksi käyneellä Hiacella Tawau nimiseen kaupunkiin, lähelle Indonesian rajaa, jossa hankimme parissa päivässä itsellemme riisto hintaiset viisumit. Tullessamme tänne Borneon itäpuolelle, emme ihan helpointa reittiä tainneet valita päästäksemme NOPEASTI Balille :) Välimatkat ovat pitkät ja matkailu kestää, eikä Indonesian puolella kannata odottaa ainakaan yhtään sen nopeampaa toimintaa ;) Kaikki bussi/junailu/laivailu yhdistelmät hylkäsimme heti ensitilassa kun sitten ihan oikeasti ryhdyimme tutkimaan karttaa että kuinkas kaukana sitä ollaankaan Indonesian Borneon etelä päästä ja montako halvatun päivää se laivamatka sieltä etelästä Jaavalle kestäisikään, ja sieltä sitten vielä Balille...Sorruimme näin enshätään siihen syntiseen puuhaan, eli lentämiseen :)

Ensin kuitenkin siirryimme Tawausta viidessä tunnissa, ylihinnoitetulla ja jo parhaat elon vaiheensa nähneellä paatilla Indonesiaan ja Tarakan nimiseen pikkusaareen, josta matka sitten jatkuisi lentäen eteenpäin. Kunhan olimme saaneet satamassa tapaamamme tarakanilais-miehen hoitamaan meille tuskaisen pitkän operaation jälkeen lentoliput kohti etelää, suuntautuivat nenät seuraavana aamuna Tarakanin lentokentälle. Luonnollisesti olin hysteerinen nais-henkilö Indonesian ilmavoimien edessä :) Uusi tuttavuus Sriwijaya Air ei herättänyt luottamusta ja vaadin Pyryltä ihmisoikeuksia itselleni, saada lupaa siihen että investoisimme puolta kalliimpiin Air Asia tiketteihin, koska senhän olin jo hyväksi havainnut, ilmassa pysyi :) Yhtään asiaa ei auttanut että edellis päivänä kaksi konetta Indonesiassa oli laskeutuessaan mennyt metsään. No, järki on Pyryllä tunnetusti paremmin hallussa, ja siellä me sitten istuttiin Tarakanin pikkuisella ja turisti vapaalla lentokentällä, missä mietin taukoamatta sitä pahinta skenaariota. Paniikissa söin kaikki eväät ja koneessa lievensin tuskaani pelaamalla iPhonen tarjoamaa laadukasta Angry Birds peliä. Patapäisiä possuja tappavat tiput rauhoittivat mieli polon niin että koko lentäminen unohtui :) Kaikkeen pelien vastaiseen kommentointiin sortuneena täytyy todeta, että lupaan etten enää ikinä ihmettele Xboxin aiheuttamaa putkikatsetta Pyryn silmissä ;)

Lensimme Tarakanista Balikpapan nimiseen kaupunkiin, jossa oli koneen vaihto. Joka sitten kuitenkin osottautui samaksi koneeksi kuin tultaessa :) Papanista kone jatkoi matkaa Jaavan puolelle, Surabayaan, jonne se laskeutui illalla. Molemmat lennot suorittivat laskunsa sellaisella pehmeydellä, että oli pakko vain ihmetellä miten ne koneet täällä ovatkin niin huonossa maineessa ;) Parin päivän säädöistä väsyneinä, otimme taksin kentältä keskustaan ja kuski tiesi kertoa meille että Balille kannattaa suunnata seuraavana päivänä junan kyydissä, joka puksuttaa seitsemässä tunnissa suht suoralla reitillä Jaavan itäpäähän ja sieltä sitten pääsee lautalla Balille. Palasimme siis hyväksi havaittuun matkustus muotoon pitkästä aikaa :) Juna mateli väliin tasaisella kävelyvauhdilla, joten oli hyvää aikaa ikkunasta katsastaa maisemassa siintävät tulivuoret. Seitsemän tuntia vilahti yhdessä hujauksessa, vaihteeksi oli hauska matkata taas junalla :) Perillä Banyuwangin rautatieasemalla meidät lähes kädestä pitäen talutettiin umpitäytettyyn ja turkasen kuumaan, satamaan ajavaan pikku bussiin, jonka uumenissa odottelu sai turistin päästämään suustaan pari ärräpäätä :) Satamasta hyppäsimme autolautan kyytiin, joka alkavassa ukonilmassa lipui kohti Gilimanukia. Vielä puolentoista tunnin bussi-rutistus nut-keikki kuskin kyyditsemänä, (joka sai jopa Pyrynkin rystyset valkenemaan ) kohti pääkaupunkia, Denpasaria ja tavoite oli saavutettu. Huh ;)

p.s. ja loppuun voinen ainakin omaksi ilokseni ilmoittaa, että aivan liian pitkän tauon jälkeen räpsy kuvat ovat saaneet uutta seuraa, Hong Kongista Vietnamiin. Jospa sittenkin pääsisi kuvissa samalle viivalle kuin blogikin, ennenkuin sitten joskus palaamme takaisin kotiin :)

Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Vedenpäällinen Paratiisi

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010 Jonna
Seuraavaksi vähän kirkkaammat ja kevyemmät maisemat, kuin edellisessä :) Sademetsistä suuntasimme kohti Sempornaa. Kaupungista oli helppo saavuttaa Malesian, ehkäpä koko Aasian top ykkös sukelluskohde, Sipadan, joka oli ainoa syy tulla kaupunkiin. Autoilimme pikkubussilla viidessä tunnissa Sandakanista Sempornaan, ja vastassa meitä oli taas tutut "hyeenat", tarjoamassa kukin omaa palveluaan absoluuttisena ja maailman parhaimpana valintana ;) Niinkuin lähes joka asemalla, missä päin tahansa Aasiaa. Jos ei pidä varaansa, on ennemmin kuin ehtii huomatakaan matkalla jonnekin, jonkun kanssa, jossain autossa ja sylillinen lupauksia mukana, joista yleensä toteutuu hyvällä tuurilla se ensimmäinen, eli kuljetus ;) Tällä kertaa lähdimme yllättävän helposti yhden tällaisen matkaan, joka kylläkin sitten lopulta osoittautui kelpo valinnaksi :)
Saavuimme matkatoimistoon jossa meille myytiin pakettia sukellus-resortille, joka sijaitsi merellä, kymmenen minuutin speed boat matkan päässä. Hintaan kuuluisi kuljetus ja yöpyminen, aamiainen, ruokailut ja kahvittelut, snorklausta mielinmäärin kirkkaassa turkoosissa vedessä sekä sukellusta kohtuulliseen hintaan lähikohteissa. Ja mitään muuta tekemistä ei olisi, vaihtoehtoina oleilu ja auringonotto ;) Kuulosti hyvältä, mutta Sipadan veti nyt pidempää kortta. Suhteellisen päällekäyväksi muuttuva myyjä-henkilö alkoi myös pikku hiljaa ottaa molempien hermoon, ja vaikka muikki kuinka vakuutteli että Sipadanille ei kyllä tänään eikä huomenna pääse, päätimme periaatteesta hylätä tarjouksen ja sitä myötä jättää hyvästit "up to you" myyjä naikkoselle.
Olimme Sempornan satamassa, joka ei sinänsä herättänyt meissä lämpimiä ja huokailevia ajatuksia kaukana merellä siintävästä luksus-sukelluskohteesta. Roskainen Malesia on sitä myös merellä. Sataman rannoilla ja rantavesissä lillui kaikkea mahdollista. Sukelluskeskuksia oli rakennettu meren päälle puulaitureille vieri viereen, ja olimme toiveikkaita Sipadanin suhteen. Kunnes, rinkka selässä, sauna kuumuudessa tunnin käyskentelyn ja tuloksettoman kysely kierroksen jälkeen, oli Pyryn myönnettävä että sinne se Sipadan nyt jää, näkemättä ja kokematta :( Se hermoa kiristänyt matkailu-täti olikin ollut oikeassa. Kaikki oli loppuun buukattu. Sipadanille todella haluavat olivat varanneet sukelluksensa ajoissa ja etukäteen. Juu, pelkästään hyvään tuuriin ja viime tinkaan luottavat matkalaiset Pyry ja Jonna kokivat sen taas kerran että ei kannattaisi. Mutta viis siitä, hetken se veti suu pieltä alaspäin ja kiukuttelu otti ylivaltaa, mutta niinkuin ennenkin, hetken paskuuden jälkeen totesimme että reissu olisi ollut kiskuri hintainen ( 160e, kahdesta vaivaisesta sukelluksesta, tsiisus !!!!!! ) ja kuka sitä nyt sitten menee vannomaan että sukellus olisi ollut paras ikinä?! Joten, ryhdistäytyneinä suuntasimme takaisin hermo-naisen toimistoon, ja sanoimme kyllä kiitos tarjoukselle, ja hetken päästä istuimme tukka hulmuten pika veneessä ja saavuimme Singamatan Reef Resortille :)
Ja tältä siellä sitten näytti :





