Terelj
keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009
lauantai, syyskuu 26, 2009 Jonna
Jos olisimme valveutuneita ja kaiken etukäteen suunnittelevia matkaajia, olisimme varautuneet seitsemän päivän gobin-autiomaa vaellukseen hevosen selässä, jakkihärät matkabagaaseja kantaen.
Koska emme ole, "tyydyimme" pelkästään puolentoistapäivän reissuun ja yhteen yöhön :)
Oli tarkoitus jättää teksti vähemmälle ja antaa vain kuvien puhua puolestaan, mutta koska nyt olemme jo täällä kiinalaisen valvovan silmän alla, saatte kuvaspektaakkelia odotella. Siispä kuvailisin reissua näin:
Päämääränä Tereljin luonnonsuojelupuisto ( 80km ulan batorista koilliseen, pinta-ala 4850 km2 ). Asutukset ovat harvassa, eikä sitä ainakaan vielä ole jurttaleireillä pilattu. "Tyhjää on paljon". Hienojen maisemien vuoksi paikka on niin turistien kuin paikallistenkin suosima ja suosion lisääntyessä sähkö ynnä vesilinjat on vedetty joihinkin leireihin, pääasiallisesti asuminen on edelleen askeettista. Onneksemme olemme kaukana sesonki ajasta, matkassa mukana olleiden kahden korealaisen lisäksi muita turisteja emme kohtaa. Tosin oma jurttakylämme käsittääkin vain kaksi majoitukseen tarkoitettua ja yhden isomman jurtan jossa paikallinen perhe asuu.
Suosion ymmärtää kun yhtäkkiä eteen aukeaa näkymä suoraan Sormusten herran keski-maasta, eikä tässä kohtaa tarvitse yhtään edes liioitella. Keskellä virtaa mutkainen joki jonka varrella hevoset laiduntavat, ympärillä kohoavat samettisen näköiset ja vihreät vuoret. Seuraavan mutkan takaa jatkuu taas tyhjyys ja aukeat maastot, serpentiinitietä ajaessamme ohitamme lauman jakkihärkiä ( terveiset vaan Hannalle:) ja pörröisiä lampaita.
Täällä kaikki ovat vapaina, missä haluavat.
Leirissä meitä odottaa yö jurtassa, ratsastusta ja omin päin vaeltelua alueella. Pihalla käyskentelee hevosia. Mieleen tulevat villihevoset, joita ei taida enää mongoliassakaan olla, mutta vapaana laiduntavat hevoset näyttävät meidän silmissämme villeiltä. Hevoshullujen paratiisi!
Kahden tunnin ratsastusretkemme on aika kaukana jo kuvitellusta vapauttavasta laukkaamisesta, hiukset ja parrat tuulessa liehuen...
Ratsumme ovat tottuneet kovaan käsittelyyn ja ilman raippaa ( tai piiskaa ) ei liike ole kovin vauhdikas.. Oppaamme käykin läimimässä hevosia pyllylle tämän tästä, ja koska minkäänasteista ohje-tehostusta matkaan emme saaneet, tuntuu ainakin korealaisille (ensi kertaa hevosen selässä ) ratsastus olevan täyttä hepreaa. Tyypit tönöttävät milloin missäkin puskassa, eivätkä saa kulkupeliä liikkumaan senttiäkään. Oppaan Mongolian kielisestä ajatuspilvestä voikin lukea pari voima sanaa, kun sai jo kymmenettä kertaa hakea muukalaisia vääriltä poluilta ;) Ensi-ratsastaja Pyry saakoon kuitenkin erityismaininnan suoritteestaan, niin vain mies nousi hevosen selkään ja ilman erityisopasteita lähti painelemaan kohti mongolian aroa. Alati kasvavan sukellus ynnä kalliokiipeilyharrastevarusteiden lisäksi meille ilmestyy luultavasti myös hevonen..
Mutta kaikesta huolimatta, ratsastus oli elämys. Kokea henkeäsalpaavat maisemat ratsain ( Tsingis Kaanin synnyindeudulla :) , paikoitellen vaikea kulkuisia, vuoristoisia, alamäkiä, kapeita polkuja pitkin ja jyrkät alamäet taluttaen niin että omakin polvilumpio tuntui olevan lujilla.
