Ulan Bator
perjantaina, lokakuuta 02, 2009
perjantai, syyskuu 25, 2009 Jonna
Olemme maailman kylmimmässä pääkaupungissa. Lämpötilaerot voivat vuoden aikana olla mitä tahansa -49C ja +38C välillä. Kaupunki on 1350m meren pinnan yläpuolella, merivirrat eivät pääse siis vaikuttamaan ilmastoon ja tästä johtuu myös keskimääräinen 283 aurinkoista päivää vuodessa :)
Kaupunki näyttää neuvostoaikaiselta, ydinkeskustassa tavallisia kerrostaloja, yleiskuva vähän ränsistynyt ja pinttynyt, jalkakäytävät rapakunnossa ja kaupungin laitamat asumusten iloista sekamelskaa: samaan pihaan mahtuu jurttia, rakenteilla oleva moderni omakotitalo ja vieressä tönöttää rikkinäinen puumaja.
Täydellinen auringonpaiste ei juuri ilmettä kohenna, mutta silti tunnelma on mukava. Täällä on hymyileviä ihmisiä ja englannilla pärjää ihmisten kanssa hyvin. Yhtäkkiä matkanteko tuntuu superhelpolta :)
Mukavuudesta huolimatta monessa paikassa varoitellaan että pimeän tultua ei välttämättä kannata kaduilla turistin näköisenä haahuilla, ja kyllä täytyy todeta että katuvalottomissa kadunpätkissä matkalla hostelliin olo oli aika orpo. Mutta tarviikos sitä pimeällä ulkona juoksennella kun kerran kielletään :)
Mitään ei siis sattunut.
Uusi yöpaikkamme on mukava, siisti ja moderni, peitot ovat paksut ( jos vaikka se miinus heilahtaa kovastikin pakkaselle ) ja kahvia saa juoda koko päivän ilmaiseksi, mainiota ;). Paikan taloudenhoitaja kuitenkin aiheuttaa hämmennyksen:
samalla kun hän ojentaa kahvikuppia käteeni, suusta pääsee hermeettinen röyhtäisy, siis taloudenhoitajan, ei minun :). Olen hämmentynyt, hän ei. Kupin ojentamisen jälkeen tyyppi istahtaa takaisin keittiönpöydän ääreen, jatkaa puhumista kännykkään huutamalla ja samalla ryystää kahvia kupistaan niin että volyymi taatusti riittää naapuripitäjään asti.
Olemme käytöstapojen risteyksessä. Myöhemmin ravintolassa seuraamme viereisen pöytäseurueen samaa ryystämistä, märehdintää, sormien imeskelyä, maiskuttelua ja hampaiden kaivamista kyynärpää tuntumalla asti. Ihmetys häviää nopeasti, tässähän on ihan oma hohtonsa, vapauttavaa ja alkukantaista :)!!!
Kiinalaisten pöytätavoista olisin voinut etukäteen varoittaa. Kaikkeen tottuu ja pöytätavattomuus on vapauttavaa, mutta itselläni raja meni piereskelyssä ruokapöydässä, mihin en koskaan tottunut. Suvi
Mukavaa on ollut lukea mielenkiintoista ja sujuvasti kirjoitettua matkakertomusta, mutta tutustuminen Jonnan kirjoituksen välityksellä noihin mongolialaisten pöytätapoihin oli niin hupaisaa luettavaa, että nauroin vatsani kipeäksi... Olipa taas eläväistä kerrontaa!!
t. Geeeeeeee
Kannatan vilpittömästi molempien ravitsemukseen liittyvien aukkojen availua ruokailun yhteydessä, nauru parantaa ruuansulatusta. :o
T. El hermano