ja p.s. Reefillä ollut suomalais sukeltaja puhui samalla innostuneella äänensävyllä Sipadanista ja Taolla sukeltamisesta. 
Siihen intoon oli hyvä Pyryn lohduttautua :)


Tunnisteet: 3 kommenttia | edit post

Kyllä apina apinan tuntee

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010 Jonna
Matka etenee kohti länttä ja Sandakan nimistä kaupunkia. Matkaamme paikkaan vain ja ainoastaan orankien tähden :) Haaveissa se on siintänyt jo vuosia, ja nyt vihdoin siihen oli mahdollisuus. Lähellä kaupunkia on Sepilokin luonnonsuojelu alue, jossa sijaitsee vanhin, vuonna -64 perustettu orankien selviytymis keskus. Paikka on rakennettu sademetsään, joka vielä toistaiseksi on ainakin pystyssä. Samanlaisia paikkoja on etelässä, Indonesian Borneolla ja Sumatran pohjoispäässä. Orankeja olisi mahdollisuus lähteä katsomaan myös erilaisille ja pituisilla sademetsä vaelluksilla, jossa voisi nähdä myös muutakin sademetsä eläjää, mutta meillä varustus oli sitä luokkaa, että ihan varvas tossuilla ja shortseilla ei kuitenkaan kannattanut viidakon uumeniin uhrautua ;) Eikä nillä reissuilla olisi takuu varmuutta asiasta, näkisikö punapäisiä ja ujoja kavereita ollenkaan, niinkuin ei ollut takuita tähänkään reissuun...
Vaikka kyseessä on keskus, on orangit täällä kuitenkin vapaina vaeltavia olentoja. Keskuksen alue kattaa ison siivun sademetsää, eikä sitä ole mitenkään rajattu, eikä apinoiden elintilaa aidattu. Keskuksella on neljä ruokintapaikkaa, joista lähimpänä keskusta olevalle on rakennettu kävelysilta ja alue turisteille, jotka voivat ruokinta-aikana mennä katsomaan näitä super sympaattisia oransseja metsien miehiä, niinkuin paikalliset niitä kutsuvat ( toim.huom. orang : ihminen, utan : metsä ). Kymmeneltä aamulla ensimmäiseen ruokinta aikaan kävelimme toiveikkaina pitkin puusiltaa, sademetsän läpi, ja hymyssä suin, lähinnä siksi että muiden turistien läsnäolo loisti tyhjyyttään, kunnes... saavuimme mutkan takaa alueelle, jossa oli noin neljäkymmentä muutakin paikalle saapunutta, kamerat käsissä valmiina, täysin hiljaista turistia :) No mitä muuta oli voinut odottaa, paikka on isoin turisti kohde koko Malesian Borneolla. Apinoiden ruokinta paikka oli n.kymmenen metrin päässä tästä aidatusta turistikarsinasta ja hiljaisuus kielto oli tarkka. Yhtään orankia ei näkynyt. Kunnes vartija vieressämme osoitti meille ylhäällä puissa pilkottavan punaisen täplän :) Kärsivällisesti ihmiset odottivat kun kaksi pullea mahaista ja pystytukkaista pikkukaveria empivästi laskettelivat alas pitkin liaaneja, välinpitämättömästi vilkaisivat ruuaksi tuotuja banaaneja ja maito kulhoa, ja jatkoivat matkaansa. Aikansa ne keikkuivat lähistö puissa, välillä ihmisiä vilkuillen, söivät puiden lehtiä ja liikehtivät ihailtavalla laiskuudella ja tasaisen venyvällä asenteella. Jäimme viimeisenä alueelle jo muiden poistuttua, jonka jälkeen kaverukset uskaltautuivat banaani aterialle, tosin häveliäinä, kyyhöttivät oksan taitteessa, baananit kädessään selkä meihin päin suunnattuna, välillä olan yli meitä tiiraillen. Kaksikkoa ei voinut kuin tuijottaa hymyillen ja liikuttuneena. Miten joku voikaan näyttää niin inhimilliseltä?
Karu totuus on se, että inhimillinen olemus ja tummanruskeiden silmien vetoava katse ei saa Malesian eikä Indonesian hallituksen sydämiä sulamaan. Näitä lumoavia otuksia ei ole missään muualla maailmassa, muuta kuin näissä kahdessa naapurimaassa, ja elinalue rajoittuu Sumatralle ja Borneolle. Hätä on suuri ja todellinen; kahdessakymmenessä vuodessa orankien elinalue, eli sademetsät ovat kutistuneet kahteenkymmeneen prosenttiin. Metsiä hakataan ja poltetaan kovalla ja armottomalla kädellä; tällä tahdilla kuudessa vuodessa kaikki on tuhottu ja sitä myöten myös koko maailmasta on hävinnyt luonnossa elävät orangit. Tilalle istutetaan palmuöljy puita. Lista on pitkä, mihin kaikkeen puun tuotoksia voidaan käyttää. Ristiriitaisin lienee bioöljy. Iso osa maailman hapesta on peräisin sademetsistä, jos ne kaadetaan, on ilma tila vaarassa. Jos taas koko maailma käyttäisi bio-öljyä, olisi monessa maan kolkassa helpompi hengittää. 
Kuuden tunnin bussimatkalla itärannikolta länsirannikolle, puolet matkasta oli pelkkää palmupuuta tai poltettua metsää. Asian tajusi vasta kun itse näki silmän kantamattomiin istutetut palmut ja poltetut arot. Näissä metsän raivauksissa kuolee paljon orankeja ja vauvat jäävät orvoiksi. Paikalliset ihmiset ottavat pieniä ja täysin puolustus kyvyttömiä apina vauvoja kiinni, myyvät hyvällä hinnalla lemmikeiksi tai pitävät itsellään pienissä häkeissä. Keskusten on tarkoitus pelastaa juuri näitä "sodan" uhreja, orvoiksi jääneitä tai haavoittuneita, hoitaa ne kuntoon ja lopulta vapauttaa metsään. Missio kuulostaa toivottomalta näin meikäläisten korvaan, mikäli sademetsät tätä vauhtia tuhoutuvat. Mutta sitkeys on ihailtavaa. Oranki lapsi elää äitinsä kanssa kahdeksan vuotiaaksi asti, ilman äitiä ja äidin oppeja, apina on täysin avuton. Orangit ovat metsien herkkäsieluja, ujoja ja arkoja. Jokainen keskukselle tuleva apina on stressaantunut ja traumatisoitunut. Kunnon ja iän mukaan, näille karva-koululaisille on opetettava sosiaalista toimintaa, selviytymistä metsässä, puuhun kiipeämistä ja ruuan hankintaa, kunhan ensin on hoidettu henkiset haavat. Sen takia ei ole varmaa, näkyykö ruokinta paikalla yhtään apinaa, se on niiden oma valinta. Vanhemmat ja ei enää niin hoitajistaan riippuvaiset yksilöt, käyvät kaukaisemmilla ruokinta paikoilla tai hankkivat ruokansa jo itse. Meidän onneksemme näimme kuitenkin nämä kaksi veijaria, kuusi ja seitsemän vuotiaat orangit, vaikka paikalle olisi voinut ilmaantua kymmenenkin nälkäistä. Vartija kertoi meille että ympäristössä pyörivät ampiaiset ovat saaneet muut kaikkoamaan paikalta. Samat ne on pelot ja ärsytyksen aiheet kuin ihmiselläkin ;)
Kun kerran olimme tänne asti tulleet, päätimme odottaa seuraavaa ruokinta aikaa. Kävimme välillä ihmettelemässä sademetsässä puiden kokoa ja hyttysten määrää ja palasimme keskukselle kolmeksi. Tosin olimme vähän aikataulusta jäljessä, ja taisimme harppoa pitkin puukäytävää sellaisella tarmokkuudella että mutkan takaa vastaan kävelevä oranki yllätti meidät perin pohjin! Pysähdyimme ja seisoimme kuin kaksi hölmöläistä ja tuijotimme vastaan tulevaa herra-apinaa, joka tuli suoraan Pyryn luo. Kaveri tuli ja otti Pyryä kädestä kiinni :) Pyry seisoi kirjaimellisesti tumput suorina ja itse olin yhtä häkeltyneenä vieressä. Seuraavaksi oranki tarttui canonin hihnasta kiinni, jonka Pyry sai onneksi otettua kaulastaan ja vaikka kuinka olin olevinani nopea, ja ottavani kameran ripeästi vastaan ja samalla saaden aivotoiminnan takaisin, joka huusi pääni sisältä, että kuvaa nyt jo hyvä ihminen, jäi se paras pala kuitenkin ikuistamatta :( Karvainen sankarimme jatkoi jo eteenpäin. Edessäni seisoi silmät ymmyrkäisinä tuijottava Pyry, joka oli pyörryksissä edelleen kaikista ohi kiitävän hetken tapahtumista. Sillä välin kun olin itse haparoinut kameraa toiminta valmiuteen, oli oranki-mies läppäissyt karhean ja kuuman kätensä Pyryn poskelle ja sen jälkeen pistänyt sormen Pyryn suuhun :)
Hetki taisi jäädä ikuisesti kaikkiin aisteihin ja syville mieliin.
p.s. Jos joku tuntee palavaa halua olla osallisena näissä pelastus operaatioissa, on kenellä tahansa mahdollisuus "adoptoida" itselleen tälläinen harva-karvainen ja uhanalainen apina-lapsi. Yhden apinan vuosikustannukset ovat 1500 puntaa, joten kaikki apu on tarpeen. Tai jos tuntee elämän kutsumuksen löytyneen tästä aiheesta, voi lähteä kuukauden tai kahden vapaa ehtoistyöhön, istuttamaan uutta metsän alkua apinoille. Istutus operaatioissa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tehdä lähempää tuttavuutta orankien kanssa. Apinoiden sosiaalinen elo on tarkoin rajattu henkilökohtaisiin hoitajiin. Ja hyvä niin, kiintymys kun on kiellettyä. Ja miten ihmeessä se olisi muka mahdollista, jos meillä, Jonnilla, Päiveillä ja Miljoilla olisi mahdollisuus osallistua oranki lapsen hoiva toimintaan ( terveisiä tarpeistoon ja lavastamolle :)?