Mahtavat ateriat nautittuamme samoilemme lähikukkuloille joissa näkymät auringon laskiessa ovat huikeat. Yhtäkkiä viereisen mäen takaa kohoaa rivistö sarvia. Tuijotamme hetken ja toteamme muutaman vuohen laiduntavan meidän suuntaan. Muutama vaihtuu hyvin nopeasti 150:ksi, rivistö vain pitenee kuin rantaviiva ja lähestyy meitä kuin Sarumanin armeija konsanaan :) Ei hätää, ei tässä juoksemaan tarvitse ryhtyä, mutta kun seuraavassa suunnassa on jakkihärkä pöpelikössä ja alempana laiduntaa kameli niin vähän piti jo miettiä mihin suuntaan sitä rivakasti pistää töppöstä toisen eteen. Ei kai ne vuohet nyt vaarallisia, eikä se jakkikaan mitään tee, mutta eihän sitä vierastakaan koiraa saa mennä silittämään...
Tähän täytyy vielä lisätä hyvin tärkeänä tietona että harva on käynyt samassa pusikossa kyykkypissalla kun parin metrin päässä on kameli:)
Jurtta osoittautui hyvinkin mukavaksi, kylmyys hävisi puulämmitteisen kamiinan kautta joka paikoitellen yöllä nosti lämpötilan kattoon ja -15C kestävän makuupussin uumenista oli kaivauduttava ulos, oli niin kuuma että olisi voinut saunoa. Talven pakkasten tultua se on tietysti hyvä asia. Jurtassa oli neljä nukkumapaikkaa ja tiiviillä ja paksulla huovutetulla villalla vuoratut seinät pitävät lämpöä, joskin se myös karkaa yhtä nopeasti kamiinan sammuttua. Sisäpuolen kattorakenteet ja ovet ovat hyvin koristeellisesti maalatut, mikä loi tunnelmaa muuten karun ja askeettisen näköiseen asumukseen. Ajatella että tällä tavoin ihmiset asuvat ja elävät. Ihan onnellisina, yhdessä pyöreässä huoneessa, vailla sähköä, vessaa, peseytymismahdollisuutta, säiden armoilla, keskellä autiomaata, hoitaen karjaa ja hevosia.
Saunailmastoa sisätiloissa ja sitä joka kävi puita pistämässä sylillisen kamiinaan meidän nukkuessamme on kiittäminen, ilman savustamista olisi paras pala jäänyt näkemättä. Nimittäin mongolialainen yötaivas.
Pimeys oli todella pimeää, missään ei näy valoja, ainoana lamppuna loistaa taivaalla iso ja kirkas kuu.
Pilvien väistyessä avautuu näkymä joka pientä ja vähän isompaakin ihmistä hiljentää. Näky on sadunomainen, taivas on TÄYNNÄ toinen toistaan kirkkaampia ja isompia tähtiä ja täällä voi todella nähdä tähtien tuikkivan.
Näkyä ei pysty kuvailemaan, se pitää ehdottomasti kokea, ja kokemus jää ikuisesti mieleen.
Jos Mongoliaan aikoo, kannattaa todellakin lähteä ulos kaupungista ja kartuttaa elämys varastoja monella prosentilla. Sieltä löytyy se mikä tekee Mongoliasta käymisen ja kokemisen arvoisen asian. Ainakaan me emme ole kokeneet vielä vastaavaa. Eikä tarvitse vaeltaa seitsemää päivää, yksikin yö riittää mykistämään.
AAAH ja ARGH! Elän taas niin teidän kautta ja samalla olen NIIIN verisen kateellinen. Miks mä en oo siellä ratsastelee ja tähtiä kattelee? Vaan täällä ensi-ilta paineissa frenksun kellarissa. Perkele! Mäkin otan vapaata ja pakkaan Tittalotan reppuun ja lähden Lappiin. Se olkoon täti-ihmisen extremeä. Kyllä sinnekkin joutuu junalla menee monta tuntia. Melkein päivän. Niin. :) Kirsi
Voi murmelit, käytän teidän silmiänne ja kuvittelen näkyä melkein tippa omassa silmässä kuinka upeaa siellä on. Juuri sellaista minne haluaisin. Taitaapa vain jäädä haaveeksi mutta onneksi on mielikuvitus olemassa.
Ja tuohon edelliseen kommenttiin yhtyen, onhan meillä Lapinmaa. Se on sentään mahdollisuuksien rajoissa.
Mielenkiintoista matkaa eteenkinpäin lapset.
terveisin hanhiemo
Täälläkin yx kateellinen ainakin tuollaisesta tähtitaivaasta, tekis mieli taantua takas turhautuneex teinix ja ruveta monotteleen katulamppuja sammuksiin.
T. El hermano