Tunnisteet: 5 kommenttia | edit post

Kota Kinabalu

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010 Jonna
No nyt on sitten sekin koettu, ensimmäinen lento tällä matkalla. Hetken meitä harmitti, olimme siinä uskossa että lentokoneeseen astumme vasta kotiinpaluun takia... Kuinkas kävikään, kiirekiire tuli taas kerran meidän hyvin organisoitua ja esivalmisteltua reittivalintaa vastaan :) Kuala Lumpurissa meillä oli kolme vaihtoehtoa; siirtyä länteen ja matkata Sumatralle, tai etelään Singaporen kautta Jaavalle tai sitten itään eli Borneolle. Tartuimme kaikista vaihtoehdoista hankalimpaan, eli Malesian Borneolle, eikä sinne päästäkseen muuta voinut kuin lentää. Näin jälki viisaana voinee todeta että reitti oli sittenkin paras, jos olisimme junailleet Sumatralta tai Jaavalta asti Balille, olisimme matkalla luultavasti vieläkin ;) Indonesia on yllättävän piiiiitkä , vaikka omasta mielestäni se näyttää kartalla pikkuiselta saari rykelmältä :)
Lensimme Kota Kinabaluun Air Asian siivillä, joka ilokseni olikin ihan kunnollinen ja ilmassa pysyvä yhtiö :) Paikasta ei ollut muuta tietoa kuin mitä Lonely Planet tiesi kertoa. Kaupungissa asustaa 270 000 ihmistä ja se sijaitsee itärannikolla, jonka läpi lähes jokainen mantereelta saarelle matkaava kulkee. Päädyimme asumaan kävelymatkan päähän lentokentältä, matka-raamatun suosittelemaan paikkaan. Kolmen parikymppisen kaverin pitämä guesthouse oli lähellä Kota Kinabalun ainoaa uimarantaa, jossa saimme karistaa lentopölyt päältämme kaikessa keskinäisessä seurassamme,  taaskin kiitos low seasonin:) Parin päivän aikana tuli selväksi että täällä ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä. Bussit ovat umpitäynnä, aina, sekä normaalin kokoiset että pikku hiacet, joissa ei juuri muuta ollut jäljellä kuin runko, ja sekin naru virityksin kasattuna, eikä koskaan ollut oikein varma minne bussit ovat matkalla ;) Enää ei voinut luottaa siihen että kaupat ovat auki yömyöhään niinkuin on Thaimaassa totuttu, toimistojen ovet sulkeutuivat epä-aasialaisen täsmällisesti puoli viisi. Länsimaalaisille ruuille sai täälä heittää hyvästit ja totutella paikallisiin makuihin, joita jokseenkin huonolla tuurilla söimme. Tiedä sitten oliko asialla vain se huono tuuri vaiko englannin kielen puuttuminen niin listoilta kuin tarjoilijoiden puheistakin ( näin ollaan laiskoille tavoille jo opittu, sormi menee heti suuhun jos ei englannilla pärjää ;). Nasi ja Mee Gorengit tuntuivat olevan joka verisuonitautisen painajainen ja tuntuikin että jos suolaa tai sokeria on ruuassa käytetty, on siitä tullutkin annoksen virallinen pääraaka aine :) Maailman kaikkeuden kummallisimman jälkiruuan olivat myös lanseeraanneet; "herkusta" oli jopa lonely p:eessä maininta ja annosta maistaneena totesimme, josko ylistävä sävy kirjassa olikin vain sarkastinen :) Kuva jälkkäristä antoi ymmärtää että kyseessä on kulhollinen jäätelöä ja hedelmiä, ihan perus jälksä siis. Eteen tuotiin puolentoista litran muovisanko, joka valui yli äyräiden. Lista sisällöstä oli pitkä; samassa purkissa oli melonia, banaania ja carambolaa, kolme jäätelöpalloa, kermavaahtoa, mustia, vihreitä ja punaisia hyytelön palasia, säilykekirsikoita, erilaisia papuja ja maissia lillui siirapin ja paksun ja makean maidon seassa, ja kaikki tämä oli yhdelle ihmiselle :) Kaikenlaiset pirtelöt ja sheikit tuntuivat olevan kovassa suosiossa, juomia oli joka lähtöön ja koossa ei oltu tässäkään asiassa kitsasteltu, litraan jäistä teh tarikia (suosittu ja makea maito tee) oli hyvä tainnuttaa suolaisen ruuan jättämä loputon janon tunne :)

Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Just A Perfect Day

tiistaina, huhtikuuta 06, 2010 Jonna
Eikä tätä voisi paremmin kuvailla :) Terveiset nykyhetkestä, eli päivästä 29.4 ja alla olevien kuvien tunnelmasta! Gili Islandsien kolmas saari saavutettiin eilen, eikä taaskaan voi muuta kuin olla riemuissaan vallitsevasta low seasonista. Pikkuiset saaret Indonesiassa ovat tarjonneet meille tyhjiä rantoja :) Voiko parempaa toivoa; kaksin auringonpaahteessa ja laskussa, meren rannalla ja pehmeällä valkoisella hiekalla? ;)
Päätin rikkoa blogihiljaisuuden ja varsinkin edellisen ja todella tärkeän kakka-infon jälkeen, lähettää jotain iloisempaa ja mielekkäämpää ;) Kertomalla että meillä täällä kaikki hyvin ja loma lähenee loppuaan. Käyskentelemällä lähes autiolla saarella, on lomalle mainio päätös :) Näistä maisemista on myös hyvä lähettää isot myöhäiskiitokset Pyryn suulla sanottuna kaikille onnittelijoille ja yhteistuumin toteamme, että edelleen on huippu kivaa lukea blogi kommentteja!!!!! Kiitos siis niistäkin. Vaikka itse emme kommentteja jaksakaan laiskuuttamme kommentoida, olemme joka kerta lapsekkaan otettuja, että joku viitsii tervehtiä meitä tänne maailmalle :)



Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

F1

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010 Jonna
Vaikka kumpainenkaan meistä ei tunnustaudu kovin innokkaaksi kannattajaksi, niin kerrankos sitä yhden parituntisen rallin mieluusti seuraa aitiopaikalta :) Sopivasti saavuimme Kuala Lumpuriin Formula viikonlopuksi, ja päädyimme lunastamaan liput sunnuntain finaaliin. Kisat otettiin kaupungissa vastaan viikonlopun kestävillä tapahtumilla ja ilotulitteilla. Perjantai iltana kaupunkiin saapuessamme, ajauduimme suhteellisen hintavaan ostoskeskukseen, seuraamaan hyvin turvajärjesteltyä "red carpet" muotishowta, jonka kutsuvieras väki oli pukeutunut kuin Oscareihin, ja meitä huvitti rähjäinen mustikanpoimijaksi kutsumani olemus. Ihan punaiselle matolle emme yltäneet, sivusta seurasimme niinkuin muukin rahvas, ja koska Pyrykin seurasi silmä kovana matolla purjehtivia neitokaisia, oli matkan ensimmäinen ryöstö yrityskin tapahtua. Mutta ei tapahtunut, onneksi, siinä melskeessä olisi kuihduttu muutaman luottokortin verran :)
Saavuimme Sepangin radalle puolentoista tunnin juna-bussin jälkeen, ja luvatusta ukonilmasta ei ollut tietoakaan, + kolmenkymmenenviiden celciuksen pilvinen ilma oli mitä parhain taivasalla seisoskeluun. Junassa eräs toimittaja nainen tiesi kertoa että Schumacherin paluu radalle veti tänä vuonna ennätysmäärät yleisöä ( hyvä tieto sinänsä, uutispimento täällä reissussa on estänyt meitä sellaiseltakin sivistykseltä kuin kyseisen tyypin paluu radoille ja Räikkösen lopettaminen...;) C1 alueella olikin väkeä kuin pipoa ja kovimmat fanit olivat raahannet jopa teltan mukaansa ja toiset seurasivat kisoja läppäriltä; pääsivät ainakin takuu varmaan tunnelmaan :) Halvimman hinnan liput (20e) tarjosivat meille näkymän kasi mutkaan ja ilman screeniä, kisojen seuraaminen oli vähintäänkin haasteellista :) Korvatulpat huumaavan melun tilkkeenä, seurasimme ohi sujahtavia autoja, vailla mitään käsitystä, kuka johtaa. Kesken kisan GodFatherillekin lähetetty tiedustelu ei auttanut, yhteys ei pelannut Malesia-Suomi akselilla ;) Kaikki autot näyttivät vauhdissa samanlaisilta, tai ehkä omasta mielestä, itse en autoista tunnista kuin Ferrarin ;) Kahden tunnin jälkeen poistuimme formula humusta tyytyväisinä paikalta, edelleenkin yhtä ummikkoina voittajan suhteen. Se pieni yksityiskohta kisoista korjattiin illalla, netistä tarkastamalla ;)






"kyllä me se schumi nähtiin" 


"Missä on Ruusperi? Keke Ruusperi

Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

KL

sunnuntai, huhtikuuta 04, 2010 Jonna
Perjantaina kuuden tunnin bussimatkailun jälkeen saavuimme 1,5 miljoonan asukkaan pääkaupunkiin, Kuala Lumpuriin. Taas yksi Aasialainen suurkaupunki, joka ei juuri muista poikennut. Tungosta, kuumuutta, pilvenpiirtäjiä, tonneittain roskaa ja haisevia viemäreitä :) Ja paljon muuta, tottakai. Muslimi maan pääkaupungissa pukeutuminen oli vapaampaa, ja kansalaisuuksien kirjo Penangissa oli vain raapaisu Malesian kirjavuudesta. Pakolliset ison cityn tunnusmerkit, China Town ja Little India täältäkin löytyivät, joissa matkaaja syö ja asuu halvalla. Meidän yösija oli ihan keskustan ytimessä, viiden minuutin kävelymatkan päässä luksus shopping kompleksista, Petronas Towerseista, paikallisista marketeista ja koko universumin kattavista erilaisista ravitsemus liikkeistä. Alueella oli monta muutakin budjetti matkaajan majapaikkaa ja neibörhuudi oli jokseenkin nukkavieru, mutta sijainti oli erinomainen, joten rotta bongauksetkin jäivät tällä kertaa vähemmälle huomiolle ;) Mutta mites sitten kävikään, kun astuimme sisään hostelliin, joka ei juuri arvosanoilla Hostel Bookersin arvosteluissa juhlinut.. Emme niitä aikaisemminkaan ole äärimmäisenä totuutena tuijotelleet ja harvakseltaan meillä on etukäteis varauksia yöpaikoista ollutkaan, mutta koska osuimme kätevästi Formula viikonlopun aikana kaupunkiin ja netti tiesi kertoa että kaikki on aika lailla buukattu, oli joku paikka varattava. Joten tässä ei nyt auttanut nirsoilla ja ajattelimme että vasta valmistuneen remontin jälkeen puolen vuoden takaiset arvostelut eivät ehkä enää päde: "paikkaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa siistiksi, henkilökunta on eksyksissä ja hakoteillä mitä majapaikan pitämiseen tulee, niinkuin nipullinen kavereita olisi päättänyt vuokrata ylimääräiset huoneensa, reiät seinissä huolestuttivat varsinkin nais asiakkaita ja ikkunasta oli turha haaveilla". No, niinhän siinä sitten kävi, että kaikki arvostelut pitivät paikkansa :) Tosin kaverit olivat harrastelleet remontointia, ja "tirkistely" reiät olivat tiessään. Remontti pöly oli paikoillaan ja lattialla rapisi hiekka. Huoneen "raikastin" löytyi lavuaarista joka takasi silmiä kirvelevän aromin. Tyypit olivat ajatelleet että jos joku nyt sitten päättää pissata käsienpesu lavuaariin, niin hajun voi poistaa kusilaari-palloilla,vai mitä ne nyt on, joiden haju on enemmän kuin pistävä. Kaiken kruunasi pulputtava wc, joka seuraavana aamuna tervehti meitä lastillisella sitä itseänsä.. :) Asiasta ilmoittaessamme, respa-mies sanoi että juu, korjataan tilanne ensi tilassa, ja tarjosi siksi aikaa vapaana olevaa huonetta, mutta sielläkin oli sama tilanne... Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja lähdimme kaupungille. Palasimme neljän tunnin jälkeen ja tilanne oli sama. Toistamiseen sanoimme asiasta ja mies sanoi korjaajan tulevan tunnin päästä. Tunnin, eikä kahdenkaan päästä korjaajaa ilmaantunut. Kakka-lastin vieressä, pyykkiä pestessä, meni hermo, ja menin respaan, jossa täysin tumpelo isäntämme istui sohvalla kavereidensa kanssa. En ehtinyt suutani avata, kun mies sanaakaan sanomatta häkeltyneenä nousi sohvalta ja meni puhelimeen, jonka jälkeen sanoi että puoli tuntia, ja korjaaja tulee. Hetken päästä aika vaihtui tunniksi ja sen jälkeen mies sanoi että ei se putkimies nyt pääsekään tulemaan. Kohteliaisuus etiketti ei enää tässä vaiheessa pitänyt ja taisin tavata kaverille suht selkeästi ja kuuluvasti, "ymmärrätkö, että meidän vessasta tulee naapurin paskat ylös ja sille pitäisi jotain tehdä?" Tämän jälkeen käteeni ilmestyi ilmanraikastus suihke ja lupaus asian korjaamisesta :)
Kumisaapasjalkaisen miehen puolen tunnin päästä sulkeutuessa meidän vessaan, lähdimme katsastamaan keskustan Formula humua, syömään huikean hyvää liukuhihna sushia ja kaiken kruunasi leffailta, popcorni saavi sylissä. Elokuvissa olemme käyneet viimeksi elokuussa :) Illalla takaisin jäte-buduaariimme saavuttaessa, vastassamme oli tyhjä wc, vain haju oli jäljellä :)






Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

Kohti etelämpää :)

lauantaina, huhtikuuta 03, 2010 Jonna
Samuilta oli tarkoitus pärähtää suoraa tietä Malesiaan ja Kuala Lumpuriin. Matkatoimiston täti tiesi kuitenkin viisaampana kertoa että bussissa istuminen kuluttaa matkalaista kokonaiset 24h ja junat ovat täynnä, ja että sellaiseen matka peliin voi mieliä vasta joskus kuun puolivälissä... Voi vihnu, eihän tämä vetele, ajatus vuorokauden bussi kärvistelystä nostatti karvoja pystyyn. Kysyimme siis lippuja johonkin lähemmäksi ja näin päädyimme matkalle Penangiin :) Hotlaan päästyä katsoimme kartalta mihin sitä ollaan menossa. Kyseessä olikin saari, Malesian länsipuolella ja noin neljän tunnin päässä raja ylityksestä. Aamulla starttasimme Samuilta puoli seitsemän ja illalla puoli yhdeksän ulostauduimme Hiacen uumenista saaren pääkaupunkiin, George Towniin.
Tähän mennessä meille oli Malesiasta selvinnyt, että maan vauraus näkyi kuin veitsellä leikaten ainakin raja ylityksen jälkeen. Niinkuin aikaisemminkin rajoja ylitettäessä, on joka maa selvästi muuttunut heti ensi näkemältä. Mutta tällä rajalla ero oli hämmästyttävä. Thaimaan pompputeiden ja huonon asfaltin, auringossa ruskettuneen maaston sekä hökkeli mökkien ja tienvierustojen roskakasojen jälkeen siirryimme ajamaan pitkin mitä parhainta highwaytä, pientareet puunattuina ja pensas istutukset viivotin riveissä, vihreääkin vihreämmässä ympäristössä. Missään ei näkynyt yhtään roskaa ja hyvin hoidettua nurmikkoa oli joka puolella. Hyvinvointi lähiöt Amerikan malliin, olivat rakentuneet moottoritien molemmin puolin tasaisin väliajoin. Ja luonnollisesti ajoimme kaatosateessa :)
Mantereen puolelta lähtevältä sillalta pääsi ajamaan suoraan Penangiin, josta ilvalaistuksessa näkyi koko rantaviiva ja kaikki kaupungin valot. Näky muistutti lähinnä mini New Yorkin näkymää, tosin ilman pilvenpiirtäjiä, ja mietimme että minkälaiseen kylään sitä nyt olikaan tultu. Mitään käsitystä ei paikasta ollut :) Kun Hiace vihdoin kaartoi meidän majapaikan nurkille, Little Indiaan, katosi siisteys ja roskattomuus näköpiiristä. Puolen tunnin sisällä, ruuan haku matkalla, olin paikallistanut jo viisi rottaa jalkakäytävän reunoilla, ja olo oli vähintäänkin vainoharhainen :) Avoviemäreillä saattoi olla isosti osuutta rottien ilmiintymiseen, mutta ehkä se ei ollut paras tervetulo toivotus kaupunkiin, mitä olisi voinut toivoa ;)
Seuraavan päivän perinteinen mopon kyydistä kaupungin syynääminen osoitti George Townin ytimen olevan kulttuurien sekamelska. Sovussa ja vieri vieressä oli buddhalaista ja hindu temppeliä, sekä muslimi moskeijaa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ilmapiiri oli haisevista viemäreistä ( joiden rinnalla Venetsiakin kalpenee :) huolimatta mukava. Kaikkien rähjäisten tai autioiden keskusta talojen keskeltä löytyi myös Unescon suojelun arvoista arkkitehtuuria. Ja tietysti kaupungista tarttui matkaan jälleen kerran yksi hekumoinnin arvoinen intialais sapuska :) Kiinalaisia George Towniin mahtuu melkein puolet väestöstä, joten mietimme mahtaakohan tässä piillä vastaus kaupungin roskaisuuteen ;)




Tunnisteet: 2 kommenttia | edit post

Samuilua

tiistaina, maaliskuuta 30, 2010 Jonna
Matka Koh Samuille maanantai aamuna alkoi lupaavasti. Noin viiden minuutin laivamatkan jälkeen aloitti henkilökunta muovipussien jakamisen ja hetken päästä niille tarvekin oli jo melkoinen.. Aallokossa ei oltu säästelty ja nautittu pahoinvointi pilleri ei helpotusta ainakaan meikäläiselle tuonut. Kahden ja puolen tunnin vellomisen jälkeen saavuttiin sateiselle Samuille.
Koh Samui on noin kymmenkertainen pikkuiseen Taoon verrattuna. Saari on kolmikosta ( Koh Phangan jää näiden väliin ) isoin ja omaa myös parhaimmat rannat, jos siis toisen turismon läsnäolo ei haittaa :) Samui on myös luultavasti länsimaalaisin, kaikkea löytyy Tescosta Mäkkäriin. Saari on sopivan suuri vaihtelevuuteen, riippuen millä ilman suunnalla liikkuu ja toisaalta taas pieni, että kahdessa tunnissa päräyttää mopedilla saaren ympäri. Joka kolkkaa ( vielä ;), ei se länkkäri-setä ole saaresta valloittanut, jokaiselle löytyy jotain. Tai no, tämä oma mielipiteeni, taisin tykästyä saaren ilmapiiriin neljän päivän visiitilläni tammikuussa. Kävin "omalla lomalla" kavereilla kylässä, kun Pyry puursi sukelluksen parissa Taolla. Ystävien näkemisellä kuukausien jälkeen taisi ehkä olla eniten osuutta siihen, että mielipiteeni saaresta on ehdottomasti kiva :) Kotiin päästyä jauhoin Pyryn aiheesta puuduksiin ja siitä seurasi päätös mennä Samuille pariksi päiväksi "luksustelemaan". Ottaa huone ehkä vähän paremmasta paikasta, vaatimuksena että rantaan voi mennä suoraan ovesta ja biitsillä on oikeata hiekkaa, eikä kalliorykelmä niinkuin Taolla :) Päätökseen kuului myös saaren ympäri ajo, Pyry-Foundation-rahastosta kustantamalla ;), Harley Davidsonilla. Kuukausien skootterilla viipottamisen jälkeen, metsittynyt parta tuulessa vipattaen ja Harrikka persiin alla, sai Pyryn pupillit kiiltämään ja odottamaan matkaa yhtä paljon kuin minä :)
Mutta näinhän ei tietenkään käynyt. Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin, kyseessä on vuoden kuumin ja kuivin kausi. Joka piti paikkansa, kunnes lähdimme matkalle :) Samui oli kahden päivän ajan pilvinen ja sateinen ja ilmatiedekin lupasi tälle puolen maalimaa pelkkää sadetta ja ukkosta, täältä Kuala Lumpuriin ja siitä etiäpäin... Joten suosista jätimme suht arvokkaan menopelin vuokraamisen, sen sijaan otimme perinteisen ja ärhäkän sata kuutioisen Honda Wawen :) Saaren ympäri ajo rajoittui puolen tunnin ajolla immigrationiin, jossa piti siirrättää Pyryn uuteen passiin Thaimaa viisumi. Hotla rauhallisessa Fishermans Villagessa oli kiva, mutta vaikka se meri alkoi lähes takaovelta, ja välissä vain pari metriä sitä kalankakka hiekkaa, ei sateessa makoilu saanut kannatusta :)
No, mukavaa silti. Nautimme niinkin sivistävästä tarjonnasta kuin Subwayn leivistä, joista oli jo tovi hekumoitu, sekä taisimme nukkua univelkoja pois ( kyllä, täällä paradisossakin voi niitä tulla ;) kalliisti kustannetulla hyvällä patjalla ja tyynyillä. Voimme sen Harley-vahingon korjata vaikka Balilla tai sitten ei, pääasia tässä kait oli, että maisema vaihtui ja loma alkoi :)



Tunnisteet: 1 kommenttia | edit post

Tarjous, josta EI voinut kieltäytyä

sunnuntai, maaliskuuta 28, 2010 Jonna
Perjantai ilta vietettiin lopullisen valmistumisen merkeissä. Pyryn lisäksi piina penkissä istuivat myös samaan aikaan valmistuvat Kadri ja Jaana, joten yksin ei tarvinut Pyryn habanero-shottiensa kanssa hikoilla :) Kaikki kolme suoriutuivat Pertun kysymyksistä tasaisella tahdilla, sopivasti sekavia kysymyksiä, sekavassa jännitys tilassa oleville oppilaille :) Kokovartalo juhla tila oli puolessa tunnissa sen verran tuhdisti saavutettu, että kovinkaan paljon kukkaron nyöri ei kenelläkään illasta kiristynyt ;)
Lauantai aamu ja päivä valkenivat kaato sateeseen ja harmaaseen ilmaan. Hyvin marinoitunut ja juuri valmistunut sukellusopas ja sen myötätunto-jännityksen seurauksena myöskin marinoitu tyttöystävä, haaveilivat pitsasta ja olivat onnellisia hyvin päätetystä koulutuksesta, sekä suhteellisen alakuloisesta ilmasta. Sisätiloissa leijailevan valkosipulisumun kesti paremmin viileydessä, kuin kuumuudessa. Täällä eletään tällä hetkellä kuumia kuukausia ja rutikuivia kausia, joten saavista kaadetut koko päivän kestävät kuurot ovat enemmän kuin tervetulleita. Sadepäivän kruunasi paikalle yllärinä saapunut, toiveissa siintänyt täydellinen pitsa lähetys :) Terveisiä vaan saaren pohjoispuolelle, Terhille, Matille ja Rurikille :)
Sunnuntai päivää oltiin alustavasti kaavailtu lähtö päiväksi, mutta koska lauantai meni niin sanotusti reisille ja täydelliseen nutaamiseen, siirtyi lähtö suosiolla maanantaiksi, jolloin vuokrakin virallisesti päättyisi. Pakkaaminen ynnä muu asioiden hoitaminen oli taaskin jäänyt viime hetkeen, mutta enää siitä ei kovin paljoa jaksa stressiä kantaa, hyvin ollaan tähänkin asti selvitty, vaikka kiire tulee AINA :) Ja tästä pääsemmekin itse aiheeseen, eli siihen tarjoukseen...
Pyryn marinointi oli kannattava ja kaiken sen parin kuukauden iki väsymyksen arvoinen. Jo kolme viikkoa sitten tiedustelivat sukelluskeskukselta meidän aikeista ja jatko suunnitelmista. Tarjosivat silloin Pyrylle töitä :) Paikka olisi ollut taattu, heti vain kun loppukoe olisi suoritettu :) Kysymys lämmitti mieltä, of course, sekä Pyryn että minun. Potentiaalia siis löytyy ja vaikutus oli tehty jo alkumetreillä, regulaattorien kanssa omatoiminen nysväily oli kaiketi kannattavaa ;) Pyry kiitti kohteliaasti ja kieltäytyi, koska matka jatkuisi heti kun testeistä on selviydytty. Mutta asia jäikin sen verran mieliä kaivelemaan, että kahden viikon pohdinnan ja punniskelun jälkeen jäi jäljelle vain yksi vaihtoehto. Vastaus tarjoukseen vaihtui myöntäväksi :) Erilaisten asian haarojen vuoksi päätimme kuitenkin lähteä huhtikuuksi reissuun ja toukokuun alussa palata takaisin Taolle, ja vieläpä takaisin samaan koti-mökkiin, jonne kaiken lisäksi saimme jättää tavarat ja ottaa vain se mukaan mitä tarvitsemme :)! Lähdemme siis taas loman sisäiselle lomalle, vähin painolastein, suuntana on Bali ja reitti on avoin :)


Hetki ennen piinaa, vielä hymyilyttää..



...enää ei...


...piinan jälkeen taas hymyilyttää; onnellinen vasta valmistunut :)
Tunnisteet: 4 kommenttia | edit post

Dive Control Specialist

torstaina, maaliskuuta 25, 2010 Jonna
No huh, näyttääpäs se nyt pramealta :)! Läpi meni, tottakai, vaiks kuinka täällä kotona heitin epäilykseni jossain vaiheessa ilmaan, että noinko olemattomalla kokeeseen valmistautumisella eli lukemisella meinaa herra masteriksi mieliä? Hyvin mänt! Pistemäärällä saavutettiin haluttu lopputulos, harrasteesta ammatiksi. Joka kuulostaa kylläkin meidän mielestä aika epäilyttävältä ja turhan mahtailevalta, että tässä parissa kuukaudessako sitä nyt ihminen ammatin itselleen hankkii, tässä lomailun lomassa? Nyt on kuitenkin mahdollisuus työskennellä dive masterina missä päin maailmaa hyvänsä. Elantoa ei tosin ihan näillä eväillä taida tienata, mutta eihän se raha nyt pääasia koskaan olekaan ;)
Enää viimeinen etappi jäljellä, joka toivottavasti on pian, koska meillä lähtö häämöttää jo maanantaina. Kyseessä on snorkkeli testi, jota ei suinkaan suoriteta vedessä, mutta hyvin kosteissa merkeissä kylläkin.. Testi on jonkin asteinen pyhä toimitus ja vala ja viimeinen piste tai nöyryytys, miten sen nyt ottaa :) Tapahtuma paikkana toimii baari ja yleisöä on juuri sen verran kuin baarissa on asiakkaita. Kurssilaisen pääkouluttaja laatii kysymyksiä, ja vastaamalla oikein, selviät vähemmällä ryyppäämisellä ja vääristä vastauksista sitten taas vähän enemmällä. Alkoholi annoksena toimii shottilasi ja raa-an viinan, chilien ja valkosipulien yhteis seos, eli mistään kevyt sarjalaisten aineksista ei nämä juhlat koostu ;) Kyssäreiden jälkeen puetaan maski päähän, snorkkeli suuhun ja sitä pitkin sitten jäljelle jäänyt väki juoma löytää piinattavan kurkkuun. Yhden tällaisen toimituksen jo seuranneina voinemme todeta että chili-viinas yhdistelmän nauttiminen ei ainakaan näiden juhlien pääsankarin mielestä ole se maittavin drinkki ;) Jossain vaiheessa kuvittelin ja luulin moisen puuhastelun olevan suomalaisten keksintö, että tästä hienosta ja juhlallisesta tilaisuudesta "saavat" nauttia ainoastaan suomalaiset masteri alokkaat. Mutta kyllä se on ihan yleismaailmallinen sukellus riitti, jotenkin vain tuntui että koko konsepti olisi sopinut meikäläisten mainioon juhlinta kulttuuriin kuin kala veteen ;)
Tunnisteet: 5 kommenttia | edit post

Greetings from Kota Kinabalu!

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010 Jonna
Heti alkuun pari selityksen sanaa :) Ensimmäiseksi; viime aikainen blogi hiljaiselo on johtunut lähinnä blogin kirjoittajan laiskuudesta. Kirjoitettavaa ei aina synny, joten olen suosiolla antanut koko puuhan olla :) Koti nurkilla pyöriessä elo on tasaista, mutta nyt matka taasen jatkuu ja maisemat vaihtuvat tiuhaan, joten eiköhän jotain kerrottavaakin löytyne :) Tänään on 5.4 ja olemme Malesiassa, otsikon nimisessä kaupungissa, vähän niinkuin yllätykseksi itsellemmekin. Suunnittelemattomuus avartaa, silloin kun se ei kiristä hermoja ;) Toiseksi, nöyrimmät anteeksi pyyntömme; viime kirjoituksen otsikko aiheutti enemmän sydämen tykytyksiä ja nitroilun tarvetta kuin pitikään... Toteamme kuitenkin että naapurin kakaroilla kaikki hyvin, kaikki hengissä ja pulleita :) Tästä blogi jatkuu vanhoilla tapahtumilla ja päivämäärillä, ennen uusimpia kuulumisia:
Viikonloppuna (19.-21.4) saarella vietettiin festivaaleja, Save Koh Tao-hengessä. Tapahtumaa organisoi saman niminen järjestö, joka on puuhannut aiheen ympärillä vuosituhannen alusta. Kolmipäiväisten kinkereiden tarkoituksena oli kerätä rahaa saaren "pelastamis" tarpeisiin, varoja käytetään koulun ylläpitoon ja erilaisten projektien, lähinnä puhtaus ynnä meren hengissä pitämisen toteuttamiseen. Perjantai oli kansainvälinen koralliriuttojen putsaus päivä, sekä siinä samassa siivottavaksi pääsivät myös rannat ja tien vierustat. Tapahtumaan osallistuvat sukelluskeskukset tarjosivat asiakkailleen ilmaisen sukelluksen siitä ilosta, että pääsevät riuttoihin takertuneiden muovipussien ynnä muun paikalle kuulumattoman kimppuun. Sinänsä nerokas idea, turistit ( jotka itse ovat biitsillä killuvien lasinsirujen ja kaiken muun paskan takana ;) pääsevät pientä porkkanaa vastaan pelastamaan maailmaa tuholta, tai ainakin hitusen edistämään saaren hyvinvointia :) Pyry osallistui toimintaan luonnollisesti sukeltajan roolissa, ja taisi siinä sivussa päästä toimittamaan Koh Tao Diversin asiakkaille "siivous päälikön";) virkaa, viemällä asiakkaat ranta putsauksen jälkeen veteen. Itse tyydyin pusikossa kykkijän rooliin :) Muovisäkki kourassa, tienviertä siivotessani ei voinut olla miettimättä, että olisiko mahdollista että paikallisille itselleenkin pidettäisiin joku alkeellinen siivous informaatio ja demonstraatio roskan laittamisesta roskikseen? Vaikka ihmiset ovat täällä hyvin hengessä mukana ja kaikki osallistuvat tapahtumaan tahoillaan (ainakin juhlintaan;), se onkin sitten ihan eri juttu, meneekö viesti perille. Roskaaminen tuntuu olevan osa aasialaista kulttuuria. Terveisiä vaan Kiinaan ;)

Tähän väliin välitietona, että siivous-päälikkö suorittaa lopputenttinsä huomen illalla, joka kokeen suorittajan omien ennakkotietojen mukaan pitäisi mennä läpi :)
Siivous-perjantain jälkeen, lauantaina ja sunnuntaina olivat varsinaiset rahan keruu juhlat. Kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa vietettyjä festareita varten oli rakennettu kekkeri alue palmujen sekaan. Tarjolla oli musiikkia, erilaisia sukelluskeskusten kyhäämiä esityksiä ;) myyntikojuja ja luonnollisesti myös thaimaalaisten rakastamaa karaokea. Ja tietysti paljon hyvää ruokaa, jota ainakin kahdessa päivässä meidän suihin mahtui kiitettävät määrät. Varta vasten taisimme molempina päivinä eksyä paikalle juuri tämän takia :) Alueelta löytyi informaatiota kuvallisessa ja kirjallisessa muodossa saaren nykytilasta, männä vuosista ja siitä mitä kaikkea pelastus organisaatio on saanut jo aikaan. Festari tuotoilla on saarelle perustettu seitsemäs ja kahdeksas luokka ja muutenkin varoilla pidetään koulun toimintaa yllä. Tuhannet jättiläis simpukat ovat saaneet meressä uuden elämän (puhdistavat tonneittain vettä päivässä) ja kilpikonna kantaa yritetään lisätä päästämällä mereen satakunta poikasta ja näin ollen toivotaan saaren kilppari määrän kasvavan. Nykyään niiden kohtaaminen Taon vesissä on harvinaista herkkua, ja tuntuu että valashainkin näkeminen on yleisempää :) Joskus menneisyydessä konnat ovat sankoin joukoin asustaneet lähivesiä ja rantoja ja munineet munansa Taon rannoille. Muovipusseihin tukehtuminen taitaa olla se isoin syy, miksi kilpikonnat ovat kadonneet, mutta silti, jos rannat rakennetaan umpeen, voiko olettaa että kilppari kävisi lapsensa laskemassa ranta-resortin takaovelle?

Loppukevennyksiin tykästyneenä, päätän tämänkin pätkän sellaiseen: tiesitkö, että hienonhieno, valkoinen ja sametinpehmeä merenranta hiekka, jolla on mukava makoilla ja upottaa sinne varpaansa, on kalankakkaa? ;)
Tunnisteet: 0 kommenttia | edit post

Vauva-uutisia...

maanantaina, maaliskuuta 15, 2010 Jonna

...naapurista :) Sunnuntai aamuna kello yhdeksän ( todennäköisesti :) putkahti Mansikka-mamman pulleasta villakoiran masusta viisi pientä nyyttiä, joiden seuraan pari tuntia myöhemmin saapui vielä yksi naku-lapsi. Pikku kaveri oli kaksi tuntia sisaruksistaan myöhässä, sen verran kookkaampi ja pulleampi hauva vauva oli kyseessä, että tulomatkakin kesti vähän enempi kuin muilla :)
Aamupuurot jäivät tiskipöydälle jäähtymään, kun kuulimme turkkilaisen ( siis Korhanin, nyt on nimikin tiedossa ;) ja Nunan huudot, Strawberry oli jäänyt aamupissa reissultaan sille tielle, joten oli oletettavissa että kyseessä taisikin olla synnytys reissu. Huolestuneet huudot saivat meidänkin ahterit liikkeelle ja hetken etsinnän jälkeen kalliolohkareiden välisestä luolasta löytyi tuore äiti ja viisi mini-mansikkaa. Notkeammat ja nuoremmat, Pyry ja Nuna sukelsivat kallion kätköihin tarkastamaan tilannetta, kaikki hauvat olivat ehjiä ja elossa. Hain pahvilaatikon jonne lapset löysivät tiensä ja kiikutimme perheen naapurin terassille jonne Korhan oli rakentanut vaneri kopin pesuetta varten. Tuore teini-isä Mango, oli kerrankin elämässään hiljaa, ja hämmentyneenä tuijotti tapahtumaa. Ei tainnut hauveli ymmärtää että omat nuoruus himot tai pitäisikö tässä yhteydessä sanoa lapsuus himot ( Mango 1vee) olivat saaneet kaiken aikaan ;). Strawberry oli levoton ja jätti pentunsa koppiin yhtä lukuunottamatta, jota kantoi suussaan ja tuijotti vuoronperään kaikkia meitä ihmisiä, jotka luonnollisesti hössöttivät ja käyttäytyivät mitä todennäköisemmin Strawberryn mielestä kuin idiootit. Vartin sisään oli spekuloitu kaikki skenaariot, että mitä tässä nyt tapahtuu; Mansikka istuu yksi lapsi suussaan pienen pahvilaatikon sisällä ja tuijottaa, miksei se hoida pentujansa, onkohan pentu sairas, tuleekohan Mansikalta edes maitoa, pystyykö se nyt huolehtimaan lapsistaan, onkohan se stressaantunut ja mitähän meidän pitäisi tehdä? Ettei sitten kelleen tullut mieleen että eiköhän luonto omansa hoida ja Mansikka tiedä mitä tekee ;)
Eläinkäärin kehotuksesta, annoimme Mansikan lähteä pennun kanssa omille teilleen, joka häntää heiluttaen ja silminnähden tyytyväisenä palasikin samaan synnytys luolaan, tajusimme että lisää vauvoja taitaa olla tulossa. Äiti otti tietysti heikoimman mukaansa, jota sai rauhassa hoitaa omassa piilopaikassaan. Mutta ihmis huoli jatkui; aamulla oli varaani paikallistettu ja lisko mitä todennäköisemmin haistaisi juuri maailmaan putkahtaneet "lounas-pallerot". Varaanien kotikallio sijaitsee "piilo" paikan toisella puolella eikä lisko varmasti jättäisi näin hyvää tilaisuutta käyttämättä. Tarjottimellla on tuoretta lihaa. Kaikkien onneksi varaani on iso ja painava. Liikehdintä siis kuuluu hyvin, sen tepastellessa kuivien oksien ja risujen päältä. Niin nytkin. Nuna havaitsi tapahtuman, juoksi kalliolle ja näki pitkä kielisen väijymässä, haki luolasta pennun ja äiti kintereillä poistuivat hyvän sään aikana kohti kotia.
Me lähdimme kotiin syömään kylmää puuroa ja Pyry lähti keskukselle ( jossa näin välitietona voinen kertoa että loppu häämöttää, viikonloppuna on loppukoe!!!! :) Tunnin päästä turkkilainen huuteli onnellisena kuin tuore isoisä, että katras lisääntyi vielä yhdellä pennulla :)
Tätä kirjoittaessani istun meidän partsilla ja olen varaani vahdissa. Korhan lähti asioille ja jätti koko koira-perheen omalle verannalleen, sinne vaneri mökkiin. Antoi lähtiessään ohjeet, että voinko siinä vaiheessa olla rescue valmiuksissa jos lisko ilmaantuu tai koirat haukkuvat epätavallisen kauan ja paljon. Toivon ettei se ilmaannu ;)
Mutta teille hyvät naiset ja herrat se ilmaantuu; erityisesti Kirsiä varten ottamastani kuvasta voinee päätellä arvoisan villi-matelijan olevan enemmän kuin kymmenen senttiä ja tämä yksilö taitaa sekin olla se nelikon pienin :) Sitä ennen karvaiset ja unentäyteiset perhepotretit.


Päivä ennen h-hetkeä 


Uneliaat kaksi tuntia sitten syntyneet 


Kesken tohinan simahtanut tuore umpi väsynyt isä :)


...ja vähemmän väsynyt valpas varaani ;)
Tunnisteet: 7 kommenttia | edit post